Sisällön tarjoaa Blogger.

Käydyt maat

Muistan vielä hämärästi sen ajan, kun en erityisemmin halunnut käyttää rahaa matkustamiseen. Mielestäni rahalle oli parempiakin käyttökohteita. Olin tuolloin parikymppinen ja kierrellyt autolla ja bussilla Keski-Euroopassa sekä käynyt peruslomakohteissa, kuten Kanarialla ja Turkissa. Matkailu oli mielestäni kivaa, mutta ei mitenkään järisyttävää. Vuonna 2006 silloinen poikaystäväni puolittain pakotti minut Malesiaan. Thaimaahan en missään nimessä halunnut, mutta Malesiaan suostuin lähtemään. 

Tuosta matkasta se sitten lähti. Ensimmäinen kaukolomakohde tuotti matkailuun kovan poltteen. Langkawi oli ihan mukava saari, mutta ennen kaikkea snorklailu värikkäiden kalojen ja haiden seassa sekä päiväretki Thaimaan puolelle Koh Lipen saarelle iskivät suoraan jonnekin matkasuoneen ja syvälle. Tuon jälkeen on tullut Thaimaassakin käytyä kolme kertaa.

Tomi taas on kaivannut nuoresta lähtien matkoille ja käyttänyt siihen aina paljon aikaa ja rahaa. Ennen yhteistä yhdeksän kuukauden mittaista maailmanympärysmatkaamme Tomi oli ehtinyt tehdä jo yhden viiden kuukauden maailmanympärysmatkan. Suuri kiinnostus lentokoneita, laivoja ja junia kohtaan on entisestään houkuttanut matkustamaan.

Alla on listaus maista, joissa olemme käyneet. Tomi on meistä enemmän matkaillut ja vain hän on käynyt niissä maissa, joissa on perässä T-kirjain. Uusien maiden keräily on kivaa, muttei se ole matkustamisen tarkoitus. Matkustamme kuitenkin ennen kaikkea sinne missä on meitä kiinnostavaa nähtävää. Siksi olemmekin käyneet esimerkiksi USA:ssa useita kertoja, vaikka nämäkin matkat olisi voinut käyttää uusien maiden valloittamiseen.   


Venetsiassa
Eurooppa
Andorra
Belgia
Englanti
Espanja
Hollanti
Irlanti (T)
Italia
Itävalta
Kreikka (T)
Kypros (T)
Latvia
Liettua
Luxemburg
Norja (T)
Portugali (T)
Ranska
Ruotsi
Saksa
San Marino
Slovakia
Kathmandu, Nepal
Suomi
Sveitsi (T)
Tanska
Tsekki
Unkari (T)
Vatikaani
Venäjä
Viro


Lähi-Itä
Bahrain
Oman
Qatar
Yhdistyneet Arabiemiraatit                                                                                          
Pinnawela, Sri Lanka
Aasia
Brunei (T)
Etelä-Korea (T)
Indonesia (T)
Intia
Japani (T)
Kambodža (T)
Kiina 
Laos (T)
Malesia
Mongolia (T)
Myanmar (T)
Nepali
Singapore
Sri Lanka
Thaimaa
Turkki
Vietnam (T)


Oseania
Grand Canyon, USA
Australia
Fidzi                                                       


Pohjois-Amerikka
USA (noin 30 osavaltiota)
Kanada
Meksiko                                 

                              
Karibia
Barbados
Dominica
Dominikaaninen tasavalta (T)
St Kitts & Nevis
St Lucia                 


Väli-Amerikka
Belize
Honduras                            


Etelä-Amerikka
Argentiina
Brasilia
Chile
Paraguay
Peru
Uruguay
Venezuela


Afrikka
Egypti (T)
Etelä-Afrikka
Lesotho
Swazimaa


Lisäksi seuraavat itsehallintoalueet
Hong Kong (Kiina)
Macau (Kiina)
Taiwan (Kiina)
Aruba (Hollanti)
St Maarten (Hollanti / Ranska)
Virgin Island (USA)
Puerto Rico (USA)
Caymansaaret (Iso-Britannia)
Falklandinsaaret (Iso-Britannia)

Tomi on meistä kahdesta enemmän matkailleempi. Yhdessä olemme tehneet yhden maailmanympärimatkan, muuten useita lyhyempiä matkoja. Matkailu on meidän juttu. Yhteinen, todella kallis ja rakas harrastus.