Sisällön tarjoaa Blogger.

Pinkki järvi ja tuhansia flamingoja Meksikossa

Alunperin Rio Lagartos nousi Meksikon matkasuunnitelmiimme kaupungin lähistöllä sijaitsevan pinkin järven vuoksi. Näin siitä kuvan instagramissa ja hihkaisin heti Tomille, että tuonne on päästävä. Kurkkaus karttaan vahvisti, ettei se nyt ihan mahdottoman mutkan päässä olisi. Tosin huomasimme myös aika pian, että oikeastaan siitä tulisi melkoinen mutka, jos haluaisi ajella isohkoa tietä. Yritimme etsiä Rio Lagartosista majoitusta, mutta emme löytäneet paikkakunnalta sellaista hotellia, jossa olisimme halunneet yöpyä. Paikka muuttui siis päiväretkikohteeksi, jonne lähtemistä jossiteltiin matkan aikana useampaan otteeseen. Päätimme lopulta lähteä Rio Lagartosille toiseksi viimeisenä reissupäivänä. Ajelimme Chichen Itzalta kohti Rio Lagartosin kansallispuistoa ja saimme matkaan kulumaan kolmisen tuntia, kun alkumatka meni pieniä teitä pitkin.

Pikkutiet ovat Meksikossa todella hitaita, koska ne kulkevat kylien läpi ja yhdenkin kylän kohdalla tuntui olevan enemmän hidastetöyssyjä kuin koko Vantaalla. Korkeutta töyssyillä oli pienen hyppyrimäen verran. Erään sellaisen kohdalla vuokra-automme pohja otti kiinni aiheuttaen kovan kumauksen. Hetken jo mietimme päättyikö matkantekomme tuohon nyppylään ja pysähdyimme huolestuneena tutkailemaan auton pohjaa. Sieltä ei kuitenkaan roikkunut tai valunut mitään ylimääräistä ja autokin toimi edelleen kuten pitikin, joten matka jatkui.

Pinkki järvi sijaitsee Las Coloradasin kylässä, joka puolestaan sijaitsee Google mapsin mukaan Rio Lagartosin kansallispuistossa. Isolta tieltä käännyttyämme saimme ajella vielä parisenkymmentä minuuttia ennen kuin tien reunassa alkoi näkyä vaaleanpunaista. Ensin näkyviin tuli muutama haaleampi allas ja sitten se kaikkein pinkein. Tässä vaiheessa iski kuitenkin myös pettymys. Kyseessä oli ihmisen tekemä allas suolan keräystä varten ja ympäristö oli harvinaisen ankea. Toki pinkki väri tuli täälläkin luonnosta, vaikka allas olikin ihmisen muovaama. En osaa sitä sen kummemmin selittää, mutta levät, plankton, ravut (kenties myös suola?) ja jotenkin näiden koko yhteissumma aiheuttaa pinkin värin. Tuli kuitenkin huomattua, miten helppoa instagram-kuvilla on huijata hyvällä kuvan rajauksella.


Otimme muutamat kuvat ja lähdimme jatkamaan matkaa, koska epäilimme, ettemme ehkä olleet löytäneet vielä sitä oikeaa pinkkiä järveä. Ajelimme Las Coloradasin pikkuruisen kylän läpi. Tie jatkui kylän päässä hiekkatienä ja hetken asiaa pohdittuamme jatkoimme matkaa hiekan rahistessa renkaiden alla. Vähän ajan päästä tien reunassa oli lisää pinkkiä vettä, mutta vähän haaleampana kuin aiemmin. Pohdimme jo takaisinpäin kääntymistä, mutta uteliaisuus sai meidät jatkamaan matkaa vieläkin eteenpäin tuolla keskellä ei mitään ja sehän kannatti. Vesi ympärillämme ei ollut enää vaaleanpunaista, mutta sen sijaan vedessä näkyi vaaleanpunaisia hahmoja - flamingoja!







Missään ei näkynyt muita autoja tai ihmisiä. Oli ihan huikea fiilis olla tuolla syrjäisessä paikassa ja löytää ihan sattumalta valtavasti flamingoja. Jatkoimme matkaa eteenpäin, ajelimme jo todella kaukana kaikesta pikkuruisia hiekkateitä pitkin. Toisella puolellamme oli iso hiekkadyyni ja sen takana meri. Toisella puolella taas oli matalia vesialtaita ja niissä näkyi kymmeniä ellei satoja flamingoja. Tätä samaa näkymää jatkui kilometritolkulla. Näkyviin tuli aina vain enemmän ja enemmän flamingoja ja vähän kuin huomaamattamme me ajelimme vain eteenpäin.

Olimme kyllä tietoisia, että Rio Lagartosin alueella asuu flamingoja. Kaupungista tehdään veneretkiä, joilla turisteja viedään katsomaan näitä upeita, pinkkejä lintuja, mutta ne retket suuntautuvat jonnekin muualle, koska näihin altaisiin ei mereltä käsin pääse. Flamingot ovat itseasiassa pinkkejä juuri samasta syystä kuin aiemmin näkemämme pinkki järvi. Nämä linnut syövät samaa planktonia, levää ja ehkä rapujakin (?) ja niiden sisältämä aines värjää lintujen sulat pinkeiksi. Eläintarhoissa elävät flamingot ovat usein todella haalean värisiä tai jopa harmaanvalkoisia, koska niiden ravinnosta puuttuu yleensä tämä pinkiksi värjäävä ainesosa. Flamingo on myös melko eriskummallinen lintu koska, sillä on hassusti taipuva nokka, joka mahdollistaa sen, että se voi kauhoa sillä ruokaa vedessä pää ylösalaisin.





Mutta flamingot eivät olleet edes ainoita lintuja, joita näimme. Piti melkein hieraista silmiä, kun yhtäkkiä flamingojen seassa olikin isoja valkoisia lintuja. Meksikossa kaikki aiemmat näkemämme pelikaanit olivat olleet tummia, mutta nyt näimme lauman valkoisia pelikaaneja.



Tässä vaiheessa olimme jo "ajautuneet" todella kauas ja huomasin google mapsin näyttävän, että ajelemme veden päällä! Olimme aiemmin katsoneet, ettei tätä reittiä pääse läpi, koska meri tulee jossain vaiheessa vastaan, mutta nyt alkoi näyttää siltä, että voisimme sittenkin päästä sitä kautta lähimpään kylään. Sieltä taas voisimme ajella pikkuteitä Cancuniin asti, jossa meillä oli majoitus varattuna. Silloin meidän ei olisi tarvinnut kääntyä takaisin sitä ja olisimme voineet säästää ison mutkan. Samalla olisi jäänyt Rio Lagartosin kaupungissa vierailu välistä, mutta se ei olisi meitä haitannut. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin vähän mutkia matkaan. Välillä näytti tältä:


Suurimman osan ajasta toisella puolella oli kuitenkin vettä ja tästä vielä mentiin yli:


Mutta tähän tyssäsi, kun edessäpäin tie katosi melkein kokonaan veden alle.


Vähän harmitti, ettei oltu vuokrattu Jeeppiä. Se oli meillä nimittäin yhtenä vaihtoehtona ja sillä olisimme jatkaneet matkaa tuosta vielä eteenpäin. Perussedanille maasto meni kuitenkin turhan ristialttiiksi, eikä mitkään vakuutukset olisi välttämättä korvanneet, jos olisimme juuttuneet tuonne keskelle ei mitään tai hajottaneet auton sinne. Vaikka me vähän hulluja ollaankin näiden reittien suhteen, niin ei ihan niin hulluja kuitenkaan. Vuokra-autollahan ei oikeasti saisi ajaa edes hiekkateillä, tai saa, mutta vakuutukset ei välttämättä korvaa, jos jotain sattuu.

Käännyimme takaisin ja kävimme vähän kävelemässä meren rannassakin. 


Takaisin ajaessamme näimme jonkin suuren hahmon sukeltavan veteen tien reunasta. Jälkikäteen luin, että alueella elää mm. jaguaareja ja krokotiilejä. Siellä me iloisesti olimme pomppineet auton ulkopuolella.

Kävimme paluumatkalla ikuistamassa vielä uudelleen pinkin järven, muttei se alue ollut edelleenkään hehkeämmäksi muuttunut. Tämän järven takia en välttämättä lähtisi suosittelemaan päiväretkeä näin syrjäiseen paikkaan, mutta flamingojen vuoksi kylläkin, jos ne vain kiinnostaa. En tosin osaa sanoa ovatko linnut siellä kaikkina vuodenaikoina.



Teimme vielä muutaman kymmenen kilometrin mutkan ja kävimme Rio Lagartosissa syömässä. Siellä oli pari ihan mukavan näköistä ravintolaa, mutta muuten kaupunki ei tehnyt mitään erityistä vaikutusta. Ravintolassa, jonka valitsimme ei käynyt edes luottokortti, joka tuotti meille reissun toiseksi viimeisenä päivänä hieman vaikeuksia, kun pesot oli jo tuhlattu. Onneksi lompakosta löytyi kuitenkin vielä varmuuden varalle vaihdettuja dollareita, joten saimme murua rinnan alle. Venelaitureilla oli muutamia paikallisia, jotka yrittivät kaupata meille veneellä tehtäviä flamingoretkiä, mutta ne eivät meitä enää kiinnostaneet, kun olimme nähneet flamingoja yhden matkan tarpeisiin ihan riittävästi. Matka Cancuniin oli pitkä ja saavuimme sinne auringon jo laskiessa, mutta päivä oli silti flamingojen ansiosta yksi reissun parhaista!

Jos haluat lueskella lisää blogipostauksia flamingoista, löydät Namibian flamingoista kokemuksia ja kuvia Maarit Helenan ja Irtiottoja Maailmalle -blogeista.

 

Seuraa blogia:

Seurasaari talvella

Toinen meistä on paljasjalkainen pääkaupunkiseutulainen ja allekirjoittanutkin on asustellut täällä kehäkolmosen tuntumassa jo reilut kymmenen vuotta. Silti meistä kumpikaan ei ollut käynyt seurasaaressa (Tomi ehkä joskus lapsena, mutta ei siten, että siitä olisi muistijälkiä), ei ennen kuin eilen alkuillasta. Myönnettäköön, että tälläkään kertaa emme lähteneet matkaan historiallisten rakennusten puoleensavetämänä, vaan lähdimme pähkinät repussa katsomaan tulisivatko pörröhäntäiset oravat ja pikkulinnut syömään kädestä, kuten niin monissa näkemissämme kuvissa.

Parkkipaikalle saavuttuamme vastassa oli hyytävä merituuli, joka sai meidät melkein kääntymään kannoillaan. Sitkeästi taivalsimme kuitenkin pitkän sillan yli saaren puolelle. Oli ilahduttavaa huomata, että saaren toisella puolella olimmekin täysin tuulelta suojassa ja auringon pilkottaessa pilvien raosta, oli suorastaan lämmin. Kiersimme saarta myötäpäivään ja tulimme ensimmäisenä museoalueelle, jossa esitellään suomalaisia rakennuksia 1600-1900-luvuilta. Monet rakennuksista on tuotu muualta Suomesta. Ulkomuseo on talvella suljettuna ja aukeaa vasta toukokuun puolessa välissä (lisätietoja aukioloajoista täältä). Alueelle ei sen vuoksi ole myöskään pääsymaksua talvella. Rakennukset ovat siis suljettuja, mutta itse alueella saa kyllä liikkua vapaasti muutamia suljettuja piha-alueita lukuunottamatta. Kauniina talvipäivänä alue tuntui olevan ennen kaikkea ulkoilijoiden käytössä, eikä ihme, koska Seurasaari on todella viihtyisä alue ulkona liikkumiseen.  








Linnut ja etenkin oravat on pyritty ohjaamaan pois Seurasaaren museoalueelta puistoalueen puolelle, koska oravat ovat hampaineen saaneet jonkin verran tuhoa aikaiseksi vanhoissa rakennuksissa. Löysimme ensimmäisen ruokintapaikan vain todetaksemme sen aivan tyhjäksi. Jätimme vähän pähkinöitä kippoihin, koska ne olivat lähes tyhjät. Seuraavakin ruokintapaikka oli aivan autio. Missään ei näkynyt vilaustakaan oravista. Linnunlaulua sentään kuului sieltä täältä puista, kun kävelimme eteenpäin. Maisemat sentään olivat oikein kivat ja viihdyimme kyllä alueella ilman eläinten näkemistäkin, mutta niitä me kuitenkin olimme oikeastaan tulleet katsomaan. 

Sitten aivan viimeisellä ruokintapaikalla meitä onnisti. Ei vieläkään oravien suhteen, mutta useampi talitintti ja sinitiainen ruokintapaikalta löytyi. Ei mennyt minuuttiakaan, kun ensimmäinen pikkutirppa jo kävi hakemassa maapähkinöitä suoraan kädestä. Pian tuli seuraava ja sitä seuraava. 






Edellisen kerran taisimme ruokkia luonnonvaraisia lintuja Australiassa vuonna 2011, jossa luonnonvaraiset sateenkaarilorit ja kakadut laskeutuivat kädelle syömään omenoita. Täytyy sanoa, että se oli sikäli mukavampaa, että valokuvatessa sormet eivät muuttuneet pakkasesta tunnottomiksi ja ehkä papukaijoissa oli vähän enemmän myös eksotiikkaa kuin talitinteissä. 

Yleisesti ottaen luonnonvaraisten lintujen tai muiden eläinten ruokkimiseen ei voi kannustaa, mutta tälläiset paikat, jossa lintuja ja oravia ruokitaan säännöllisesti ja oikealla ruokavaliolla, on eri asia. Eläimet tottuvat siihen ja osaavat odottaa ruokkimista, mutta siitä ei ole niille haittaa, kun ruokkiminen on jatkuvaa. Jos ruokinnan lopettaisi yhtäkkiä, se voisi tuottaa eläimille vaikeuksia, sillä ne eivät välttämättä osaisi enää itse etsiä ruokaa itselleen.

Meille jäi Seurasaaresta positiiviset fiilikset. Saari on sopivan kokoinen, jotta sen jaksaa kiertää ympäri ja sieltä löytyy sopivassa suhteessa mukavia maisemia, vähän historiaa ja vähän eläimiä. Oravat tosin nyt piilottelivat meiltä. Täytynee palata takaisin keväällä tai kesällä, josko meillä silloin olisi parempi tuuri näiden pörröisten eläinten suhteen!


Seuraa blogia:

Chichen Itza - Meksikon maya-kaupungit osa 3

Meillä oli yksi kohde ylitse muiden, jonka näkemistä Meksikossa odotimme. Se oli Chichen Itzan muinainen maya kaupunki, yksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä ja Unescon maailmanperintökohde. Uusi-sana ei kylläkään varsinaisesti kuvaa tätä kohdetta, koska kaupunki oli kukoistuksessaan noin 1400 vuotta sitten eli 600-luvulla. Paikalla pääsee aistimaan muinaisten kulttuurien elämää, vaikkakin tänä päivänä turistien valloittamana. Paikan turistisuudesta huolimatta nämä ovat juuri niitä kokemuksia, joita matkoiltamme haemme. Me emme kumpikaan ole kovin kiinnostuneita museoista, mutta tälläisissä Chichen Itzan kaltaisissa upeissa ulkoilmamuseoissa vietämme mielellämme aikaa.



Yksi suosituimmista Meksikon nähtävyyksistä


Chichen Itza on yksi suosituimmista päiväretkikohteista sekä Cancunissa että Playa Del Carmenissa majoittuville turisteille. Cancunista ajomatkaa kertyy kolmisen tuntia, Playasta pari tuntia. Me majoituimme kaksi yötä aivan Chichen Itzan sisäänkäynnin tuntumassa, jotta voisimme olla paikalla jo ennen suurten ryhmien saapumista. Hotelliksemme valikoitui Villas Arqueologicas Chichen Itza, jonka vieraina saimme käyttää Mayaland hotellin omaa sisäänkäyntiä Chichen Itzalle. Tämä sisäänkäynti sijaitsee täysin toisella puolella aluetta kuin pääsisäänkäynti. Tällä portilla ei ollut aamulla ruuhkaa, ei varsinkaan, kun olimme siellä tunnin liian aikaisin. Emme tulleet ajatelleeksi, että Yucatanin osavaltiossa, jossa Chichen Itza sijaitsee, kello voisi olla tuntia vähemmän kuin rannikolla Quintana Roossa.

Kahdeksalta paikallista aikaa portit vihdoin aukesivat ja pääsimme muutaman muun aikaisin heränneen pariskunnan kanssa toistaiseksi tyhjälle alueelle ihastelemaan muinaisia rakennuksia. Hyvin nopeasti vastakkaisesta suunnasta kuitenkin vyöryi ihmisiä pääportilta. Aikaisin aamulla oli silti parhaat hetket ikuistaa itsensä Kuculkanin pyramidin edustalla ilman muita turisteja.



Kuculkanin pyramidi - se kaikkein tunnetuin ja kuvatuin rakennus


Kun mainitsee nimen Chichen Itza, yleensä kaikille tulee mieleen alueen tunnetuin rakennus, El Castillo eli Kuculkanin pyramidi. El Castillon pyramidi sijaitsee keskeisellä paikalla alueella. Se ei ole aivan alkuperäisiä rakennuksia, vaan on rakennettu myöhemmin tolkeettien aikakaudella. El Castillo on hieno arkkitehtuurinen suoritus arviolta 900-luvulta. Sen neljällä seinällä on jokaisella 91 askelmaa. Kun ne ja ylin taso lasketaan yhteen, saadaan luku 365 eli kuinka monta päivää vuodessa on. Eivät pyramidin ihmeellisyydet pääty edes tähän. Jos asia kiinnostaa, voit lukea lisää esim. täältä.
El Castillon huipulle ei ole saanut kiivetä enää yli kymmeneen vuoteen. Kiipeäminen kiellettiin, kun vuonna 2006 nainen kuoli tiputtuaan huipulta. Kielto on kuitenkin hyvä paitsi turvallisuuden vuoksi, myös siksi, ettei tämä historiallisesti merkittävä rakennus kulu satojen tuhansien turistien kivutessa sen huipulle.


Nämä kuvat on otettu aikaisin aamulla, mutta yllätyin, että vielä iltapäivälläkin ihmiset mahtuivat hyvin kuvauttamaan itsensä ilman muita turisteja pyramidin juurella.

Chichen Itza on kuitenkin paljon muutakin kuin tämä yksi pyramidi. Kyseessä on maya-kaupunki, joten alue on laaja. 


Satoja myyjiä ja Meksikon parhaat matkamuistot


Jo puoli yhdeksän aikaan alueelle ilmestyi ensimmäiset ryhmät oppaan kanssa. Meidän huomio kiinnittyi kuitenkin ryhmiä enemmän alueella kärryjä vetäviin paikallisiin. Tiesimme jo etukäteen, että alueen sisäpuolelle päästetään myyjiä, mutta silti myyjien suuri määrä pääsi yllättämään. Nyt ei puhuta kymmenistä, vaan todennäköisesti sadoista myyjistä ja heidän myyntipöydistään. Myyntipaikat oli sijoitettu kulkuväylien varrelle, joten ne eivät häirinneet rakennusten tai raunioiden ihastelua.

Ainakaan aamupäivällä myyjien käytös ei myöskään ollut mitenkään päällekäyvää. Ennemminkin sitä jäi pohtimaan, miten hyvässä asemassa itse on. Myyjien työ vaikutti todella raskaalta, kun he aamulla vetivät perässään raskaita kuormia (pöydät + myytävät) myyntipaikalle ja ryhtyivät sitten asettelemaan tuotteita paikalleen, kuten muinakin aamuina. Todennäköisesti heidän työviikkonsa on vähintään kuusi ellei seitsemän päiväisiä ja kestävät siirtymisineen lähemmäs 12 tuntia. Chichen Itzan alue on avoinna yleisölle kahdeksasta kuuteen. Lämpötila kohoaa päivälla 30 asteeseen ja aurinko paahtaa kuumasti.

Myyjät kilpailevat myynnistä satojen muiden myyjien kanssa ja tienestit jäävät todennäköisesti suhteellisen alhaiseksi. Vaikka moni varmasti kritisoi myyjien paikkaa Chichen Itzan porttien sisäpuolella, on tämä paikallisille yksi harvoista mahdollisista tavoista hyötyä rannikolta tulevista turisteista, jotka viipyvät alueella vain pari tuntia ennen paluutaan all-inclusive hotelliin. Chichen Itza oli meidän kokemustemme perusteella edullisin ja monipuolisin paikka tehdä matkamuisto-ostoksia. Tinkiä kuitenkin pitää ja ensin kerrotusta hinnasta lähti yleensä noin 70% pois. Kannattaa kuitenkin jättää myös myyjälle vähän katetta.





Chichen Itzalla riittää nähtävää tunneiksi


Me kiertelimme alueella useita tunteja hämmästellen, miten 1200-1400 vuotta sitten oli rakennettu valtavia kivirakennuksia, joissa oli uskomattoman hienoja kaiverruksia. Niiden hienouden määrittää ennen kaikkea se, että ne on tehty ilman nykyaikaisia työkaluja ja työ on varmasti ollut rankkaa. Ehkä tämän päivän myyntityö alueella ei sittenkään ole se raskain mahdollinen työ. Siinä missä muut ahersivat, me kiertelimme alueella aamupäivällä muutaman tunnin, kävimme välissä pääsisäänkäynnillä syömässä ja palasimme vielä iltapäivällä tutkimaan aluetta lisää. Taisimme tykästyä ihan tosissamme.

Alueella on vanhojen kivisten rakennusten lisäksi myös useampi cenote, mutta ne kaksi, joita kävimme katsomassa, olivat molemmat meille pettymyksiä. Ne olivat isoja, mutta eivät muuten mitenkään erityisiä. Toki nekin kannattaa silti käydä katsastamassa, kun kerran paikan päällä on.









Vinkkejä Chichen Itzalle matkustaville:

  • Jos vain mahdollista, kannattaa yöpyä alueen läheisyydessä. Mayaland hotellista, Hacienda Chichen Resortista ja Villa Arqueologicas Chichen Itzasta on oma sisäänkäynti alueelle. Viimeksi mainittu näistä on edullisin. Me yövyimme siellä ja se oli ihan ok hinta-laatusuhteeltaan noin 50 euron hintaan. Uima-allas oli kuitenkin puhdistuksen tarpeessa ja huone todella pieni. Olimme liikkeellä low-seasonin aikaan, joten ehkä kiireisemmän turistikauden aikaan allaskin pidetään paremmin puhtaana.
  • Sisäänpääsy alueelle on 232 pesoa eli 11 euroa tämän päivän kurssilla.
  • Paikalliset pääsevät alueelle sunnuntaisin ilmaiseksi, joten alueella saattaa olla tavallistakin enemmän ihmisiä. Kannattaa ehkä ajoittaa vierailu jollekin toiselle viikonpäivälle.
  • Alueella on ainakin yksi  suhteellisen siisti wc El Castillon lähellä ja myös juotavaa ja naposteltavaa on myynnissä (kalliilla tottakai). Pääsisäänkäynnillä on ihan kunnollinen ravintola.
  • Chichen Itzasta lisää muissa matkablogeissa:

Lue myös aiemmat kirjoittamani postaukset muista maya-kaupungeista, joissa vierailimme:
Coban rauniot - pyramidin huipulla
Tulumin rauniot - turkoosin meren rannalla


P.S.. Olen muuten aktivoitunut Twitterissä, joten ota ihmeessä Vaihda vapaalle seurantaan myös siellä!


Seuraa blogia:

Kun amstaffi hyökkää

Oletko koskaan miettinyt kuinka elämä voi muuttua sekunneissa? Yksi valinta johtaa toiseen ja näiden seurauksena jokin muu päättääkin elämäsi suunnan, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan.

Tämä blogi kertoo ennen kaikkea matkailusta, mutta myös eläimistä. Blogin alkuaikoina kirjoitin postauksen Vaaralliset koirat - saalistajat. En silloin uskonut kuinka lähelle tuo postaus vielä tulisikaan, enkä todellakaan olisi sitä halunnut. Nyt tuo kirjoitus kuitenkin saa tässä blogissa jatko-osan ja hieman erilaisen ystävänpäiväkirjoituksen, jotta voin kertoa teille siitä, miten ystäväni elämä muuttui yhdessä hetkessä. Hänen elämänsä sai erittäin valitettavan käänteen vuosi sitten naapurinsa amerikanstaffordshirenterrierin hampaissa. Tänään asiaa käsiteltiin oikeudessa ja tapauksen käsittely jatkuu edelleen, niin oikeudessa kuin kirurgin pöydällä.

Kerron kohta siitä, mitä Lauralle tapahtui ja kuinka hän päätyi teho-osastolle viideksi päiväksi, mutta keskitytään sitä ennen hieman tarkemmin siihen:


Miksi koira puree?


Koiralla on kolme käyttäytymisen liikemallia:

  1. Vaaran välttämiskäyttäytyminen
  2. Saalistuskäyttäytyminen 
  3. Lisääntymiskäyttäytyminen

Kun koira puree, se johtuu todennäköisimmin vaaran välttämiskäyttäytymisestä. Koira puree karkottaakseen, oli alkuperäisenä syynä sitten pelko tai puolustuskäyttäytyminen. Näin suurimmassa osassa tapauksia, mutta poikkeuksiakin on.


Amerikanstaffordshirenterrieri eli amstaffi. Kuvan koiralla ei ole osuutta tapahtuneeseen. Kuvalähde pixabay.com


Saalistuksen liikemalli


Susi on koiran esi-isä ja suden saalistus muodostuu seuraavasta liikemallista:


Etsiminen (nenä/silmät/kuulo) --> Katse --> Vaaniminen --> Jahtaaminen --> Kiinni pureminen --> Tappopureminen



Eri koiratyypeillä nämä liikemallin osa-alueet ovat jalostuksen suunnasta riippuen joko vahvistuneet tai heikentyneet. Esimerkiksi paimennus on pelkkää etsimistä, katseen käyttöä, vaanimista ja jahtaamista. Pureminen on jalostettu paimenkoirista pois, koska kukaan paimen ei halua paimenkoiransa vahingoittavan paimennettavia. Kiinni pureminen saattaa esiintyä näykkimisenä, mutta sen tavoitteena ei ole kohteen tappaminen, eikä tappopuremista saalistuksen liikemallista tyypillisesti esiinny paimenkoirilla.

Seisovilla metsästyskoirilla taas saalistuksen liikemalli on hyvin typistetty: Etsiminen --> katse ja kun metsästäjä on ampunut saaliseläimen, koira noutaa saaliin (kiinni pureminen). Kaikkien koirien saaliskäyttäytymistä ohjaa tietynlainen saalistuksen liikemalli. Koirarodun tai -tyypin alkuperä määrittelee millainen tämä liikemalli on.

Valitettavasti Lauraa ei purrut paimenkoira, vaan amerikanstaffordshirenterrieri eli amstaffi, joka on taistelukoira. Tämän rodun taustat ovat bull-tyyppisissä koirissa, jotka on jalostettu härkätaisteluihin, tappamaan suurta riistaa ja myöhemmin, 1800-luvulta alkaen koiratappeluihin. Viimeisten sadan vuoden aikana amstaffeja on jalostettu pelkästään seurakoiriksi, mutta perimä kulkee mukana aivan samalla tavalla kuin vaikka collieilla. Taistelukoiran koiran saalistuksen liikemalli on hyvin lyhyt:


Katse --> tappopureminen


Taistelukoira ei siis pure välttääkseen vaaran, se puree koska se kuuluu sen saalistuksen liikemalliin, joka on sille sisäsyntyistä. Kun saalistuksen liikemalli käynnistyy, sitä on vaikea pysäyttää. Tämä tekee taistelutaustaisista koirista niin vaarallisia. Ne eivät reagoi kohteen alistusmiseleisiin, koska kyse ei ole tavallisesta aggressiosta, vaan ne toimivat saaliskäyttäytymisen ajamina. Lisäksi niillä on fyysinen kapasiteetti aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa.


Kuvan koiralla ei ole osuutta tapahtuneeseen. Kuvalähde pixabay.com


Hyökkäys - kun kaikki muuttui


27.1.2016 Laura lähti kahden koiransa kanssa lenkille. Sitä ennen hän lähetti asiasta tekstiviestin naapurilleen ja varmisti näin, ettei naapuri olisi metsässä oman, koira-aggressiivisen amstaffinsa kanssa. Tämä käytäntö oli otettu käyttöön amstaffin omistajan toiveesta, koska se saattaisi karata muiden koirien luokse. Reitti oli selvä. Amstaffi haukkui naapurin ikkunassa, kun Laura lähti oman talonsa pihasta takapihalta alkavaan metsään. Puoli tuntia myöhemmin, kun hän palasi koirien kanssa lenkiltä, amstaffi oli ulkona. Heppoinen aita ei tällä kertaa pidellyt amstaffiurosta, vaan se pääsi karkaamaan omalta pihalta ja tuli nyt Lauran ja tämän kahden koiran luokse. Syntyi tappelu amstaffin ja Lauran belgianpaimenkoiran välille.

Laura sai oman, suojelussa MM-tasolla kilpailevan koiransa käskytettyä tilanteesta pois, sillä seurauksella, että amstaffi hyökkäsi nyt perheen yhdeksän kuukauden ikäisen saksanseisojauroksen päälle, joka ei pystynyt puolustautumaan aikuista amstaffiurosta vastaan. Laura huusi niin lujaa kuin pystyi ja hetkessä tilanne muuttui. Amstaffi irrotti otteensa, kääntyi ja hyökkäsi Lauran päälle.

Koiratappeluissa menestyvän koiran tulee olla valmis puremaan toista niin kauan, että tämä kuolee. Usein tappelut on kuitenkin keskeytetty jo ennen tätä ja sen vuoksi koirat on pystyttävä irrottamaan toisistaan. Ne eivät ole saaneet kohdistaa aggressiota ihmiseen. Kokeneena koiraihmisenä Laura ei osannut odottaa amstaffin kohdistavan aggressiota itseensä. Amstaffi oli hänelle ennestään tuttu. Se oli ollut monet kerrat hänen kainalossaan rapsutettavana naapurissa vierailun aikana. Nyt koira ei kuitenkaan ollut se sama ihmisystävällinen perhekoira, vaan sillä oli tappovaihde päällä ja sen päivän kolmanneksi uhriksi valikoitui Laura.


Rodun suosio kasvussa


Amerikanstaffordshirenterrieri oli vielä 2000-luvun alussa suhteellisen tuntematon rotu Suomessa. Pentuja rekisteröitiin ennen vuosituhannen vaihdetta vuodessa vain muutamia kymmeniä. Viime vuosina rodun suosio on kuitenkin noussut merkittävästi ja pentujen rekisteröintimääristä puhutaan jo sadoissa. Lisäksi Suomessa on yhä kasvava määrä pitbulleja, jotka eivät kuulu Suomen kennelliiton rekisteriin. Pitbull on oma rotunsa (monen mielestä sekarotuinen), joka on hieman amstaffia korkeampi ja hieman kevyempirakenteinen. Maallikon on usein vaikea erottaa näitä rotuja toisistaan ja ne sekoitetaankin usein keskenään. Tanskassa molemmat rodut on kielletty vuodesta 2010 alkaen 11 muun rodun ohella, eikä niitä saa pitää, kasvattaa tai tuoda maahan. Ennen rotukieltoja syntyneillä koirilla on oltava julkisella paikalla kuonokoppa ja niiden tulee olla kytkettyinä alle kahden metrin mittaiseen talutushihnaan.


Vakavat puremahaavat kasvoihin


Lauralla kävi huono tuuri. Amstaffi hyökkäsi suoraan kiinni hänen kasvoihinsa. Koska koiran käyttäytymistä määritteli sen perimä, se puri vahvalla otteella kiinni ja ravisti, eikä päästänyt irti. Amstaffin omistajan miesystävä selvisi paikalle jonkin ajan kuluttua, mutta ei saanut koiraa irrottamaan. Laura yritti huutaa ohjeita irrotukseen koira kasvoissaan roikkuen. Hän tiesi, että ellei amstaffia saataisi irrottamaan otettaan, kasvot repeäisivät entistä pahemmin. Valitettavasti amstaffin omistajan miesystävällä ei ollut osaamista tälläisen koiran irrottamiseen. Tästä johtuen Laura menetti kokonaan osan kasvoistaan. Puolet hänen ylähuulestaan ja osa nenän sieraimesta repeytyi ja jäi tapahtumapaikalle, kun amstaffi vedettiin irti sen purressa kasvoja.

Laura vietti seuraavat viisi päivää teho-osastolla, joista kaksi ensimmäistä nukutettuna vakavien vammojen vuoksi. Sen lisäksi, että noin puolet hänen huulestaan ja sieraimestaan irtosi, häneltä murtui myös nenä ja ihoa irtosi otsaa myöten. Tätä postausta kirjoittaessani Lauralle on tehty viisi leikkausta (kukaan ei tiedä kuinka monta on vielä edessä) ja hän on viettänyt useita viikkoja sairaalassa. Töistä hän on ollut pois kuukausia.

Alla olevasta videosta voit katsoa millaista tuhoa nämä koirat saavat aikaiseksi.





Millaisen koiran sinä haluat?


Jokainen voi hetkeksi pysähtyä miettimään millainen koettelemus kasvojen menettäminen näin väkivaltaisella tavalla on. Toivon, että sitä miettisivät ennen kaikkea ne henkilöt, joilla on tai jotka harkitsevat ottavansa koiran, jonka perimä on koiratappeluissa tai suurriistan, kuten villisian metsästyksessä. Nämä koirat miellyttävät ulkonäkönsä ja luonteensa puolesta monia ihmisiä ja ne ovatkin suurimmaksi osaksi mukavia perhekoiria. Valitettavasti näillä koirilla on myös kyky aiheuttaa erittäin suurta vahinkoa toisille koirille tai ihmisille. Kun niiden kanssa menee jotain pieleen, se menee pieleen todella pahasti.

Amstaffi, joka puri Lauraa oli osoittanut aggressiivisuutta jo edellisiä omistajiaan kohtaan tilanteessa, jossa sitä oli estetty hyökkäämästä toisten koirien kimppuun. Mm. tästä syystä edelliset omistajat olivat päätyneet luopumaan koirasta. Aggressiivisesti käyttäytynyttä koiraa ei kuitenkaan lopetettu, vaan se päätyi uudelle omistajalleen Lauran naapuriin, jossa se ehti asua reilun vuoden ennen kohtalokasta tammikuista iltapäivää.

Edellämainittu käytös ei kuulu amstaffin luonteeseen. Rodun edustajat eivät saisi osoittaa aggressiivisuutta ihmistä kohtaan. Silti tätä tapahtuu. Olen seurannut amstaffien keskustelupalstaa jo pidemmän aikaa ja aina silloin tällöin koiran omistajat kyselevät siellä, miten heidän tulisi menetellä, kun oma koira yrittää hyökätä joko vieraiden tai saman perheen jäsenten päälle. Jokin aikaa sitten siellä keskusteltiin tapauksesta, jossa vanhempi naishenkilö oli kaatunut ja perheen amstaffi oli hyökännyt tämän kimppuun repien tältä ison palan päänahkaa irti.

Amerikanstaffordshirenterrierikasvattaja ja ongelmakoirakouluttaja Siru Heinikoski tunsi Lauran päälle käyneen amstaffin ja kommentoi tapausta (koiran nimi muutettu Mustiksi) ja rotua seuraavasti:
Tapasin Mustin keväällä 2012, jolloin menin auttamaan koiran hihnakäytöskessä, ohittamisessa ja rauhoittumisessa. Mustia voi kuvata hyvin impulsiiviseksi koiraksi, joka ei pystynyt käsittelemään tunteitaan. Mustin kaltaisten koirien kanssa impulssikontrolli on kaiken kouluttamisen perusta. Impulssiivinen koira ei kykene laskemaan tunnetilaansa takaisin normaaliksi, ilman että kohdentaa tunntetilasta aiheutuneen stressin johonkin, tässä tapauksessa puremalla lähimpään kohteeseen. Impulsiivisia koiria on eri asteisia, kouluttajana niitä tulee vastaan harva se päivä. Rodusta riippumatta. Tälläisen koiran koulutus ja arki pitää olla kontrolloitua koko ajan, vaikka koulutuksella päästäisiin eteenpäin, on kyseessä koiran tunnetilojen hallinta jolloin tulevaisuuden ennkointi on vaikeaa. Mustilla oli tapana kiihtyä toisista koirista hyvin nopeasti, johon liittyi epävarmuutta, koira-aggresiota ja tunnetilojen kontrollin puutetta. Mustin tapauksessa oli myös nähtävissä merkkejä pako-refleksin puuttumisesta, jolloin koira käytti puremista tilanteen ratkaisuna, jos koki olevan uhattuna. Tähän riitti ihmisen käden läheisyys pään aluella. Koiran kynnys purra ihmistä alenee joka kerta kun näin käy, yleensä koirat oppivat myös näin pääsemään pois epämiellyttävästä tilanteesta.
Tämän kaltaiset tapukset ovat rodusta riippumatta hyvin surullisia, eikä niitä pitäisi tapahtua. Amstaffi rotuna ei ole koskaan ollut, eikä pitäisi olla ihmisaggresiivinen eikä edes tappelun keskellä vaihtaa kohdetta ihmiseen. Amstaffien purematapauksia on viimeisen 4 vuoden aikana ollut muutama vakava. Tämän kaltainen käytös ei kuulu Amstaffiin rotuna, ja juontaa juurensa epävarmuudesta, huonoista hermoista, toimintakyvyttömyydestä sekä flight and fight refleksin häviämisestä. Kautta aikojen ihmisiin kohdistuvaa aggresiota ei olla hyväksytty, eikä sitä pitäisi hyväksyä tällä hetkelläkään. Kasvattajien sekä omistajien vastuuta peräänkuuluttaisin, jos koira käyttäytyy epävarmasti ihmisiä kohtaan tai kierrokset nousevat niin että koiran purkaa tunteensa vain puremalla lähintä kohdetta. Tälläisissa tapauksissa pitäisi hyvin tarkkaan miettiä onko koiran paikka tässä maailmassa. Jos omat tai kasvattajan tietotaito ei riitä, olisi hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Amstaffi rotuna on erittäin ihmisrakas ja yksi parhaimpia perhekoiria, eikä tämän asian pitäisi muuttua. Amstaffin kuuluu olla luonteltaan rohkea, utelias, avoin ja sinnikäs terrieri jolla on kova taistelutaho. Marginaali tapaukset, niinkuin tämä kuitenkin luovat täysin päinvastaisen käsityksen rodusta. Amstaffi usein on hyvinkin koira-aggressiivinen rotu, jonka jokaisen omistajan pitäisi tiedostaa, tämä ei kuitenkaan tee koirasta sen vaarallisempaa ihmiselle. Pentuna aloitettu tapakoulutus ja koiran toimintojen tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jolloin koirasta saadaan kunnon koirakansalainen. Epävarmuutta ei saada opetettua koirasta pois, mutta koira voidaan opettaa selviytymään asioista joissa se kokee epävarmuutta. Siltikään kaikki koirat, eivät ikävä kyllä ole pelastettavissa.


Tiedä miten irrotat kiinni purevan koiran


Jokaisen, amstaffin, staffin ja pitbullin omistajan tulisi tietää, miten saada koiransa irrottamaan otteensa, kun se puree. Tässä videossa kerrotaan kuinka pitbullin ote irrotetaan metallikepin (break stick) avulla. Pelkästään paljain käsin näiden koirien irrottaminen toisesta koirasta tai ihmisestä on hankalaa, kuten esim. viime viikolla uutisoidusta tapauksesta ilmenee (kyseinen koira oli muuten amstaffi, ei pitbull). Vetämällä kiinni purrut koira pois kohteesta aiheutetaan usein pahimmat ruhjeet, koska silloin lihaskudosta repeää laajalta alueelta. Tämän vuoksi koira pitää saada avaamaan leukansa, eikä se tee sitä yleensä vapaaehtoisesti. Tätäkin tärkeämpää on kuitenkin ennakointi. Nämä koirat eivät saa päästä puremaan toisia koiria tai ihmisiä!

Kuvan koiralla ei ole osuutta tapahtuneeseen. Kuvalähde pixabay.com


Olisitko valmis elämään sen kanssa, että koirasi tappaa toisen koiran tai ihmisen?


Moni sanoo, että mikä tahansa koira voi purra. Toki se on totta, mutta siinä on eroa millainen koira puree ja miten se puree. Pureeko se karkottaakseen vai tappaakseen, koska jos kyse on jälkimmäisestä, eikä paikalla ole apua, sillä koiralla on ihan hyvät mahdollisuudet onnistua. Tämän postauksen tarkoitus ei ole mustamaalata amstaffeja. Suurin osa rodun edustajista on mukavia perhekoiria, jotka eivät ole koskaan olleet millään tavalla aggressiivisia ihmisiä kohtaan. Tällä postauksella minä ja myös Laura haluamme kuitenkin tuoda suurempaan tietoisuuteen sen riskintekijän, jonka nämä koirat sisältävät. Jokaisen amstaffin tai pitbullin hankkivan ihmisen tulisi tiedostaa se, mitä nämä koirat pahimmillaan voivat saada aikaiseksi, jotta he osaisivat pitää koiraa sen mukaisesti ja reagoida tarvittaessa ensimmäisiin merkkeihin koiran aggressiosta ja huonoista hermoista.

Pitbull on rotu, joka jakaa valtavasti mielipiteitä. Toiset vannovat rakkauttaan rotuun ja toiset ovat huolissaan rodusta. Faktoja ei kuitenkaan pääse pakoon ja vuosien 2005-2015 aikana pitbullit ja pitbull-tyyppiset koirat ovat tappaneet USA:ssa 232 ihmistä eli yhden ihmisen noin joka 17 päivä (lähde), ja tässä on mukana vain kuolemat, ei tapaukset, joissa joku on loukkaantunut vaarallisesti. Suomessa nämä koirat eivät ole vielä tappaneet ketään. Ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, että Laurasta olisi tullut ensimmäinen esimerkki, tosin amstaffin hampaissa. Jos puremakohta olisi sijoittunut kaulalle kasvojen sijaan, se olisi voinut olla hengenvaarallinen.
Jokainen voi itse valita millaisen koiran kanssa haluaa elää, mutta muulla ympäristöllä ei ole siihen vaikuttamisen mahdollisuutta. Huolehdithan sinäkin, ettei koirasi aiheuta kenellekään mitään haittaa. Kannattaa muistaa, että kaikkia koiria ei tarvitse yrittää pelastaa. Jos joutuu pelkäämään, että oma koira voi purra vieraita ihmisiä tai itseä, on aika luovuttaa, eikä siirtää ongelmaa seuraavalle ihmiselle. 

Lauraa purrut amstaffi lopetettiin viisi päivää tapahtuneen jälkeen.


Seuraa blogia: