Sisällön tarjoaa Blogger.

Kaukomatkailun vuosi 2016

Vuosi 2016 lähenee loppuaan. On tullut jälleen aika vetää vuosi pakettiin.

Meitä tämä vuosi on kohdellut hyvin ja saamme olla onnellisia kaikesta koetusta. Olemme  matkustaneet kenties enemmän kuin koskaan sitten maailmanympärimatkan. Muutenkin meillä on asiat reilassa niin kodin kuin työpaikkojenkin osalta. Köyhempiin maihin tehdyt matkat ovat jälleen toimineet hyvänä muistutuksena siitä, miten etuoikeutettua elämää me täällä Pohjoismaissa elämme.

Tämä vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen sen suhteen, että olemme tehneet niin monta kaukomatkaa ja ne kaikki ovat suuntautunueet länteen. Olemme lentäneet Atlantin valtameren yli vuoden aikana yhteensä kymmenen kertaa eli matkoja tuon suuren meren toiselle puolelle on kertynyt viisi kappaletta. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, että matkavuotemme tulisi olemaan tämän näköinen, en varmaankaan olisi uskonut, mutta olisin toki ollut innoissani. Ja niin olen ollutkin. Tänä vuonna on todellakin saanut intoilla moneen otteeseen tulevasta matkasta. Muutaman pidemmän matkan sijaan on tehty monta pienempää rykäisyä, joka johtuu sekä hullun halvoista lentotarjouksista että vaikeudesta ottaa töistä kerralla pidempää lomaa.


Etelä-Amerikan kierros Silversean risteilyllä helmi-maaliskuussa


Vuoden ensimmäinen reissu ei kuitenkaan ollut mikään pikku rykäisy, vaan kunnollinen kolmen viikon reissu helmi-maaliskuussa. Samalla se oli varmasti yksi ainutlaatuisimmista matkoista, mitä olemme saaneet kokea ja tulemme ehkä kokemaankaan. Reilun kahden viikon risteily Silversean luksusristeilijällä toteutettiin blogiyhteistyönä ja saimme nauttia uskomattoman hyvästä palvelusta ja mielettömistä maisemista.

Risteily alkoi Argentiinasta Buenos Airesista ja päättyi Chilen Santiagoon. Matkalla pysähdyttin lukuisissa satamissa.  Falklandinsaarten pingviinirannalla kävely kuningaspingviinien seassa oli jotain, mistä emme olleet osanneet edes uneksia.






Kirsikankukat Tukholmassa huhtikuussa


Vuosien tauon jälkeen kävimme ihan perinteisellä Tukholman risteilyllä. Edellisvuoden juhliin Tallinnan laivalta ostetut juomat olivat kerryttäneet TallinkSilja Club One bonuspistesaldoa sen verran, että saimme pisteillä ja kuudellakymmenellä eurolla kivan deluxe-luokan hytin Silja Symphonylta. Kiertelimme päivän Tukholmassa ja tanssimme illalla yökerhossa. Tämä oli ihan virkistävä pieni viikonloppureissu.


Kalifornian roadtrip ja uskomattoman kaunis Yosemiten kansallispuisto toukokuussa


Roadtrip pitkin Kalifornian rannikkoa oli pitkäaikainen haaveeni. Ei ehkä ihan bucket-listin ylimpänä, mutta kuitenkin sellainen, joka olisi joskus toteutettava. Kun Lentodiileihin sitten ilmeistyi lennot San Franciscoon 300 eurolla, syntyi päätös hetkessä. Ajelimme vaihtelevassa toukokuisessa kelissä kaunista Kalifornian rannikkoa San Franciscosta alaspäin ja kävimme Yosemiten kansallispuistossa. Tuosta uskomattoman kauniista kansallispuistosta minulla on vielä postaukset kirjoittamatta, koska se herätti ruuhkaisuuden vuoksi myös melkoisesti ristiriitaisia tunteita. Samalla reissulla tuli koettua myös hurmaava San Francisco. 





Tomin perhereissu Berliiniin kesäkuussa


Kesäkuussa Tomi kävi vanhempiensa ja siskonsa perheen kanssa Berliinissä. Se osoittautui mukavaksi kesäkaupungiksi, jossa riittäisi varmasti nähtävää viikonloppuakin pidemmäksi ajaksi. Tulemme varmasti käymään Berliinissä joskus vielä yhdessä, koska sinne pääsee halvoilla lennoilla ja kaupungista löytyy paljon hyvätasoisia hotelleja edulliseen hintaan.



New York kesäkuussa


Juhannusreissu New Yorkiin oli ainoa matka, jota en oikeastaan odottanut riemuissani etukäteen, vaan odotin jopa hieman kauhulla. Nämä lennot ostettiin noin puolen minuutin harkinnan jälkeen, koska bongasimme naurettavan halvat, hinnoitteluvirhelennot Tukholmasta New Yorkiin 150 eurolla. Siinä kiireessä sitten unohdin, etten edes tykkää koko kaupungista ollenkaan. New York on kuitenkin yksi Tomin ehdottomista lempparikaupungeista ja tämä olikin hänelle kaupungissa jo kuudes kerta. Loppujen lopuksihan siinä sitten kävi niin, että minäkin vihdoin ihastuin Isoon Omenaan ja voin ihan mielelläni lähteä sinne joskus uudelleenkin pitkäksi viikonlopuksi. Mutta vain silloin, kun siellä on lämmin. Tämän sanottuani, teemme ihan varmasti lähivuosina talvisen matkan hyisen kylmään New Yorkiin.



Elokuinen Kööpenhamina


Ystäväni Heidi muutti vuoden alussa Tanskaan. Vaikka nykypäivänä yhteydenpito onkin helppoa (ja vieläpä ilmaista) chattien ja nettipuheluiden avulla, on se silti ihan eri asia kuin nähdä livenä. Kun on aiemmin asunut kymmenen minuutin automatkan päässä ja nähty puolen tunnin varoitusajalla, muuttuu asia melkoisesti ystävän muuttaessa toiseen maahan. Sen vuoksi tämä tyttöjen viikonloppu oli mitä mahtavin miniloma loppukesään.



Ruskassa kylpevä Kanada syyskuussa


Täysin puskista matkakalenteriimme ilmaantui viikon syysloma Kanadaan. Tämä on ollut paras extempore-matka ikinä. Syksyiset Kalliovuoret turkooseine järvineen olivat niin upeat, etteivät mitkään sanat vain tee oikeutta sille kaikelle luonnon kauneudelle. Kaiken kruunasi vielä tiellä vastaan tallustellut mustakarhu. Vaikka tämä oli vain "hätäinen" viikon reissu Kanadaan, äänestän tämän silti omavaltaisesti, edes Tomilta mitään kysymättä, vuoden parhaaksi matkaksi. Mielestäni Kanadan Kalliovuorten välissä kulkee maailman kaunein roadtrip-reitti.





Syksyn pimeydeltä pelastautuminen Meksikon aurinkoon marraskuussa


Jos voisin valita, olisin joka vuosi marraskuussa jossain lämpimässä. Se on minulle ehdoton inhokkikuukausi. Silloin on pimeää, märkää ja kylmää. Tänä vuonna talvi kuitenkin tulla tupsahti maahan jo marraskuun alussa ja muutti yllättäen marraskuun oikein winterwonderlandiksi. Ja kuten odottaa saattoi, pian ne lumet kuitenkin sulivat. Me lähdimme juuri silloin Meksikoon. Ajoitus oli aivan täydellinen.

Olimme kuulleet Jukatanin niemimaan olevan Jenkkien Kanaria ja sitähän se olikin. Pieniä pettymyksiä tuli eteen, mutta kokonaisuudessa meillä oli kuitenkin todella hyvä loma. Lähdimme hakemaan auringonpaistetta ja lämpöä. Halusimme myös mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan alueesta ja vaihdella paikkaa usein, mutta silti rentoutua välillä ihan vain altaalla. Kaikki tämä toteutui. Sää suosi ja saimme kattavan kuvan rannikosta ja ehdimme kahden viikon aikana tutustumaan sisämaahankin. Meksikon juttuja on vielä monta luvassa!





Vuoden viimeinen matka - Göteborgissa joulukuussa


Vielä Meksikossa ollessa, sähköpostiin kilahti lentoliput Göteborgiin työmatkalle. Jäin yksin kaupunkiin yöksi ja sen tavallisen laukut hotellille --> yhteiselle pitkälle illalliselle -kaavan sijaan sainkin viettää koko illan itsekseni kaupungissa. Kävelinkin monta tuntia pitkin Göteborgin katuja ja kävin muutamissa kaupoissa. Kaupunki on itseasiassa todella kiva ja voisin hyvin nähdä itseni viettämässä siellä mukavan viikonloppuloman kesällä. Kävelykadut tekevät aina kaupunkeihin omanlaisen tunnelmansa ja niitä Göteborgissa on paljon. Nyt kaupunki oli puettu kivasti jouluvaloihin, enkä ollut ainoa joka niitä kuvaili. Kuorokin lauloi joululauluja aukiolla ihan hotellini lähellä.  



Vuoden 2016 matkat lukujen valossa


Tätä kirjoittaessa ja kuvia katsellessa on melkein alkanut hengästyttämään. Uskomatonta, että kävimme näissä kaikissa paikoissa vain yhden vuoden aikana ja saimme kokea nämä kaikki upeat paikat. Tässä vielä muutamia lukuja:

9 maata
Argentiina, Chile, Falklandinsaaret (Iso-Britannia), USA x 2, Saksa, Tanska, Kanada, Meksiko, Ruotsi
 
69 päivää reissussa
Tämä sisältää vain meidän yhteiset matkat (kaukokohteet + Ruotsin risteily) eli tässä ei ole mukana Tomin Berliinin reissua tai minun Kööpenhaminan matkaa, työmatkasta nyt puhumattakaan. Päiviä kertyy yllättävän paljon, kun mukana on myös matkustuspäivät kohteeseen eli sellaisetkin päivät, jolloin olemme suunnanneet työpäivän päätteeksi lentokentälle. Mukana on siis myös vajaat vuorokaudet.

36 päivää auto vuokralla ja kuusi eri vuokra-autoa
Roadtrippailimme tänä vuonna Argentiinassa, Chilessä, USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa. Mukana on myös vajaat vuorokaudet.

26 eri majoitusta
Yövyimme kahdella eri laivalla ja loput paikat olivat hotelleja tai motelleja.
11 eri lentoyhtiötä
Lensimme tänä vuonna Finnairilla, SAS:illa, Norwegianilla, Air Berlinillä, KLM:llä, Deltalla, British Airwaysilla, Iberialla, Air Canadalla, Aero Mexicolla ja Lufthansalla.



Veikkauksemme oli vuosi 2014 olisi ollut kaikkien aikojen matkavuosi, mutta kyllä tämä taisi viedä voiton.

Kokonaisbudjettia emme näille matkoille osaa sanoa, mutta kyllä näihin matkoihin uponneilla rahoilla vaihtaisi ainakin toisen auton huomattavasti parempaan. Ajamme silti jatkossakin vähän vanhemmilla ja edullisemmilla autoilla ja matkustamme paljon, koska matkailu tekee meidät onnelliseksi. Käytä sinäkin rahasi ensi vuonna siihen, mikä saa sinut hymyilemään kaikkein pisimpään. :) 

Ensi vuoden 2017 ensimmäinen matka koittaakin sitten jo ensi viikolla!

Kiitos, kun olet ollut mukana seurailemassa meidän matkoja tänä vuonna. Jokainen kommentti blogissa ja tykkäys tai kommentti Facebook-sivuilla innostaa kirjoittamaan lisää matkajuttuja. Ilman teitä lukijoita, ei tätä blogia olisi, koska ainakaan allekirjoittanut ei jaksa kirjoittaa vain itselleen, vaan nauttii kaikesta tämän blogin mukanaan tuomasta vuorovaikutuksesta.


p.s. Tomin mielestä vuoden paras reissu oli Etelä-Amerikan risteily. Ei yllättänyt.


Pysy matkassa mukana:

36 kommenttia

  1. Teillä on kyllä ollut ihan mielettömiä reissuja tänä(kin) vuonna! Ihaillen näitä juttuja on tullut luettua ja monta paikkaa on kyllä niiden takia tullut lisättyä omalle must see-listalle (joka tiheästä reissaamisesta huolimatta ei kuitenkaan tunnu ainakaan lyhenevän...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos meidän reissujen ja postausten myötä löytyy uusia paikkoja, joihin haluat matkustaa. Silloin tämän blogin tavoite on aika hyvin onnistunut. :)

      Poista
  2. Wau, teillä oli kyllä huikea matkavuosi! Kaikkiin noista kohteista voisin itsekin lähteä heti :) Minäkin kokosin blogiin yhteen tämän vuoden reissut ja täytyy kyllä sanoa että tämä oli kyllä aika huikea reissuvuosi myös meille! Tältä osalta 2016 oli siis selvästi loistava :) Ihanaa ensimmäistä vuoden 2017 reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No todellakin teillä on ollut myös ihan mieletön vuosi ja olette kolunneet eri mantereita, ettekä keskittyneet vain Amerikoihin. :D

      Poista
  3. Huikea kooste ja ennen kaikkea reissuvuosi! Pitäisköhän itsekin tehdä tällainen tästä inspiroituneena... hmmm

    VastaaPoista
  4. Aika mukava matkakattaus on ollut:) Siinä on reissua enemmän kuin monella koko elämän aikana. Tämä sinun (tai teidän) blogi kyllä jaksaa säilyttää tasonsa. Hienoja kuvia ja mukavia hyvin kirjoitettuja juttuja. Tätä on mukava lukea. Tosin tämä lisää aina jo muutenkin koholla olevaa alituista matkakuumetta...Meillä on onneksi enää reilu kuukausi Etelä-Afrikan reissuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana kommentti, joka todella lämmittää mieltä. :) Yritämme pitää tason yllä tulevanakin vuonna. Hyvää uutta vuotta ja upeaa Afrikan reissua! Odotan teidän juttuja sieltä innolla. :)

      Poista
  5. On kyllä ihan mieletön reissu-vuosi teillä takana! Kiitos kun kirjoitat ja jaat kuvia elämyksineen! Tätä on NIIN ilo lukea ja fiilistellä. Innolla odotan jo seuraavia kokemuksia, niinkuin aina😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun jaksat lueskella ja vielä kommentoidakin! :)

      Poista
  6. Huh hurjaa, mikä reissuvuosi. Teidän reissuista minun suosikki on ollut varmaan Kanada ja Kalifornia. :) Tekin olette nähneet flamingoja viime reissulla! Toi Köpis kuva ihastuttaa, siinä on sattunut hieno hetki auringon ja tummien pilvien suhteen! Jokos on ensivuodelle matkahaaveet listattuna? Mekin tehtiin loppujen lopuksi kolme matkaa kuluneena vuonna, jotka kaikki loppuvuonna. Seitsemän maata tuli niiltä reissuilta. :) Kiitos itsellesi kun oot tämmöinen matkaesikuva! En usko, että oltaisi Afrikkaan uskallettu ilman teidän ja Mikon kannustusta tuollaiselle telttaretkelle mikä tehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän Afrikan reissu oli kyllä niin hardcore meidän pullamössömatkaan, ettei niitä voi kunnolla verratakaan. Mutta tuo matkaesikuvana toimiminen kuulostaa silti hienolta. :D Wau mikä kunnia!

      Reissuhaaveitahan olisi vaikka millä mitalla, mutta saas nähdä mihin ensi vuosi meitä kuljettaa. Afrikassa nyt olisi kiva ainakin käydä ja ehkä sitä voisi joskus Aasian suunnallakin pyörähtää. :D

      Poista
  7. Teillä on ollu hurja tahti ja upeat kohteet! Just työstin itsekin koosteita kuluneesta vuodesta... Tuosta Albertasta olen kyllä samaa mieltä, se on yksi hienoimpia tienpätkiä maailmassa eikä Kaliforniakaan koskaan petä, vaikka siitäkin olen valitettavasti samaa mieltä, että Yosemiten ihmismassat ihan hirvittävät. Sieltä on munkin postaukset vielä kirjoittamatta, mutta luulen että alkuvuodesta saan nekin kuvat purettua blogiin... hyvää ja reissurikasta uutta vuotta 2017 teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään selvästi samanlaisista kohteista, vaikka matkustetaankin, tai lähinnä kai majoitutaan vähän eri tavalla. :D Miten siitä Yosemitesta onkaan niin vaikea kirjoittaa. Katsotaan kumpi saa aikaiseksi ensin! :)

      Poista
  8. Ihana matkavuosi! Kanadasta eilen illalla vähän varovasti puhuin kotona, ja ihan puhtaasti täällä blogissa nähtyjen kuvien innoittamana. Haha. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Ollaan taidettu saada ihan "muutama" kiinnostumaan Kanadasta tän syksyn aikana. Olisi kyllä mahtavaa nähdä sunkin kuvia sieltä, joten toivottavasti saat kotiväen suostuteltua!

      Poista
  9. Hengästyttää tuo matkustusvauhti! :)

    Meillä ei paukut riittäneet tänä vuonna matkustaa yhtään tolla tahdilla maailmanympärivuoden jälkeen. Ja toisaalta on tuntunut hyvältä viettää lomia Suomen eri mahtavissa maisemissa.

    Nyt alkaa olemaan sen verran taas puhtia kerätty että näissä mahtavissa kuvissa näkyvät kohteet alkaa olemaan taas ajankohtaisia. Monet noista onkin ollut meillä bucket listalla ja muun muassa San Francisco ja Yosemite sellaisia että sinne menisi koska tahansa uudestaankin.

    Meneekö ensi vuosi yhtä vauhdikkaasti? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmanympärimatkan jälkeen onkin hyvä vähän hengähtää. Mekin oltiin sen jälkeen puoli vuotta vain Suomessa. Nyt ei ole reissujaksamisen kanssa mitään ongelmaa. :D

      Ensi vuodesta ei vielä osata sanoa mitään! Jos nyt ei oteta huomioon ensi viikon Tanskan reissua.

      Poista
  10. Teillä on kyllä toinen toistaan upeampia reissuja. Muutamia sieltä on päässyt omallekin bucket listilleni :) Jos saa toivoa, niin Yosemiten reissusta olisi kiva päästä lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtava kuulla, että postausten perusteella löytyy kohteita bucket listille. :) Saa ilman muuta toivoa ja yritän kyllä kirjoitella Yosemitesta ensi vuoden alkupuolella.

      Poista
  11. Mahtava vuosi, jota on ollut suuri ilo seurata! Muiden blogien lukeminen on jäänyt tänä vuonna harmillisen vähälle, mutta tähän blogiin palaan silti aina ensimmäisenä. Hyvää vuodenvaihdetta ja tulevaa reissuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihan kuulla! <3 Hyvää tulevaa reissuvuotta myös sinulle!

      Poista
  12. On teillä ollut kyllä mieletön matkavuosi. Aika paljon sitä yhteen vuoteen mahtuukin. Aina voi näköjään pistää edellistä paremmaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanotaanko, että jos miettii matkojan määrää, niin tätä vuotta on ensi vuonna aika vaikea päihittää. :D Ainakaan jos ja kun meinataan olla kokopäivätöissä.

      Poista
  13. Teillä on ollut jälleen huikea reissuvuosi! Minulle on postauksistasi auennut aivan uudella tavalla Kanada. Kalliovuoret ja Banff kiinnostavat kovasti.

    Olisi muuten kiva kuulla lisää kokemuksistanne Yosemitessa. Itse aikoinaan tykkäsin siitä todella paljon. Asuin 90-luvun alkupuolella San Franciscon lähellä ja teimme sinne parikin retkeä. Olen usein miettinyt, että haluaisin mennä sinne uudestaan. Tiedä sitten, että onko Yosemiten suhteen ihan sama homma kuin Yucatanin, että parempi säilyttää ne ihanat muistot eikä mennä pilaamaan niitä ;) ;) Silloin oli toki muitakin matkailijoita, mutta ei riesaksi asti. Patikoimme merkittyjä helppoja reittejä ja välillä saattoi mennä todella pitkään näkemättä ketään muita matkailijoita.

    Onnellista ja reissurikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kommenteista päätellen Kanada on tosiaan jäänyt monien mieleen positiivisessa mielessä. Yosemiten kanssa voi tosiaan olla kohdallasi vähän kuin Yucatanin. Ei ne hienot maisemat mihinkään ole kadonneet, mutta ympärille on tullut paljon kaikkea lisää ja ihmismäärät on hurjia.

      Poista
  14. Todella mahtava reissuvuosi teillä takana, ei voi muuta sanoa! Sekä Etelä-Amerikan risteily että Kanadan kalliovuoret kelpaisi kummasti tännekin. Kanada itse asiassa kiinnostaisi talvellakin, ja Whistler on toiveissa lähivuosina laskettelureissun kautta.

    Mukavia reissuja myös tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ihan varmasti Kanada olisi mahtava myös talvilomakohteena. Jos tykkää kylmästä. :D Me vähän yritetään vältellä viileyttä, vaikka usein ne upeat maisemat onkin vieneet voiton lämpimistä kohteista.

      Poista
  15. Wau, kyllä kalpenee meidän reissut aikamoisesti teidän rinnalla, eihän niistä kehtaa edes puhua samassa lauseessa :) En yhtään ihmettele, että Kanada jäi suosikiksi, sen verran upeilta siellä näyttää maisemat. Yosemiten juttuja odotan innolla, koska siitä olen haaveillut, enkä vähiten sen jälkeen, kun näin tuon samaisen kuvan teidän Instassa. Ruuhkat ei tosin kuulosta taas hyvältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tasan kalpene teidän reissut minkään rinnalla! :D Ihan älyttömiä puheita tyypiltä, joka on juuri kirjoitellut uskomattomista Uuden-Kaledonian maisemista! Yosemite on varmasti monen haavekohde ja siksi tosi ruuhkainen.

      Poista
  16. Mieleton reissuvuosi! Teidän Kanadan reissun kuvia on tullut katseltua useaan otteeseen. Sellaisen reissun teen vielä joskus itsekin. :) Jotenkin tykkäsin myös siitä teidän NYC:n matkasta juhannuksena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksan kyllä suositella Kanadaa. :) Uskon, että tykkäisit! Se NYC juhannuksena ei kuulostanut enää niin hc:lta, kun oli kuullut, että jotkut meni juhannukseksi Hongkongiin. ;)

      Poista
  17. Huikea vuosi, huikeita matkoja! Niitä on kieli pitkällä seurattu ruudun toiselta puolen :) Ehdin jo unohtaa, että olitte tuolla risteilyllä, vaikka sekin oli ihan supereeppinen, mutta sen jälkeen on ehtinyt tapahtua niin paljon! Omista reissuista kuluneelta vuodelta upein on ollut ehdottomasti kuukauden road trip Jenkeissä, mutta se jättää muut pienemmät pyrähdykset niin komeasti varjoonsa, että valinta on ihan itsestäänselvä. Noista teidän matkoista en itsekään osaa valita, mikä on suosikkini. Kanada ja risteily ehkäpä taistelevat kärkisijasta, vaikka jos nyt pitäisi valita, niin ehkäpä tuolle risteilylle lähtisin. Mutta jos teillä olisi ollut yhtä runsaasti aikaa Kanadan puskien kiertämiseen, niin sittenpä saattaisi vaaka kääntyä toisin... :)

    VastaaPoista
  18. Mahtavaa! Toi Kanadan kalliovuorten reitti kiinnostaa kyllä todella, vaikka ensi kesään suunnittelemamme Kanadan-matka taitaa lykkääntyä ainakin vuodella. Risteilykin näytti tosi hyvältä. Mä olen varannut itselleni ensi vuonna synttärimatkan New Yorkiin, koska se on vaan aina niin upea. Ja taitaapi olla mullekin kuudes kerta... :)
    Hauskaa uuttavuotta ja hyvää uutta reissuvuotta!

    VastaaPoista
  19. Teillä on tosiaan ollut mieletön matkavuosi! Mun lemppari olisi myös Etelä-Amerikan risteily - osittain pingviinien takia :) Reissurikasta 2017 myös!

    VastaaPoista
  20. Hurjasti teillä on matkoja kertynyt - eikä mitään pikkupyrähdyksiä johonkin tähän lähelle! Me pääsimme vain 54 yöhön ulkomailla ja sen päälle 9 yötä kotimaassa. Normaaleilla 5 viikon lomilla (+ joillakin ylityövapailla) aika hyvin sekin, mielestäni.
    Huomasitko muuten, että listasin bloginne oman lukulistani kärkeen :-)

    VastaaPoista

Kysyä saa ja kommentit on toivottuja :)