Sisällön tarjoaa Blogger.

Qatar Airways - Ensikokemuksia Suomesta

Tomi täällä hei! 

Tänään oli taas lentokonebongarin unelmapäivä, kun Vantaalle saapui ensimmäistä kertaa uuden lentoyhtiön kone. Ja se oli vielä erityisen hieno sellainen! Olin paikalla Finavian kutsumana pressitilaisuudessa vastaanottamassa Qatar Airwaysin uusinta, vain reilu pari viikkoa vanhaa, konetta. Reitin avaus oli osa Finavian panostusta lentokentän laajentamisessa, joka on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin.

Qatar Airways mainostaa itseään viiden tähden lentoyhtiöksi ja onkin voittanut lentoyhtiöiden ja -asemien laatua mittaavan Skytraxin tittelin maailman parhaana lentoyhtiönä jo kolme kertaa (2011, 2012 ja 2015). Lisäksi Qatar Airways on yksi nopeimmin kasvavista lentoyhtiöistä maailmassa ja siitä onkin tullut yksi maailman suurimmista lentoyhtiöistä reilun parinkymmenen vuoden olemassaolonsa aikana. 

Yhtiö työllistää yli 40 000 ihmistä ja sillä on jo lähes parisataa konetta sekä toinen mokoma tilauksessa. Kasvulle ei siis näy loppua. Lentokoneista kiinnostuneen näkökulmasta yhtiö onkin erityisen kiinnostava koska suurin osa koneista on uusia ja isoja. Qatar Airways taitaakin olla ainoa yhtiö jolta löytyy kaikki uusimmat isot lentokonetyypit (A350, A380, B787) monipuolisesta laivastostaan. Poislukien tietysti Boeing 747-8 joka valitettavasti ei ole saanut suurta suosiota lentoyhtiöiden keskuudessa.

 



Vaikka Finnair on jo vuoden päivät lentänyt uudella Airbus A350XWB (eXtra Wide Body) lentokonetyypillä, ja sillä on jo käytössään seitsemän yksilöä niin oli hienoa, että Qatar Airways kunnioitti uutta kohdetta lentämällä avauslennon juuri kyseisellä konetyypillä. Olihan Qatar kuitenkin Airbus A350 koneen ensimmäisenä käyttöönsä saanut lentoyhtiö vajaa pari vuotta sitten (joulukuu 2014). Jutun Finnairin ensimmäisen A350:sen saapumisesta löydät täältä

Tämänpäiväisen tiedon mukaan A350 on Qatar Airwaysilla käytössä Helsingin reitillä kolme ensimmäistä päivää, joten vielä huomenna ja keskiviikkona on mahdollista bongata tämä kaunotar Vantaalla. Sen jälkeen Helsinki - Doha väli lennetään A320 konetyypillä.

Perinteinen paloautojen suihkutervehdys uuden reitin kunniaksi.



Minulla oli mahdollisuus tutustua koneeseen pikaisesti myös matkustamon osalta. Ainakin A350 on turistinkin osalta erittäin mukavanoloinen. Jalkatilaa on runsaasti, joten pidempikin matka varmasti sujuu mukavasti.



Businesspuolesta sitten puhumattakaan, jokaiselta penkiltä on kulku käytävälle ja penkit saa luonnollisesti vaakatasoon.


Pikainen vilkaisu ohjaamoon.

Edullinen lentoyhteys kaukomatkoille


Nyt on siis avautunut suomalaisille uusi monipuolinen yhteys maailmalle, kun Qatar Airways aloitti liikennöinnin Helsingin ja Dohan välillä. Qatar Airways lentää kotihubistaan, upouudelta Hamadin kansainväliseltä lentoasemalta, maan pääkaupungista Dohasta yli 150 kohteeseen ympäri maailman. Valinnanvaraa jatkoyhteyksien suhteen on siis valtavasti ja ilokseni olen huomannut, että lentojen hinnat ovat erittäin kilpailukykyisiä. Ehkä parhaana esimerkkinä Australiaan jopa alle 700€! Muita tarjouksia heidän kotisivuillaan esimerkiksi Bangkok 439€ ja Kapkaupunki 549€. Mainitsemisen arvoinen asia on myös ruumalaukun painoraja joka on moneen muuhun yhtiöön verrattuna suurempi eli 30kg!  

Reitti Helsingistä Dohaan on päivittäinen. Se lennetään normaalisti kapearunkoisella Airbus A320-koneella. Lentoaika on hieman reilu kuusi tuntia. Päivästä riippuen on kaksi eri aikataulua seuraavanlaisesti (ajat paikallista aikaa):


Ma, To, Pe ja Su

DOH - HEL 08:15-14:55

HEL - DOH 17:40-00:05(+1)

Ti, Ke ja La

DOH - HEL 01:35-08:10

HEL - DOH 10:55-17:15


Qatar Airwaysin saapuminen Helsinki-Vantaalle merkitsee paljon meidän lähilentokentällemme. Tänä vuonna turvatarkastusten läpi virtaa noin 17 miljoonaa matkustajaa, mutta vuonna 2020 määrä on Finavian visioiden mukaan jo 20 miljoonaa. Tämä näkyy myös lisärakennuksina, joka tietää lisää työpaikkoja.

Oletko sinä lentänyt Qatar Airwaysillä tai kiinnostaako kyseinen yhtiö nyt kun Helsingistä on suora yhteys Dohaan?



Pysy reissussa mukana:

9 kommenttia

  1. Olihan se jo aikakin saada hiekkayhtiö Helsinki-Vantaalle, vaikkakin pienellä koneella aloittavat. Kun kerran Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Osloon operoi sekä Qatar että Emirates laajarunkokoneilla, niin olisihan se nyt kumma jos ei yhtä alle 150 paikkaista konetta saa Helsingin reitillä toimimaan. Emiratesin Kööpenhaminan 615-paikkaista A380-konetta jaksan kyllä edelleen hämmästellä. Toki Kastrupin kenttä on selvästi isompi ja vaikutusalueella asuu enemmän ihmisiä, mutta silti. Saa nähdä jääkö pysyväksi.

    Qatarin mainoksia on iskenyt netissä silmille, ja vaikkei ihan "from-hintoja" ole itse nettisivuilta löytynyt, niin silti muutamia ihan hyviä tarjouksia. Tulee varmasti koettua Qataria joskus, mutten pelkän Skytraxin viiden tähden arvioinnin takia lähde kokeilemaan, jos muuta kautta löytyy paremmat lennot. Etihadilla olen lentänyt, mutta se ei ole Skytraxin arvioinneissa mukana. Tiedä nyt huomasinko silloin economyssä mitään erikoista tai Euroopan yhtiöistä poikkeavaa, mitä nyt amenity kit oli vähän kattavampi.

    Mitä taas muutoin tulee tuohon A350 koneen sisustukseen, niin omaa silmää miellyttää tämä Qatarin tyyli paljon enemmän kuin Finnairin sairaalanvalkoinen ja harmaa. Vaikka Finnairin sisustus kai voittikin jonkin palkinnon, niin omasta mielestäni se vaan näyttää vähän köyhältä, etenkin businessluokkia verraten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri neljä päivää sitten lensimme Qatar Airways A350 koneella Frankfurtista Dohan kautta Adelaideen Australiaan. Oli aivan mahtava lentoyhtiö ja todella ystävällinen miehistö. Tykäsin sisustuksesta kovasti ja tilaa oli runsaasti ja penkit mukavat. On kylä maineensa ansainnut.

      Poista
    2. Kovin kauan on tosiaan kestänyt hiekkayhtiöiden saapuminen Helsinkiin. Pienempi markkina-alue varmasti syynä, mutta myös Finnairin vahva asema Aasian liikenteessä on vaikuttanut asiaan. Helsingistä on huomattavasti paremmat yhteydet Aasiaan kuin muista pohjoismaista. Doha onkin jo 22. Aasian kohde Helsingistä.

      Ite tykkäsin kanssa enemmän tästä Qatarin värikkäämmästä, mutta kuitenkin erittäin tyylikkäästä ja modernista sisustuksesta kuin Finnairin hillityn skandinaavisesta tyylistä. Tosin molemmat kuvastavat mielestäni hyvin kyseistä yhtiötä ja sitä mistä se on kotoisin.

      Innolla odotan, että mekin jossain vaiheessa pääsemme testaamaan Qatar Airwaysin tuotetta.

      Poista
  2. Lensin Qatarilla vaihtoon Bangkokkiin Tukholmasta 787 & 380 yhdistelmällä. Ei mitään moitittavaa, palvelu erinomaista ja hinta myös erittäin edullinnen opiskelijalle (n. 300€)! Tammikuussa sitten paluu Suomeen 777 Dohaan ja siellä 12 tunnin vaihto niin ehtii käymään pyörähtämässä kaupungissakin. Hintakin vielä samaa luokkaa menolennon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen hyvä yhdistelmä ja hinta. =D Mielenkiintoinen kaupunki kyllä myös tuo Doha, käytiin siellä maailmanympärireissulla 2010. Varmaan ihan erinäköinen paikka tänä päivänä.

      Poista
  3. Mahtaakohan tuossa a320:ssä olla ollenkaan omia näyttöjä? Oon yrittäny etsiskellä tietoa asiasta kun marraskuussa hyppäämme ekaa kertaa qatarin siiville. Tulee pitkä lento ilman niitä 😶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä nopeesti tutkiskelin asiaa niin kyllä vaikuttaisi myös pikkubussissa olevan näytöt kaikilla.

      Poista
  4. Näyttää upealta tuo kone ja mielenkiintoisia lentoreittejä luvassa, ehkä joskus kokeilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A350 on kyllä kaunis laite ja kyllä kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

      Poista

Kysyä saa ja kommentit on toivottuja :)