Sisällön tarjoaa Blogger.

Santa Cruz ja merileijonat

Huhheijaa, että on ollut jetlag! Maanantaina kotiuduttiin ja nyt alkaa pikkuhiljaa rytmi palautua normaaliksi. Tällä viikolla on tullut herättyä varmaan jokaiseen kellon aikaan välillä 22-6. Yleisimmin aamuyöllä kello kolme. Itään päin mentäessä jetlag on yleisimmin helpommin selätettävissä ja tällä reissulla pääsimmekin melko nopeasti paikalliseen rytmiin kiinni. Kaliforniassa ollaan Suomea 10 tuntia jäljessä.

Reissuohjelmamme meni siten, että olimme ensin pari yötä San Franciscossa ennen kuin lähdimme oikeasti roadtrippaamaan rannikkoa alaspäin. Aloitan kuitenkin matkan perkaamisen tänne blogin puolelle tuosta Pacific Coast Highway ykkösen osuudesta, koska tarvitsen vielä aikaa San Franciscon jäsentelyyn. Suurkaupungeista kirjoittaminen ei ole ollut minulle koskaan helppoa. Kansallispuistoista ja eläimistä sen sijaan tarinaa syntyy kuin itsestään. Nyt hypätään aiheeseen, joka on jotain siltä väliltä. Santa Cruz on pieni kaupunki Kaliforniassa, jossa palmut kasvavat teiden varsilla ja sieltä löytyy eläinten ystävälle ihasteltavaa. Sitä ei kannata sekoittaa Santa Cruziin Espanjassa, Teneriffalla, vaikka sieltäkin varmasti palmuja löytyy. Kaupunki voi olla joillekin tuttu myös legendaarisesta skeittimerkistä, joka kantaa tämän kalifornialaisen kaupungin nimeä.




Vietimme sunnuntaipäivän San Franciscossa ennen kuin lähdimme iltapäivällä ajelemaan ykköstietä kohti Santa Cruzia. Matka ei ole pitkä. Golden Gatelta matkaa kertyy noin 130 kilometriä ja aikaa siihen saa hukattua pysähtymättä vajaat pari tuntia. Me varauduimme siihen, että aikaa kuluisi paljon enemmän hienojen maisemien ja kuvaamaan pysähtymisen vuoksi. Ihan siihen emme olleet varautuneet millaisia pysähdykset olisivat.

Tässä vaiheessa olimme todellakin olleet reissussa vasta muutaman päivän, eikä sisäinen kellomme näyttänyt vielä aivan länsirannikon aikaa. Maisematkaan eivät tuolla kuuluisan maisemareitin alkuosuudella ole mitään järisyttäviä, jos on ennenkin ajanut hieman vastaavaa rannikkoa pitkin. Muutama dramaattisempi kohta ihastutti, mutta muuten painovoima tuntui ottaneen meidän molempien silmäluomet haltuunsa ja ne painuivat koko ajan alemmas ja alemmas. Niinpä meidän stoppimme tuon reitin varrella ei sisältänytkään upeiden maisemien ihastelua, vaan vedimme Ford Tauruksen erään pysähdyspaikan levikkeelle ja penkit vaaka-asentoon. Siinä me sitten vedimme power napit muiden räpsiessä kuvia lähistöllä olevasta majakasta.

Santa Cruziin saapuessamme kävimme aivan koomaisena vielä Safewayssa ostamassa hieman evästä ennen kuin painuimme motelliin ja saman tien nukkumaan. Oli mielettömän kaunis ilta ja harmitti aivan vietävästi, ettemme vain mitenkään jaksaneet suunnata Santa Cruzin rannalle iltakävelylle auringonlaskua katsomaan. Lohduttelin itseäni sillä, että sääennusteet lupailivat seuraavalle päivälle hyvää säätä ja auringonnousu olisi varmasti kaunis.

Aamulla verhoja avatessa vastassa oli, mikäs muukaan, kuin harmaa taivas. Emme viitsineet sen vuoksi pitää erityistä kiirettä, vaan varasimme yhden majoituksen parin päivän päähän ja söimme aamupalaa rauhassa. Yhdeksän aikoihin meillä oli laukut pakattuna Tauruksen kontissa ja ajelimme nyt vihdoin tutustumaan Santa Cruzin ranta-alueeseen. Rantaan ajaessa ohitimme monen monta motellia. Santa Cruz on suosittu turistikohde amerikkalaisille. Monella (varakkaalla) san franciscolaisella on siellä kakkosasunto. Vakituisia asukkaita kaupungissa on reilut 60 000 eli amerikkalaisella mittapuulla kyse on pikkukaupungista.

Ensimmäisenä törmäsimme kuitenkin siihen, että kaikki pysäköintipaikat olivat rannan tuntumassa maksullisia. Santa Cruzin kovin vetonaula taitaa olla Boardwalk, joka on pieni huvipuisto rantakadulla. Niitä näkee aina silloin tällöin jenkkileffoissa. En tiedä mikä sille olisi oikea suomenkielinen sana.   






Aamulla ennen kymmentä Boardwalkilla oli vielä hiljaista. Kävelimme sen läpi rannalle ja pilvipeitekin alkoi hieman repeillä.






Rannalla kävellessämme kiinnitimme huomiota etäältä kantautuvaan ääneen. Se oli meille ennestään tuttu ja siksi helposti tunnistettavissa. Ellemme pahasti erehtyneet, lähistöllä olisi merileijonia. Niiden elämöinti tuntui kantautuvan pitkän laiturin suunnasta. Tihrustimme 100-400 mm zoomilla laituria ja siellähän erottui vedessä jotain liikettä. Ei ollut vaikea päättää minne menisimme seuraavaksi.  

Santa Cruzin laituri on reilut puoli mailia pitkä. Sen verran massiivinenkin se on, että sinne olisi voinut ajaa autolla. Pysäköinti vain oli melko kallista, joten heitimme Tauruksen parkkiin laiturin kupeeseen ja pistimme töppöstä toisen eteen kohti merileijonien huuteluja. Onneksi ne ovat äänekkäitä eläimiä, koska muuten emme olisi niitä löytäneet.




Kaliforniassa elelee noin 300 000 merileijonaa. Tunnetuin yhdyskunta elelee San Franciscossa Fisherman's Wharfissa. Niiden luona käyminen lienee lähes jokaisen Friscossa käyvän turistin to do -listalla. Me olimme päättäneet jättää sen aivan reissun loppupäähän, joten ilahduimme kovasti mahdollisuudesta päästä näkemään merileijonia Santa Cruzissa. Näin jälkikäteen, molemmissa paikoissa käyneenä voinkin sanoa Santa Cruzin olevan paljon parempi paikka päästä näkemään merileijonia. Niitä pääsee tutkailemaan paljon lähempää ja monesta eri kulmasta. Olimme onnemme kukkuloilla, että olimme olleet sen verran tarkkakorvaisia, että kuulimme näiden tyyppien ääntelyt varmaan noin kilometrin päähän, koska emme tienneet niitä olevan Santa Cruzissa. Sen verran heikoilla ennakkotutkimisilla olimme taas lähteneet liikenteeseen. Toistaalta taas tälläiset positiiviset yllärit ovat usein päivän parasta antia.   





Oli aivan käsittämätöntä, miten korkealle vedestä merileijonat voivat ponnistaa. Osa nukkui ehkä puolentoista metrin korkeudella vedestä olevilla laudoilla, jotka olivat vielä kapeita!




Tiirailin laiturin keskellä olevista "aukoista" merileijonia, jotka olivat kivunneet laiturin alapuille nukkumaan, kun kuulin Tomin huutelevan minua ihan laiturin päästä. Ihmettelin mitä vielä kiinnostavampaa siellä voisi olla. Olin juuri ehtinyt lukea opastauluista, että merileijonat voivat nukkua myös vedessä, vaikka ne usein kipuavatkin kuivalle maalle tai ihmisen rakentamille paikoille nukkumaan. Nyt laiturin päässä odotti kuitenkin jotain, mitä emme olleet ennen nähneet. Ryhmä vedessä nukkuvia merileijonia! Ne vain lilluivat paikallaan hieman toisiinsa tukeutuen.






Kaverin kanssa on hyvä levätä. <3




Välillä piti haukotellakin.




Merileijonat ovat kyllä erittäin suloisia tyyppejä, vaikkeivat ihan vedäkään vertoja kirjohylkeille, joista pidän vielä enemmän. Niitäkin voi kuulema nähdä joskus Santa Cruzissa, vaikka niiden näkeminen onkin epätodennäköisempää. Onneksi me näimme hylkeitä myöhemmin muualla, vaikkemme sitä tuolloin vielä tienneetkään. Merileijonia olemme nähneet aiemmin mm. Australiassa, jossa on kenties suloisimmat merileijonat koko maapallolla. Sen lisäksi olemme nähneet näitä merieläimiä myös Alaskassa, Argentiinassa ja silloin tällöin vilaukselta laivasta myös Chilessä.




Santa Cruzin satamassa olisi voinut merileijonien tarkkailun lisäksi shoppailla kaikenlaista turistikrääsää tai käydä syömässä.




Meidän visiittimme Santa Cruzissa oli hyvin nopea ja alueelta löytyisi paljon muutakin nähtävää. Se mitä ehdimme yhden aamupäivän aikana nähdä, sai meidät kuitenkin pitämään paikasta kovasti. En yhtään ihmettele, että san franciscolaiset karkaavat viikonloppuisin ja lomalla suurkaupungista tänne pieneen ja kauniiseen kaupunkiin. Miltäs kuulostaa? Voisitko sinä kuvitella viihtyväsi lomallasi Santa Cruzin laiturilla, rannalla tai kaduilla palmujen varjossa kävelemässä?




Pysy mukana:


10 päivää Kaliforniassa

Terkkuja Pariisin lentokentältä. Takana on kymmenen päivän loma Kaliforniassa. Tarkoitus oli avata reissua blogin puolella jo ennen matkaan lähtöä, mutta tuli pari muuttujaa tai oikeammin kamala flunssa. Niistäen tuli lähdettyä reissuunkin, mutta onneksi pahin vaihe taudista oli taltutettu ennen koneeseen astumista. Tai siis kolmeen koneeseen. Lensimme superhalvoilla Deltan lennoilla San Franciscoon. Menopaluulle tuli hintaa naurettavat 360 €, mutta se tarkoitti kahta vaihtoa.

Tomi oli käynyt aiemminkin San Franciscossa, mutta minulle kaupunki oli uusi. Olin kuullut Friscosta pelkkää hyvää ja odotin paljon tuon rennon hippikaupungin näkemistä ja kokemista. Se nousikin matkan aikana ehdottomasti Amerikan suurkaupunkien kärkikastiin, ellei jopa ykköseksi. Miami päihittää sen ilmastonsa puolesta, mutta esim. Los Angeles jää kyllä aivan heittämällä jonnekin häntäpäähän. San Francisco on rento ja boheemi. Se on iso kaupunki, muttei silti tunnu mitenkään valtavalta. Se sopii tälläiselle maalaistytölle erinomaisesti. 


Kevätkukat kukkivat San Franciscossa.


Emme toki viettäneet koko lomaa kaupungissa, vaan meillä oli koko perilläoloajan vuokralla auto, jolla tuli huristeltua noin 1700 kilometriä. Ajelimme San Franciscosta rannikkoa alas pitkin tunnettua Pacific Coast Highwayta, jonka maisemat hivelevät silmiä. Yövyimme Santa Cruzissa, Montereyssä ja Morro Bayssa ennen kuin suuntasimme rannikolta sisämaahan, kauan odottamaani Yosemiten kansallispuistoon. Siellä vietimme vajaat pari päivää ennen paluuta suurkaupungin sykkeeseen. 

Reissu oli meidän mittapuullamme lyhyt (jostain syystä halusin varausvaiheessa säästellä lomapäiviä talven varalle) ja siihen olisi voinut ympätä helposti muutaman lisäpäivän, mutta oikein hyvä tämä oli näinkin. Sen verran reipas tahti meillä kuitenkin oli, ettei blogin päivitykselle jäänyt aikaa, kun olimme liikkeellä aamusta iltaan. Lisää juttua tulossa, kunhan täältä kotiudutaan kunnolla. :) Kalifornia on upea osavaltio, johon kauniista maisemista ja eläimistä pitävän on helppo ihastua. 


San Franciscon liikennettä.

Union Squaren aluetta San Franciscossa.

Meillä oli vuokra-autona Ford Taurus.

Suloisia maaoravia tuli nähtyä paljon!

Juuri rantautunut kirjohylje.

Santa Cruz

Jostain Pacific Coast Highwayn varrelta.

Yosemiten kansallispuiston uskomattomat maisemat.

Yosemitessa oli kaunista katsoi mihin suuntaan vain!

Kalifornian roadtripin reitti.


Pysy mukana:

Vuonoristeily Etelä-Amerikassa - Beaglen Salmi

Vuonoristeily on jo pitkään houkutellut tätä risteilyihin hurahtanutta tyttöä. Olisihan niitä tuossa lähellä Norjassa, mutta me aina jotenkin ajaudumme hirveän kauas ja niinpä saimmekin ensikosketuksen vuonoristeilyyn Argentiinan ja Chilen vuonoissa. Oliko kokemus sitten niin huikea kuin odotin. Kyllä ja ei. Se oli erilainen.

Ennakkokäsitys:

Risteilisimme vuonoissa kirkkaassa auringonpaisteessa laivan lähes hipoessa jyrkkinä sen molemmin puolin kohoavia vuoria. Istuisimme aurinkotuoleissa ja siemailisimme drinkkejä sen mitä nyt valokuvien räpsimiseltä malttaisimme. Huokailisimme ihastuksesta ja kokemus olisi kaikin puolin rento.


Todellisuus:

Tarrauduimme täysillä kiinni laivan ulkokannelle avautuvan oven kahvaan tuulen repäistessä sen kovalla voimalla auki. Yritimme pitää hupun päässä ja jalat tiukasti laivan kannessa samalla, kun räpsimme kohmeisilla sormillamme kuvia pilvien peittämistä vuorista. Välillä pilvien hieman vetäytyessä kauemmas ihailimme kirkkaana hohtavia jäätiköitä, joista osa valui mereen, mutta suurin osa lepäsi korkealla vuorten rinteillä. Kestimme ulkona seisomista hyytävässä tuulessa muutaman minuutin kerrallaan, ennen kuin painuimme takaisin sisätiloihin lämmittelemään ja juomaan kaakaota.

Lähtisinkö sitten uudelleen Etelä-Amerikan kärjen kiertävälle vuonoristeilylle? Ihan koska tahansa!

Silver Spirit lähti aamulla Ushuaian satamasta. Vuorilla oli satanut yöllä lunta ja nytkin sää oli pilvinen. Aurinko yritti silloin tällöin pilkistellä pilvien raoista. Oli mahtava nähdä Ushuaian taustalla kohoavat vuoret hieman kauempaa mereltä. Ne olivat valtavat ja kaupunki näytti etäältä säälittävän pikkuruiselta.


Vaikuttava Beaglen Salmi


Beaglensalmi (Beagle Canal) kulkee molemmin puolin Ushuaiaa. Itäisen puolen olimme kulkeneet yöllä, mutta nyt suuntasimme valoisan aikaan läntiselle ja samalla kuulemamme mukaan vaikuttavammalle puolelle. Silversean järjestelyt ja henkilökunta olivat taas kympin arvoiset. Risteilyn kohdeasiantuntija oli jälleen päästetty ääneen ja hänen selostuksensa tuli ympäri laivaa kaiuttimista. Etenimme Beaglen Salmea pitkin ja kaiuttimista kuului aina mille puolelle laivaa milloinkin kannatti katseensa suunnata. Istuimme laivan keulassa olevassa näköalabaarissa, jotta näkisimme molempiin suuntiin ja tuijotimme ulos harmaaseen säähän. Siellä ei ollut tietoakaan auringonpaisteesta ja vuorten huiput olivat pilvien peitossa.

Mutta kun ensimmäiset jäätiköt tulivat näkyviin, vanhempiinkin matkustajiin tuli liikettä ja ihmiset riensivät uhmaamaan säätä ja kurkottelemaan kaiteen yli tuulen tuivertaessa. Ei tälläisiä maisemia nimittäin ihan joka päivä näe.









Jossain vaiheessa jopa kirkastuikin hieman ja  silloin annoimme kameran laulaa entistä enemmän.








Kun olimme lipuneet parhaimpien maisemien ohitse ja kohdeasiantuntijakin oli vaiennut kaiuttimissa menimme sviittiimme, mutta eihän niiden maisemien ihastelua voinut lopettaa. Onneksi oma parveke mahdollisti sen, että saattoi istuskella "omalla" sohvalla ja käydä nopeasti parvekkeella, kun siellä näkyi taas jotain mielenkiintoista. Emme ole koskaan olleet millään risteilyllä (Itämerta lukuunottamatta) ilman omaa parveketta. Se on aivan ehdoton. Silver Spiritillä ei sisähyttejä, anteeksi sviittejä, olekaan kuin ihan muutamia.








Tämä oli ensimmäinen päivämme vuonoissa. Onneksi niitä oli tulossa vielä lisää ja aurinkoakin oli luvassa enemmän. 

Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa.



Suomessa on maailman surkein koirakulttuuri

Juuri nyt tuntuu siltä. Jo pidemmän aikaa olen ihmetellyt sitä, miten Suomessa koiran ulkoiluttaminen antaa muille ihmisille luvan puuttua elämääsi.

Olen sitä mieltä, että tottelemattomat koirat täytyy pitää kytkettyinä. Entistä tärkeämpää tämä on etenkin sellaisten koirien kohdalla, jotka voivat olla vaaraksi ihmisille tai toisille koirille. Jokaisen koiria pelkäävän tulisi voida liikkua ulkona pelkäämättä.

On kuitenkin koiria, jotka ihan oikeasti tottelevat, eivätkä hyökkäile vapaana ollessaan puremaan ketään. Omat koirani ovat jo 9- ja 11-vuotiaat, eivätkä ole vapaana ollessaan purreet ketään - ja ne sentään ulkoilevat vapaana päivittäin. Olen käyttänyt satoja tunteja niiden kouluttamiseen ja kilpaillut tottelevaisuuskokeissa ylimmässä luokassa. Niiden mielestä parasta maailmassa on leikkiä ihmisen kanssa ja keppi kädessäni on sata kertaa mielenkiintoisempi kuin joku satunnainen ohikulkija metsässä, joka huutelee meille kirosanoja (NYT ***tana ne koirat kiinni!") jostain 50 metrin päästä. Ne pysyttelevät lenkillä hyvin lähellä, eivätkä ole kiinnostuneita riistasta. Edestämme on pomppinut peuroja ja ampaissut jäniksiä, mutta silti ne ovat totelleet. Bordercollie on yksi helpoimmista roduista opettaa kulkemaan vapaana karkailematta. 

Pakenen päivittäin koirieni kanssa pelloille, aukioille ja metsäpoluille ulkoilemaan, jotta saisimme kulkea rauhassa. En liiku yleisillä lenkkipoluilla tai kävelykaduilla juuri koskaan. Silti aina joskus joku tulee vastaan. Molemmat koirani ovat oppineet jo pennusta pitäen, että vastaan kävelevä ihminen tarkoittaa namia tai leikkimistä. Siksi ne kääntyvätkin luokse automaattisesti nähdessään ihmisen. Voin ihan käsi sydämellä sanoa, ettei niistä ole mitään harmia muille. Silti jotkut ihmiset katsovat olevansa jopa velvollisia huutamaan minulle (ja muille koiriaan vapaana ulkoiluttaville), että koirat tulisi pitää kiinni, koska LAKI sanoo niin!

Kuinka monen ihmisen olette nähneet tai kuulleet huutavan kirosanoja jolle kulle, joka ylittää suojatien punaisilla valoilla tai ajaa toukokuussa nastarenkailla?

Minä en yhdenkään, mutta ystäväni koirat on kyllä uhattu tappaa, koska ne olivat vapaana (kiltisti omistajansa vieressä). 

Metsästyslaissa (8 luku §51)  sanotaan:

Koiran kiinnipitovelvollisuus

Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.

Laki on käsittääkseni säädetty alunperin metsästyskoiria varten. Riistaviettiset metsästyskoirat harvemmin ulkoilevat kiltisti omistajansa lähettyvillä, vaan etsivät aktiivisesti jälkiä ja voivat jahdata eläimiä. Esimerkiksi lintujen pesimäaikaan (joka on nyt) vapaana juoksenteleva metsästyskoira voi saada paljon tuhoa aikaiseksi. Lain tehtävä on suojella villieläimiä. On kuitenkin eri asia liikkua luonnossa lähellä pysyttelevän seurakoiran kanssa, jonka mielestä tärkein tehtävä lenkillä on kepin kantaminen, eikä se yleensä edes huomaa lähistöllä pomppivia jäniksiä tai parinkymmenen metrin päästä tapittavaa peuraa. Nämä koirat ovat usein vapaana välittömästi kytkettävissä. Voisiko näiden koirien omistajien antaa ulkoilla rauhassa koiriensa kanssa?

Onnellinen on kurainen bordercollie.
 

Koirankakkakeskustelu


Joka keväinen koirankakkakeskustelu on mielenkiintoinen ilmiö. Jotkut ovat alkaneet jopa kuvaamaan ulkoa löytyneitä jätöskasoja ja julkaisemaan näitä kuvia sosiaalisessa mediassa. Kummallista miten ympäri vuoden luonnosta löytyvät, piittaamattomien ihmisten jättämät,  maatumattomat roskat eivät herätä samanlaista tunteiden purkausta. Luontoon dumpataan jopa isoja huonekaluja sekä ongelmajätteitä, mutta harva tästä pitää mitään meteliä. Koirien kakoista on kuitenkin ihan ok avautua kelle tahansa koiran omistajalle, jopa sille, joka seisoo itsekin ojassa, jotta hänen hihnassa oleva koiransa pääsee mahdollisimman syvälle pusikkoon tarpeilleen. Silti ne pökäleet pitäisi kuulema sieltä puolimetrisestä heinikostakin pussittaa maatumattomaan muovipussiin. Been there, done that. Onneksi en enää asu kerrostaloalueella. 


Miksi muualla maailmassa koiria suvaitaan niin paljon paremmin?


Puhuin asiasta äskettäin Tanskaan muuttaneen ystäväni kanssa. Hän kertoi, että tanskalaiset ottavat koiransa ihan joka paikkaan ja yleensä ne ovat vapaana. Myös kaupungilla. Taistelurotuisilla koirilla näkee toisinaan kuonokoppia ja ne ovat kytkettyinä, mutta muuten iso osa koirista ulkoilee vapaana. Tanskassa on ilmoitettu puistot, jossa koirat täytyy pitää kytkettyinä. Muualla ne saavat ilmeisesti olla vapaana. Miksi koirattomat tanskalaiset eivät karju koiran ulkoiluttajille? Mikä suomalaisista tekee niin vihaisia?

Niin monessa maassa katukoiratkin saavat nukkua rauhassa kadulla, mutta Suomessa ei saa rauhassa ulkoilla oman koiran kanssa.




Olen ihastellut vapaana ulkoilevia koiria lukuisissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Viimeisimpänä tulee mieleen istuskelumme Buenos Airesissa suuressa puistossa, jossa 80 % koirista kulki vapaana muiden ihmisten ja koirien seassa. Niille heiteltiin palloa ja välillä ne jopa loikkivat nurmikolla makaavien ihmisten yli. Kukaan ei suhtautunut koiriin tai niiden omistajiin millään tavalla negatiivisesti. Suomessa tälläinen koirien vapaana juoksuttaminen vilkkaassa puistossa ei olisi ikinä ollut mahdollista. Herranjestas, siellähän oli lapsiakin seassa.




Koirien vapaana pitäminen on oma asiansa, mutta lisäksi Suomessa on vielä lukuisia rajoituksia sen suhteen mihin koiraa ei saa viedä. Koirilta kiellettyjä ovat urheilukentät, torit toriaikaan ja pahin synti kaikista olisi viedä koira uimarannalle.


Uimarannalla St Lucialla, Karibialla.

Koirat leikkimässä rannalla Phuketissa. Voitteko kuvitella, ihmiset uivat SAMASSA vedessä?

Koirien uimaranta Australiassa.


Tätä termiittiä hoidimme Australiassa. Sen omistaja oli sitä mieltä, että sitä voi ihan hyvin pitää vapaana. No pystyi toki, mutta sen jälkeen sitä huhuiltiinkin puoli tuntia pitkin metsiä. Kaikkia koiria EI voi pitää vapaana kuin aidatulla alueella.


On Suomen koirakulttuurissa toki hyvääkin. Jopa tosi paljon. Koirista pääsääntöisesti huolehditaan hyvin. Niitä ulkoilutetaan ja käytetään tarpeen tullen lääkärissä. Meillä ei saa myydä pentuja eläinkaupassa, torista puhumattakaan (koska eihän sinne saa viedä koiria). Suomessa ei ole katukoiria ja yleisesti ottaen koiria hylätään hyvin vähän. Meillä on vahva harrastuskulttuuri koirien kanssa ja niiden kanssa käydään erilaisilla kursseilla. Ehkä meillä ei siis ihan maailman huonoin koirakulttuuri ole, mutta ehkä tiukkapipoisin.

Voisikohan sitä pipoa ihan vähän löysätä? No, oikeasti mekin olemme saaneet paljon useammin kehuja hyvin koulutetuista koirista niiden ollessa vapaana kuin valituksia. Ehkä juuri siksi ne kerrat, kun joku ryhtyy asiasta huutamaan, tuntuu entistä pahemmalta, koska ihan aidosti tuntuu, ettei siihen meuhkaamiseen ole mitään syytä.

Mitä mieltä te olette Suomen koirakulttuurista? Entä onko teillä kokemusta muiden maiden koirakulttuureista?

Pysy mukana: