Sisällön tarjoaa Blogger.

Pilvien kätköissä

Kukapa ei toivoisi lomalla aurinkoista säätä. Epäilemättä sitä on toivonut tänä kesänä myös melkoisen moni kotosuomessa lomaileva, mielellään vielä lämmön kera. Aina ei kuitenkaan voi paistaa ja Pyreneiden matkallemme osuikin monta pilvistä päivää. Olimme todella onnekkaita, kun saimme nauttia edellisessä postauksessa ylistämästäni Cirque de Gavarniesta auringon porottaessa taivaalta ja sen säteiden helliessä lomalaisten vielä talven jäljiltä hieman kalpeita kasvoja. Sää kuitenkin muuttui täysin siinä vaiheessa, kun lähdimme ajelemaan Gavarniesta kohti seuraavaa kohdetta. Sellaista se on vuoristossa. Sää vaihtuu hetkessä auringon paisteesta sateeseen ja toisin päin.

Pilvisessä ja sateisessa säässä ajelimme lyhyen matkaa kohti 1668 metrin korkeudessa sijaitsevaa Lac des Gloriettesiä. Pohdin olisiko tässä nyt vihdoin se turkoosin hohtoinen vuoristojärvi, jonka taustalla siintäisivät upeat vuoret. Ei ihan, mutta pettymään en silti joutunut. 

Epäilemättä paikka olisi kaunis kirkkaalla säällä, mutta emme osanneet oikein harmitella pilvisyyttäkään, koska matalalla roikkuvat, ja nopeasti liikkuvat pilvet tekivät paikasta maagisen tuntuisen. 


Allekirjoittanut väripilkkuna kuvassa.

Vaikuttava pato.





Tämän pienen vuoristojärven ympäri olisi kulkenut myös muutaman kilometrin mittainen patikkareitti, mutta meiltä se jäi väliin. Ihastelimme vain aikamme paikan mahtavaa tunnelmaa ja, kun sormet alkoivat jo tuntui kohmeisilta siirryimme Fiatin suojaan lämmittelemään matkalla seuraavaa etappia.


Cirque de Troumouse 


Suuret turistimassat rynnivät ihastelemaan tunnettua Cirque de Gavarnieta, mutta moni jättää Cirque de Troumousen välistä. Ei kannattaisi. Me näimme vain häivähdyksen sen kauneudesta, joka olisi päässyt täysiin oikeuksiin kirkkaalla säällä, mutta nuo pienetkin pilkahdukset vakuuttivat paikan olevan näkemisen arvoinen. Korkeat vuoret tulivat ajoittain esiin ajomatkalla pilvien väistyessä hetkeksi sivuun ja paljastivat millaisissa maisemissa todellisuudessa olimme. Ajettuamme jonkin aikaa vuorten välissä kulkevaa tietä, lähdimme jälleen nousemaan ylös vuoren rinnettä. Matkalla oli jälleen pakko pysähtyä kuvaamaan siellä täällä viipottavia murmeleita. Osa kirmasi lujaa lähimpään koloon, mutta muutamat uskalsivat jäädä poseeraamaankin.


Mitä korkeammalle tie mutkitteli, sitä pilvisemmäksi maisema muuttui. Ajelimme ajoittain pilven sisällä ja näkyvyys oli olematon. Kun sitten tulimme laajemmalle tasaiselle alueelle, näkyvyyttä oli jonkin verran. Jätimme Fiatin tien laitaan ja lähdimme jaloittelemaan. Missään ei näkynyt ketään muita. Oli viileää, raikasta ja pilvisyydestä huolimatta paikka tuntui upealta.

Oli aika jännä fiilis, kun jonkin aikaa olimme katselleet tätä maisemaa:




Ja yhtäkkiä pilvet väistyivät hieman ja paljastivat mitä edessämme todella oli.






Olimme tietämättämme saapuneet Cirque de Troumouselle. Jos joskus matkustat Pyreneille, älä missaa tätä paikkaa. Se on vierailun arvoinen.


Seuraa blogia:


Tämän vuoksi kannattaa matkustaa Pyreneille - Cirque de Gavarnie

Jos minun pitäisi valita yksi kohde Pyreneiltä ylitse muiden olisi se ehdottomasti Cirque de Gavarnie. Ei sitä turhaan ole listattu yhdeksi Pyreneiden pääturistikohteista. Me odotimme sen näkemistä innoissamme, mutta sääennusteet saivat meidät huolestuneiksi. Aamulla Luz Saint Saveurissa verhoja auki kiskoessani toivoin ja toivoin, että häikäistyisin auringonpaisteesta. Se oli kuitenkin turha toivo. Raskaat pilvet roikkuivat vuorten yllä. Emme me sen antaneet estää päiväretkeämme vaan lähdimme toiveikkaina liikkeelle. Olihan meillä sadevarusteet mukana.

Pysähdyimme lyhyen matkan aikana kuvailemaan korkeaa siltaa. Alhaalla kiemurteli sinisenä kimmeltävä vuoristojoki. Silta on sen verran korkea, että siltä järjestetään myös benji-hyppyjä. Tällä hetkellä kukaan ei kuitenkaan ollut hyppäämässä sillalta. Sen sijaan viereinen korkea seinämä oli houkutellut kiipeilijän paikalle ja katselimme kauhulla hänen kiipeämistään lähes pystysuoraa kalliota pitkin.






Mitä lähemmäs Fiatimme nokka rullasi Gavarnien kylää, sitä korkeammalle innostuksemme kasvoi. Pilvet alkoivat väistyä ja edessä näkyi sinistä taivasta. Maisemat olivat todella kauniit, tien kiemurrellessa joen myötäisesti.




Gavarnien kohdalle saapuessamme pilvistä ei ollut enää tietoakaan. Tulimme suurehkon parkkipaikan kohdalle, jossa innokkaat ulkoilijat purkautuivat autoistaan ja lähtivät kävelemään kohti Euroopan korkeinta vesiputousta. Me päätimme kuitenkin kurvata ensin autolla hieman ylemmäs kohti laskettelurinnettä. Toiveenamme oli nähdä vesiputous korkealta, kun taas kävellen sen näkee alhaalta päin, vaikka emme edes tienneet onko se mahdollista. Emme me kovin kauaa ehtineet ajella, kun huusin "STOOOOP". Tomi oli aivan ihmeissään mikä minulle oikein tuli, kun vain osoittelin kiihtyneenä jonnekin tien sivuun. Murmeli sana sai kuitenkin Tomiinkin liikettä ja pian olimme kameroinemme tien sivussa päivystämässä. 

Murmelit olivat kuitenkin huomattavasti liukkaampia liikkeissään kuin kaksi suomituristia. Näimme niistä vain karvaiset pyllyt ja sitten ne olivatkin jo vihellellen kadonneet onkaloihinsa. Maisemat olivat kuitenkin enemmän kuin kohdillaan.





Alistuneena epäonnisesta murmelijahdista hyppäsimme takaisin autoon. Emme kuitenkaan ehtineet ajella varmaan paria sataa metriä pidemmälle, kun seuraavat murmelit jo viipottivat viereistä rinnettä pitkin. Tällä kertaa kuskikin oli jo enemmän varuillaan ja auto pysähtyi hyvin nopeasti. Murmelit eivät pelänneet autoa ollenkaan niin paljon, kuin ulkona kameroiden kanssa heiluvia turisteja, joten saimme ikuistettua useaan otteeseen näitä isoja jyrsijöitä Fiatin ikkunoiden tarjoaman kuvaussuojan turvin.






Mitä sitten tulee tavoitteeseemme nähdä vesiputous korkealta vuorilta, se tuli tiensä päähän. Ei kuitenkaan aivan niin kuin olimme ajatelleet. Viikkoa myöhemmin tavoite olisi voinut olla helpommin toteutettavissa. Nyt siihen olisi tarvittu nelivetoinen auto, jota Fiatimme ei todellakaan ollut. Tiellä oli nimittäin sellainen lumipeite, että se sai meidät pysähtymään kuin seinään. Jäimme katselemaan, kun eräs perhe saapui paikalle maastoautolla, otti vauhtia ja jäi lumeen jumiin. Aikansa siinä taisteltuaan se jatkoi kyllä matkaansa, mutta Fiat ei olisi jatkanut matkaansa, vaan olisimme jääneet odottelemaan kesää. Aikataulumme ei kuitenkaan antanut myöten sellaiselle vaihtoehdolle, joten peruutimme kiltisti ja palasimme takaisin alas.





Gavarnien kylä ei ole suuri. Ilman mahtavaa vesiputousta ja upeita vuorenseinämiä, se olisi minimaalinen. Nyt turistit taitavat pitää sen hengissä. Ensimmäiselle vastaantulevalle parkkipaikalle ei kannata jättää autoa ellei erityisesti halua. Monet tuntuivat haluavan. Niin sanotusta keskustasta, jonka läpi reitti vesiputoukselle kulkee, löytyi runsaasti parkkipaikkoja. En tiedä miten on asian laita high seasonin aikaan, mutta nyt tilaa oli enemmän kuin autoja. Meillä oli ihan syykin sille miksi halusimme ängetä koslamme mahdollisimman lähelle. Meikäläisen polvi ei ollut oikein toipunut monen tunnin Andorran luontoseikkailusta ja kiukutteli, vaikka ilmakin oli kuin morsian.




Sen verran olin epätoivoisesti (koska englannin, saatika suomenkielistä infoa tuntui olevan mahdoton löytää) saanut selville esim. instagramissa ihmisiltä kysellen, että kävely vesiputoukselle olisi pitkä. Noin kolmen tunnin edestakaisella matkalla ei pääsisi kovinkaan lähelle. Sellaiseen suoritukseen vihlova polvi ei olisi kyennyt. Huomasimme, että yksi vaihtoehto kulkea vesiputoukselle olisi ratsain. Ehdin jo innostua, että polvivammaisena ei kovin paljon parempaa vaihtoehtoa oikein olisikaan ja olin muutenkin halunnut pitkästä aikaa ratsastamaan. Katsoessamme suoraan auringon paahteeseen vieri viereen ilman heinää tai vettä sidottuja hevosia ja aaseja, jotka roikottivat päitään, tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin.




Niiden hoito ei näyttänyt niin hyvältä, että olisin halunnut tukea toimintaa. Monissa turistikohteissa on tarjolla ratsastusta tai hevosajelua, mutta kannattaa aina tarkastella toimintaa kriittisesti, eikä vaaleanpunaisten lasien läpi. Esimerkiksi Kinttupolulla blogin Tiina on kirjoittanut millaista hevosten ja aasien elämä voi olla turistibisneksessä Espanjassa. Me päätimme edetä ihan omin kintuin niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu ja kääntyä sitten takaisin.

Totesimme, että kovin pitkälle ei oikeasti tarvinnut edes mennä, koska maisema oli jo etäältä aivan itkettävän kaunis. (Olen ehkä yksin tämän ongelman kanssa, mutta tarpeeksi kauniit luontokohteet, kuten Iguassun putoukset, nostavat paikan päällä koettuna liikutuksen kyyneleet silmiin.)





Kävelimme ehkä vain kilometrin verran joen vierustaa kulkevaa hiekkatietä eteenpäin. Kulkumme oli hidasta, ei kipeän polven vuoksi, vaan koska oli aivan pakko pysähtyä vähän väliä ottamaan kuvia. Ihan kuin maisema olisi juurikaan muuttunut...










Parkkeerasimme itsemme hieman hiekkatietä korkeammalle olevalle kumpareelle istumaan, syömään eväitä ja vain nauttimaan maisemasta. Tämä oli ehdottomasti Pyreneiden kaunein maisema matkallamme. Katselimme upeita vuoria Ranskan puolella, Pyreneiden kansallispuistossa. Näiden vuorten toisella puolella on Espanja.




Ja minä vähän sekosin tuosta upeasta maisemasta...


Hilfigerin aurinkolasit reissuun sponssasi Specsavers.


Cirque de Gavarnie on listattu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Kohde on siitä harvinainen, että se on listalla sekä kulttuurin, että luonnon osalta. Samaan on yltänyt vain harva kohde, mm. Machu Picchu, jossa vierailimme 1,5 vuotta sitten. Cirque tarkoittaa sanakirjan mukaan onsiloa tai kattilalaaksoa. Näistä kumpikaan sana ei sano minulle mitään, mutta onsilo tarkoittaa Wikisanakirjan mukaan jäätikön vuorenseinämään kovertamaa jyrkkäreunaista kuoppaa. Täytyy sanoa, että näkisin mielelläni onsiloita tulevaisuudessakin. Tämä onsilo on alhaalta 800 metriä leveä ja ylhäältä 3000 metriä. Sitä todellakin kaunistaa vielä entisestään Ranskan korkein vesiputous, jonka pudotus on 422 metriä.

Päivä Pyreneiden kansallispuistossa ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän, vaan jatkoimme alueeseen tutustumista. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.



Seuraa blogia:

Ranskan ympäriajon reitillä Pyreneiden vuoristossa

Näin jälkikäteen ajatellen Andorraa olisi voinut tutkiskella kauemminkin. Me kuitenkin uhrasimme lomastamme tuolle pienelle valtiolle vain reilun vuorokauden ja sen jälkeen suuntasimme jo Espanjan Katalonian alueen kautta Ranskaan. Päivän agendana oli ajella Ranskan puolelle Hautes Pyreneesin maakuntaan ja vierailla siellä lähes kolmen kilometrin korkeudessa, vuoren huipulla sijaitsevassa observatoriossa, Pic du Midissä. Aivan putkeen suunnitelmamme eivät kuitenkaan menneet tämän päivän osalta.

Päivälle tuli ajomatkaa 275 kilometriä. Reitin hidaskulkuisuudesta kertoo se, että fiatimme ilmoitti päivän päätteeksi varsinaisen ajomatkan, ilman pysähdyksiä, kestäneen seitsemän tuntia. Melkoista köröttelyä, mutta tulipahan siinä maisemiakin nähtyä. Takapuolen tuollaisella ajomäärällä saa kyllä puudutettua ja loppumatkasta jutut muuttuivat jo melko levottomiksi. Jos eksytte samalle suunnalle, suosittelen pilkkomaan tuon ajomatkan hieman lyhyemmiksi pätkiksi, ellette halua viettää aivan koko päivää autossa. Onneksi matkalla oli paljon ihasteltavaa ja pysähtelimme jaloittelemaan aina kun siltä tuntui.





Päivällä lämpöä oli lähemmäs 30 astetta, mutta aurinko ja sininen taivas piilottelivat harmaan pilvipeitteen takana.





Ajoimme varmasti kymmenien pienten espanjalaisten ja ranskalaisten kylien läpi. Miten ne kaikki voivatkin olla niin kivan näköisiä.


Arreu - kylä Ranskassa.

Arreu - kylä Ranskassa.


Yksi hieman suurempi kylä oli Arreu, jonne stoppasimme hetkeksi kuvailemaan. Moni vuorten kupeeseen syntynyt kylä oli muotoutunut joen ympärille. 


Arreun läpi virtaava joki.


Col du Tourmalet ja Pic du Midi


Päivämme pääetappi oli Pic du Midi. Yleisölle avoin observatorio sijaitsee korkealla vuoren huipulla. Sieltä näkisi valtavan pitkälle, emmekä olleet koskaan käyneet vastaavassa paikassa. Harmaa sää ei luvannut parasta, mutta olimme silti päättäneet mennä sinne. Emme me kuitenkaan palaisi Pyreneille uudelleen kovin pian, jos koskaan. Reitti Pic du Midille kulki Col du Tourmaletin kautta. Se on sola, jonka läpi tunnettu pyöräilykilpailu Tour de France eli Ranskan ympäriajo, on ajettu useammin kuin minkään muun Pyreneiden solan kautta. Juuri tänään 15.7.2015 Col du Tourmaletilla ajetaan tämän vuoden Tour de Francea.

Olin lukenut, että tuo reitti on maisemiltaan upea ja vasta sen jälkeen kuulin, että sen varrella sijaitsee myös Pic du Midi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla - tai sitten ei.


Pysähdyimme syömään eväitä Tourmalet routen varrelle. Reitin varrella näkyi lukuisia vesiputouksia. Nämä kuvat on räpsitty Iphonella.


Tourmalet route on kapea ja mutkainen. Alkupätkä oli jopa sademetsämäistä mäkistä maastoa. Vesiputouksia oli paljon, mutta vain harvan kohdalla oli mahdollisuuksia pysähtyä. Jonkin ajan päästä maasto ja maisema muuttui täysin ja ajelimme maalaismaisemissa. Reitin varrella oli maatiloja ja lampaat käyskentelivät tien vierustaa. Melko pitkään ajettuamme tulimme isohkolle pysähdyspaikalle, jossa oli paljon muitakin autoja. Horisontissa näkyi pilvien verhoama Pic du Midi, mutta lähes kaikkien huomio oli kiinnittynyt lehmiin. Pidän normaalistikin lehmistä, mutta mikä siinä onkaan, että vuoristomaisemissa lehmistäkin tulee yhtäkkiä sata kertaa tavallista kiinnostavampia.




Taustalla näkyy Pic du Midi. Päivämme pääkohde.

Tällä kertaa ihmiset olivat kuitenkin vielä tavanomaista kiinnostuneempia lehmistä, koska yhdellä tai oikeastaan kahdella tuntui olevan jokin hätänä. Laumassa oli vain yksi vasikka ja se ei halunnut liikkua. Emo oli selvästi huolissaan. Se yritti saada vasikan liikkeelle ammumalla, tuuppimalla ja nuolemalla. Sen yritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ja vasikka vain makasi maassa apaattisen oloisena. Me ja moni muu seurasimme tilannetta huolestuneina.




Muu lauma oli jo ylittänyt tien ja vasikan emo liikkui vasikasta hieman kauemmas. Sillä aikaa korppi (vai varis?) käytti tilannetta hyväkseen ja meni härkkimään vasikkaa. Se veti vasikkaa jopa sorkasta. Tässä vaiheessa emo huomasi tilanteen ja juoksi ammuen paikalle häätämään linnun pois. Eräs paikalla ollut ranskalainen pariskunta kertoi muille, että aikoo ilmoittaa alhaalla kylässä jonnekin maataloon, että rinteessä on apua tarvitseva pikkulehmä.





Juuri kun olimme jo lähdössä jatkamaan matkaa lehmä-äiti sai pienokaisen vihdoin jaloilleen. Meno oli valtavan huteraa ja pian syykin selvisi. Lapsukaisellahan roikkui vielä napanuora! Ei tuo reppana aivan vastasyntynyt ollut, kun turkki oli jo kuiva, mutta kovin montaa päivää sillä ei ikää voinut olla. Liikkeelle lähdettyään se ottikin jo juoksuaskelia.





Näiden ranskalaisten piti välttämättä ajaa lähes kiinni emoon ja vasikkaan. Olisivat voineet hieman enemmänkin tietä antaa eläimille.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jatkoimme matkaamme harmaassa säässä. Pohdimme moneen otteeseen olisiko meidän edes järkevää mennä Pic du Midille tuossa säässä. Ylhäällä, lähes kolmen kilometrin korkeudessa, olisi vielä hyytävän kylmäkin, kun aurinko ei olisi lämmittämässä. Lähestyessämme La Mongien kylää, josta Pic du Midille noustaan hissillä, aurinko pysyi edelleen visusti piilossa, mutta olimme päättäneet silti nousta korkeuksiin.


Edessä näkyy "tunneli", joka on rakennettu kohtaan, jossa on todennäköinen lumivyöryn vaara.

Mutta kuinkas meille sitten kävikään! Katselimme jo etäältä, että hissikopit Pic du Midille olivat aivan paikoillaan. Ehkä vain toinen olisi pois käytöstä tai lähtöjä olisi vain tiettyyn aikaan, tasalta ja puolelta? Karu totuus paljastui kuitenkin pian. La Mongien laskettelukylä oli autio! Tunnelma oli jopa hieman aavemainen, kun kävelimme hieman rakennusten ympäri. Paikalla ei ollut ketään ja lippukojun luukulla oli vain lappu, että Pic du Midi aukeaa seuraavan kerran vasta toukokuun lopussa! Ja me kun olimme käyneet paikan nettisivuilla katsomassa aukioloajat, emmekä olleet nähneet tälläisestä mitään mainintaa. Pettymys oli melkoinen, mutta vielä suurempi se olisi ollut, jos aurinko olisi vilkutellut meille siniseltä taivaalta. Sellainen sää siellä näytti nimittäin olleen, kun AnskuBCN vieraili Pic du Midillä. Katsokaa ihmeessä upeat maisemat hänen blogistaan.

Jatkoimme matkaamme mieli sään kanssa saman sävyisenä. Alueen rinteet olivat kyllä melkoiset ja pääsimme näkemään lunta taas aivan liian läheltä kesälomamatkalla.






La Mongien kylä oli 1800 metrissä ja sen ympärillä maisemat olivat toukokuun puolen välin tienoilla hyvin karuja, kuten yllä olevista kuvista näkyy. Laskeutuessamme alas, tuli näkyviin jälleen mukava vihreys.


Yksinäinen lammas ihmettelee suomalaisia paparazzeja.

Olimme varanneet yöksi majoituksen Luz Saint Saveurin kylästä. Booking.comin hinta oli 10 euroa suolaisempi kuin hotellin respan seinässä ilmoitettu summa, joka hieman harmitti, mutta minkäs sille voi... Vai voiko? Booking.com ottaa osansa välistä. Kävelimme huoneeseemme marjapuuron punaista käytävää pitkin ja sama kauhtunut tyyli jatkui sielläkin. Teki hieman pahaa ajatella, että maksoimme yöstä Hotel le Montaigussa enemmän (98 € / yö) kuin viiden tähden hotellista Andorrassa. Valinnan varaa ei kuitenkaan pienillä paikkakunnilla ole yhtä paljon, eivätkä hinnat suosituilla turistialueilla todellakaan ole välttämättä alhaiset, vaikka kyse onkin tuppukylästä. 


Suloinen kisu änkesi mukaan kuvaan, kun otin kuvaa taustalla olevasta hienosta talosta. Oikealla kuva "tyylikkäästä" hotellikäytävästä. Nämäkin kuvat räpsitty Iphonella.


Koska emme olleet päässeet Pic du Midille, olimme odotettua aiemmin hotellilla. Suuntasimme tutkimaan Luz Saint Saveurin kylää aikomuksenamme käydä haukkaamassa jotain iltapalaa ja ehkä istuskella jossain kivalla terassilla. Kello oli hieman yli viisi arki-iltana. Ainoa löytämämme terassi näkyy alla olevassa kuvassa. Ehkä sekin aukeaa samaan aikaan Pic du Midin kanssa. Palasimme takaisin hotellille.




Päivän ajoreitti. Me saimme kulumaan ajomatkaan tosin seitsemän tuntia ja kilometreissä nipistimme tästä 10 kilometriä.


Tähän reissupäivään mahtui onnistumisia ja epäonnistumisia, upeita maisemia ja paljon pilviä. Katselimme illalla seuraavan päivän sääennustetta hieman huolestuneina, tietämättä etukäteen, että siitä päivästä tulisi reissumme paras.  


Seuraa blogia:
Seuraa blogia: