Ensimmäisellä safariajelulla Botswanassa

Botswanassa on kaksi maailmankuulua kansallispuistoa, Okavango Delta ja Choben kansallispuisto. Ensimmäinen on suistoalue, joka muuttaa muotoaan vuodenaikojen aikana. Chobe taas on stabiilimpi ja tunnettu ennen kaikkea suurista norsulaumoistaan. Me olimme lentäneet aivan Choben laitamille ja olimme Linyantin yksityisellä eläintensuojelualueella. Sen ja Choben välillä ei ole aitoja, vaan eläimet vaeltavat alueella vapaasti. Lisää liikkumatilaa eläimet saavat kulkemalla myös passitta maan rajojen yli. Niinpä mekin katselimme ajoittain Namibian puolella kulkevia norsuja ja muita eläimiä. Maiden välissä kulkee tuolla ainoastaan joki. 

Vain muutama tunti alueelle saapumisemme jälkeen, oli aika lähteä ensimmäiselle safarille. Meidät esiteltiin oppaalle, joka tulisi ajeluttamaan meitä alueella seuraavien kolmen päivän ajan. Goms oli pitkä nuori mies, joka tuli hymyillen kättelemään meitä. Meille kävi nopeasti selväksi, että hän oli nuoresta iästään huolimatta todellinen ammattiopas. Botswanassa on Maunin kaupungissa kahden vuoden mittainen koulu safarioppaille. Sen käytyään Goms tuntui tietävän kaiken jokaikisestä eläinlajista, joita Linyantin alueella näimme. Hän kertoi meille oma-aloitteisesti eläimistä ja me saimme kysellä niin paljon kuin halusimme, koska kyydissä ei ollut meidän lisäksemme muita.

Emme ehtineet ajaa kuin ehkä vartin verran, kun Goms ajoi safariauton puun alle ja osoitti ylös. Emme meinanneet uskoa silmiämme - puusta meitä tapitti leopardi.

Näin hyvään tuuriin emme olleet varautuneet. Saimme kuulla, että leopardi oli bongattu puussa jo aiemmin päivällä ja Kings Poolin leirin oppaat tiesivät sen sijainnin. Kyseessä oli naaras, jonka Goms sanoi näkevänsä yleensä pari kertaa viikossa. Se oli hyvin tottunut autoihin, eikä sitä tuntunut nytkään kiinnostavan pätkääkään puun alle parkkeerannut safariauto ja innokkaana kameran kanssa sitä osoittelevat suomituristit. Ei sitä kiinnostanut myöskään aivan puun ali kävelevä norsu. Liian suuri saalistettavaksi.

Minä olen kärsimätön. Oikeasti tosi kärsimätön. Niinpä parikymmentä minuuttia puussa makaavaa leopardia tuijotettuani, ryhdyin jo kyselemään, että tuleeko se joskus puusta alas vai jatkammeko matkaa. Goms kertoi leopardin olevan todennäköisesti nälkäinen nukuttuaan koko päivän puussa. Se katselikin välillä ympärilleen, jos jotain saalista olisi näköpiirissä. Kun mitään ei näkynyt, painoi leopardi jälleen leukansa puunrunkoa vasten ja kärsimättömällä turistilla meinasi maltti loppua.

Onneksi sekä Goms että Tomi olivat molemmat kärsivällisiä, koska aivan yhtäkkiä leopardi nousi ja hetkeä myöhemmin se olikin jo maassa.

Tässä vaiheessa paikalle kurvasi toinenkin safariauto ja yritimme tihrustaa mihin suuntaan pilkukas kissapeto suuntasi. Olin aivan varma, että näemme siitä enää vilauksen hännänpäästä, mutta en vielä tuossa vaiheessa ymmärtänyt miten off-roadia alueella ajettiinkaan. Goms käänsi auton nokan ja kohta ajelimme ohuita, norsujen jo runnomia puunrunkoja kumoon seuratessamme saalista etsivää leopardia. Olin aivan varma, ettei se löytäisi yhtään mitään syötävää, kun sen perässä kurvasi kaksi puita katkovaa maasturia. Ehdimme jo sanoa Gomsille, että riittää, ei meidän tarvitse seurata leopardia enää, saimme siitä jo kuvia. Oppaamme oli aivan ihmeissään ja kysyi, ettemmekö tosiaan halua seurata sitä ja nähdä sen ehkä saalistavan. No kaipa sitten...

Ja niin me seurasimme. Kolme safariautoa oli paikalla, kun leopardi tallusti tyynen rauhallisesti pitkin Afrikan erämaata vilkaisemattakaan sitä seuraavia tai sen edelle ajavia autoja.

Uskomatonta, mutta autoista huolimatta leopardi löysi saalista. Goms ilmoitti, että nyt emme aja enää eteenpäin, koska vähän matkan päässä oli helmikanoja (guinea fowl), eikä hän halunnut pelästyttää niitä ja siten pilata leopardin saalistusta. Niinpä me lähes pidättelimme hengistystämme ja näimme kuinka leopardi alkoi liikkua yhä matalampana sen lähestyessä kanoja, jotka nokkivat maata autuaan tietämättöminä lähestyvästä pedosta.

Helmikanat olivat kuitenkin niin aukealla paikalla, ettei leopardi päässyt tarpeeksi lähelle niitä. Se jäi hetkeksi makoilemaan ja odottamaan, että kanat siirtyisivät suojaisempaan paikkaan, jotta se voisi hiipiä lähemmäs.

Kolmen auton sääntö

Tässä vaiheessa Goms ilmoitti, että paikalle oli tulossa neljäs safariauto. Wilderness Safarilla on sääntö, jonka mukaan yhdellä kertaa saa olla vain korkeintaan kolme autoa eläinhavainnolla. Tämä on mielestäni erittäin hyvä, koska näin vältytään siltä, että eläimet saarrettaisiin tai niitä stressattaisiin liikaa (tosin tämä leopardin perässä ajaminenkin oli ehkä vähän siinä rajoilla). Ei myöskään turistina tunnu yhtä kivalta katsella upeaa luontonäytöstä, jos ympärillä on aivan valtavasti autoja. Se vie osan viehätyksestä pois.

Koska me olimme olleet leopardin luona ensimmäisinä, jouduimme luovuttamaan paikkamme viimeisenä tulleelle. Olisi ollut mukava nähdä saisiko leopardi saalista vai ei, mutta toisaalta olimme nähneet (arviolta tunnin aikana) jo enemmän kuin olimme osanneet etukäteen toivoa. Niinpä Goms käynnisti auton ja me huristelimme etsimään lisää eläimiä.

Näitä lintuja näkyi joka puolella, kuten niitä näkyy muuallakin ympäri eteläistä Afrikkaa:

Jos tämä lintu ei ole ollut Agry Birdsien esikuvana, niin jo on kumma.

Suuntasimme kohti joen rantaa. Siellä oli kuulema nähty jokin aika sitten savannikoiria. Voisiko tämä olla niin helppoa, että ne olisivat siellä vieläkin. Voihan se. Neljä urosta makoili mahat pulleina ja kaikki eivät vaivautuneet edes nostamaan päätään, kun ajoimme niiden vierelle. Goms kertoi niiden saalistaneen aamulla impalan, joten ne eivät nyt illalla olisi liikkumassa mihinkään, eivätkä todennäköisesti saalistaisi vielä seuraavanakaan päivänä. Ihastelimme niitä hetken ja siinä samalla toisesta autosta kyytiimme tuli Kings Poolin lahjatavarakaupan myyjä loppumatkaksi mukaan takapenkille istumaan. 

Aurinko laski kovaa vauhtia kohti horisonttia. Oli siis sundownereiden aika. Ajelimme aukealle paikalle, josta näkisi pitkälle mikäli jokin eläin lähestyisi. Kuulema pari iltaa sitten hyeenat olivat tulleet katsomaan mitä snackseja olisi tarjolla. Nyt niitä, tai muitakaan eläimiä, ei ollut näköpiirissä. Emme olleet nähneet suurta määrää eläimiä, mutta mahdollisuus seurata leopardin tekemisiä pidemmän aikaa, oli niin ainutlaatuinen kokemus, että laatu todellakin korvasi määrän.

Kun drinksut oli juotu ja snacksit maisteltu, oli jo lähes pilkkopimeää. Gomsilla oli erikoislamppu, jolla hän pystyi haravoimaan aluetta ilman, että sokaisisi petoeläimiä valokeilalla. Melkein heti valokeilaan joutuikin villisika, joka näytti melkoisen koomiselta maatessaan luolassa pää ulkona ja katsoessaan meitä aavistuksen kauhistuneen näköisenä. Veikkaan, ettei sen iltaunia kovinkaan usein häiritä, joten oli syytäkin olla närkästynyt.

Illallinen savannilla

Muita eläimiä emme sitten nähneetkään, mutta kaukana pimeyden keskellä loimusi nuotio. Emme menneetkään takaisin lodgelle, vaan koko leiri oli tuotu syömään bushdinneriä (jälleen suomen kielestä puuttuu sanoja) eli sanotaanko nyt sitten vaikka puskaillallista. Uskomatonta millaiset kattaukset meille olikaan järjestetty. Keskellä Afrikan erämaata oli katettuna kolme valkoisella pöytäliinalla peitettyä pitkää pöytää. Yhteen oli katettu baari, jossa valinnanvaraa löytyi enemmän kuin Kallion kapakoista, yksi oli seisova pöytä ja kolmannessa oli ruokailupaikat noin 20 hengelle. Ympärillämme oli soihtuja valaisemassa ja paikalla hääräsi ehkä 15 henkilökunnan edustajaa kiikuttamassa meille juomia sekä valmistamassa illallista.

Kuva: Wilderness Safaris

Ruoka ei ollut vielä valmista, joten lyöttäydyimme kahden naisen seuraan. Olimme nähneet heidät aiemmin leopardin luona toisessa safariautossa, joten utelimme oliko kisu saanut saalista sen jälkeen, kun me jouduimme lähtemään pois paikalta. Ei se kuulema ollut. Kanat olivat tällä kertaa olleet kissaa nopeampia. Goms olikin kertonut meille aiemmin, että leopardeilla on melko huono onnistumisprosentti saalistuksessa, kun taas savannikoiralauma saa saaliin kiinni melkein joka kerta.  

Vietimme seuraavat pari tuntia muiden Kings Poolin vieraiden kanssa syöden hyvää ruokaa ja juoden hyviä afrikkalaisia viinejä. Amerikkalaiset pitivät huolen, ettei keskustelu tyrehtynyt missään vaiheessa. Ilta loppui melkein liian aikaisin, kun yksi pariskunta halusi lähteä takaisin lodgelle, jonka jälkeen kaikki muutkin ryhtyivät tekemään lähtöä. Palasimme takaisin lodgelle samalla kyydillä brittiläis-etelä-afrikkalaisen pariskunnan kanssa. He olivat olleet Kings Poolilla häämatkalla melkein viikon ja ylistivät meille kaikkea hieronnasta oppaaseen. Ei ollut vaikea ymmärtää, että he olivat ihastuneet paikkaan.

Kutsumaton vieras

Goms saattoi meidät omaan telttamökkiimme asti, koska alueella ei saanut enää pimeällä liikkua ilman saattajaa. Asuntomme oli käyty iskemässä yökuntoon. Verhot oli vedetty osittain "seinien" eteen, mutta näkymät joelle olivat avoimet. Tosin pimeys piti huolen, ettemme juuri mitään nähneet. Sen sijaan me kuulimme kyllä. Sarvikuonot pitivät joella meteliä. Oli jännä tunne. Meidän ja kaikkien pimeydessä liikkuvien eläinten välillä oli vain ohut telttakangas. Eläimet eivät (paviaaneja lukuunottamatta) tule yleensä ihmisasumuksiin, mutta kaiken varalta yöpöydällämme oli melkoinen arsenaali varusteita, joita ei yleensä luksustason majoituksissa näe.

Kings Poolin esimies oli aiemmin päivällä näyttänyt meille kuinka radiopuhelin toimisi, jos tulisi jokin hätätilanne. Lisäksi käytössä oli äänitorvi. Toivoimme, ettei meidän tarvitsisi kokeilla miten kumpikaan toimii käytännössä. Olo tuntui kuitenkin aivan turvalliselta - siihen asti, kunnes näin lattialla halkaisijaltaan noin 5-10 sentin mittaisen mustan hämähäkin. Liikuin nopeammin kuin kertaakaan aiemmin tuon loman aikana, kun syöksyin sänkyyn. Afrikka ei ole araknofoobikon paikka.

Yhteistyössä Wilderness Safaris.