Kun ystäväni, Laura Let’s Go -blogin Laura pohti minkä vuoksi hän matkustaa ja heitti siitä haasteen minulle ja muutamalle muulle matkabloggaajalle, koin aiheen heti omakseni. Olen nimittäin tullut miettineeksi asiaa kerran jos toisenkin. Meillä kun tämän homman voisi jo sanoa karanneen hieman käsistä. Ainakin, jos vanhemmiltamme kysytään. Mutta välillä se tuntuu siltä jo ihan itsestäkin. Niin ennen tätä viimeistäkin lomaa. Tuli mietittyä monen monituista kertaa miksi ihmeessä sitä ei voi vain olla sellainen rannalla tai uima-altaalla makoileva matkailija. Miksi ihmeessä sitä pitää kehittää omatoiminen Afrikan kiertomatka, josta kaikki kyselevät, että onko tuo nyt ihan turvallista ja vetää ihan älyttömiä rajanylityksiä. Mutta voi jestas se on niin palkitsevaa. Tässä vain muutamia syitä sille miksi niin rakastan matkustamista.

Upein paikka ikinä – Iguassun putoukset Brasilian ja Argentiinan rajalla.

Ne kokemukset, ne elämykset

Elämykset. Kokemukset. Mielikuvat ja toteutuneet asiat. Niin usein sitä katsoo jotain kuvaa ja ajattelee, että tuon paikan minäkin haluaisin nähdä livenä tai tuon asian kokea. On se vain niin eria asia tuijottaa Grand Canyonia silmät ymmyrkäisenä kanjonin reunalla kuin nähdä se kuvista tai telkkarista.

Niin paljon kuin luontodokumentteja rakastankin, ei niiden kautta pääse lähellekään sitä tunnetta mitä eläinten kohtaaminen todellisuudessa herättää. Sydän alkaa vieläkin läpättää, kun mietin sitä hetkeä, jolloin näimme karhuäidin kävelevän pensaiden keskeltä aukealle ja tajusimme sen tulevan meitä kohti. Samanlainen pompotus tuntuu rinnassa, kun muistelen miten hartaasti toivoimme Krugerin kansallispuistossa näkevämme leopardin ja, kun tuo toive sitten toteutui uskomattoman hyvin. En siis lainkaan ihmettele, että Henna Suurin Onni -blogista muistaa erittäin elävästi kohtaamisensa Ugandan gorillojen kanssa.

Matkoilta nimittäin jää sellainen kasa muistoja, etteivät ne tunnu edes mahtuvan pään sisälle ja silti ne tulevat mieleen. Jokin pieni asia laukaisee muiston ja yhtäkkiä sitä ajattelee järjettömän hienoa auringonlaskua Sri Lankalla tai punaista hiekkaa Australiassa. Muistoista tulee hyvä mieli. Samalla tavalla hyvä mieli tulee myös haaveilemisesta. Harrastan sitä hyvin aktiivisesti ja lähes kaikki haaveeni koskevat matkailua.

Grand Tetonin kansallispuisto ja alkava ruska.

Kesyjä sateenkaariloreja australialaisella leirintäalueella.

Mutta on matkailussa muitakin pointteja.

Valitsen tämän ihan ensimmäiseksi ehkä siitä syystä, että palattuamme toissapäivänä kotiin, juuri kotiinpaluu tuntuu tällä hetkellä tärkeältä. Voi kuinka tätä omaa kotiaan arvostaakin, kun on hetken kiertänyt maailmalla. Täällä on meille kaikki rakkaat esineet (kyllä, olen hieman materialistikin), asiat ja muistot. Meillä on mielestäni ihana koti ja olen ajatellut esitelläkin sen teille jossain vaiheessa. Meidän kodissammekin matkailu näkyy enemmän ja vähemmän.

Kotona meitä odottaa aina tietenkin myös rakkaat koirat. Meillä on oikeasti hyvin kiltit ja tottelevaiset koirat. Silti ne ovat superaktiivisia ja joskus loma koiristakin tekee hyvää. Vaikka nautin yleensäkin metsälenkeistä koirien kanssa, matkan jälkeen ne tuntuvat erityisen ihanilta. Ei ehkä kovassa vesisateessa tai pahimmilla pakkasilla, mutta esimerkiksi keskiviikkona, syksyisessä ilta-auringossa, melkein kolmen viikon tauon jälkeen tehty kiireetön metsälenkki oli erityistä herkkua.

Emme me muutenkaan ole kovia riitelemään, mutta matkoilla meillä menee aina tosi hyvin. Maailmanympärimatkan jälkeen toiseksi yleisin kysymys (heti sen “mikä oli paras paikka”, jälkeen) oli “miten te kestitte toisianne?”. No erittäin hyvin kestimme, kiitos kysymästä. Matkan jälkeen oli outoa, kun toinen ei ollutkaan 24/7 siinä ihan vierellä. Tottakai matkoillakin tulee joitain erimielisyyksiä (kuten esim. kuvatako lentokoneita kentällä vai nähdäkö uusia paikkoja), mutta noin yleisesti ottaen lomat ovat meille kyllä myös hyvin tärkeää parisuhdeaikaa.

Pingviinipariskunta hoitamassa toisiaan Boulders Beachilla Etelä-Afrikassa.

Sitten niitä hieman vakavampia aiheita.

Moni meistä valittaa pikkuasioista. Niin minäkin. Tulee tuskailtua, ettei jaksaisi mennä ruokakauppaan. Sitten sitä taas havahtuu. Olen äärettömän onnellinen, kun minulla on mahdollisuus mennä ruokakauppaan ja ostaa (melkein) mitä haluan. Hyvin monella ihmisellä tätä mahdollisuutta ei ole. Tietenkään tämän asian ymmärtämiseksi ei tarvitse matkustaa köyhään maahan nälänhätää näkemään, mutta uskokaa pois, kyllä niiden hökkelikylien ja nälkää näkevien ihmisten näkeminen ihan oikeasti koskettaa. Ajattelen hyvin usein miten onnekas olen. En tiedä tiedostaisinko onnekkuuttani niin usein, ellen olisi nähnyt niitä kaikkia todella köyhiä ihmisiä eri maissa.

Intialainen koulukuljetus.

Afrikassa kaikki elävät savimajoissa. Ai mitä, eikö?! Tuntuu, että etenkin Afrikan suhteen ihmisillä on eniten ennakkoluuloja. Se on kuitenkin valtavan suuri manner ja yksittäisten maidenkin sisälle mahtuu todella paljon eroja. Eteläafrikkalaiset kiittelivät meitä, kun olimme tulleet tutustumaan heidän maahansa, emmekä vain uskoneet median kertomia uutisia. Kerroin, ettei meidän uutiskanavillamme Etelä-Afrikka juuri koskaan ylitä uutiskynnystä. He olivat hieman yllättyneitä tästä. Moni eurooppalainen on siis autuaan tietämätön millaista missäkin Afrikan maassa oikeasti on. Niin mekin olimme ennen ja onhan meiltä edelleen näkemättä lähes 50 Afrikan valtiota. Olemme käyneet vain viidessä.

Minusta on oikeasti ihanaa, kun voin jakaa tietoa esimerkiksi siitä millaista Lesothossa on. Voin kertoa tunteista, joita se maa on meissä herättänyt. On hienoa, että voin myös jakaa tietoa hieman vaikeammistakin asioista, kuten sarvikuonojen salametsästyksestä. Matkustaminen Etelä-Afrikkaan ja sarvikuonojen näkeminen siellä kannusti ottamaan enemmän selvää niiden tilanteesta ja kertomaan asiasta eteenpäin. Olen tutustunut lukuisiin kulttuureihin, joihin en olisi koskaan muuten tutustunut ja toivottavasti olen välittänyt ainakin pienen palan niistä eteenpäin.

Intialaiset poseeraamassa innoissaan miehen kanssa, jolla on irokeesi.

Minulle ja Tomille on molemmille jäänyt todella lähtemättömästi mieleen erään aussimiehen kommentti meille maailmanympärimatkallamme. Istuimme leirintäalueella iltaa hänen, ja hänen vaimonsa kanssa. Meillä oli ollut melkoisia ongelmia automme kanssa ja se välillä vähän masensi, kun ei koskaan tiennyt lähteekö Reinoksi ristimämme auto enää seuraavalla kerralla käyntiin vai ei. Silti siinä siihen astiselta matkaltamme juttuja kertoessamme kaikki huolet ja murheet kaikkosivat, kun sai muistella mitä oli tullut jo koettua. Tämä aussimies kommentoi, että olimme nähneet hänen kotimaataan paljon enemmän kuin hän itse ja, että hänestä tuntuu, että me olemme oikeasti ymmärtäneet mistä tässä elämässä on oikeasti kyse. Toivon, että näin on. Ainakin me yritämme ottaa elämästämme kaiken irti.

En ole aina ollut terve. Olen oikeasti sairastanut valitettavan paljon enemmän kuin moni ikäiseni.  Terveyden tilapäinen menettäminen on ollut yksi suuri syy sille, miksi olen matkustanut niin paljon. En halua jättää mitään sen varaan, että “kyllä me sitten eläkkeellä voidaan tehdä sitä ja tätä”. Entä jos sitä päivää ei koskaan tulekaan?

Yellowstonessa.

En tiedä onko matkailu oikeasti tehnyt minusta parempaa ihmistä. En voi tietää millainen olisin, ellen olisi koskaan matkustanut. Uskon kuitenkin matkailun muovanneen minua. Se on opettanut paljon. Kärsivällisyyttä, sietokykyä, eri kulttuurien ymmärrystä, historiaa, kielitaitoa. Matkailu on myös opettanut ja konkreettisesti näyttänyt miten eriarvoinen paikka maailma on. Minä, tavallinen suomalainen työntekijä, jonka tulot ovat suomalaista keskipalkkaa pienemmät, olen matkustanut itse ansaitsemillani rahoilla kymmenissä maissa. Vaikka niin usein kuuleekin sanottavan hieman ivalliseen sävyyn “on lottovoitto syntyä Suomeen”, mielestäni se pitää paikkansa.

Matkailu on itsekästä, matkailu on bisnestä

Ja sitten. Kaikkien näiden kauniiden kaunopuheiden jälkeen. Aivan sama miten asian yrittää vääntää,  matkailu on itsekästä. Miksi sitä kieltämään? Minä matkustan, koska haluan. Haluan kokemuksia. Haluan nähdä, haluan tuntea. Rakastan upeita maisemia. Rakastan nähdä eläimiä luonnossa. Nautin lomailusta, siitä, että saan tehdä mitä haluan. Matkailu on kuitenkin myös bisnestä ja tässä maailmassa melkoisen moni saa elantonsa matkailusta. Elleivät ihmiset itsekkäästi matkustaisi, näitä työpaikkoja ei syntyisi.

Matkailu ja blogiyhteistyöt

Tämän postauksen jälkeen on luvassa monen monta juttua Afrikan matkalta, jolta palasimme siis keskiviikkona. Tuohon matkaan liittyi useampi blogiyhteistyö paikallisten matkailualan toimijoiden kanssa. Jokainen niistä oli meille melkoista luksusta. Sellaista, johon emme ole kovinkaan usein tottuneet, mutta josta on hyvin helppo pitää. Kaikki nämä neljä kohdetta oli sellaisia, joihin olisimme halunneet matkustaa / majoittua joka tapauksessa. Kaikki niistä olivat sellaisia, ettei meillä olisi ollut niihin joko varaa tai ne olisivat olleet budjettimme äärirajoilla. Tiedän, että blogiyhteistöistä ollaan montaa mieltä ja se on tietenkin täysin oikeutettua. Meille nämä yhteistyöt toivat kuitenkin mahdollisuuden kokea upeita asioita ja toivon, että teille lukijoille voin välittää niiden kautta hienoja kertomuksia.

Matkamme oli, jälleen kerran, unohtumaton.