Sisällön tarjoaa Blogger.

Safarilla villieläinten keskellä - osa iltapäivä

Miten eläinlapset voivatkin olla niin suloisia? Ihan kaikki vieläpä. Jopa pahkasian poikanen hurmaa pikkutöpselikärsällään, vaikka aikuisena näitä eläimiä ei ehkä nimeäisikään kymmenen kauneimman joukkoon. Keskipäivän pysähdyksellämme Krugerin eräällä levähdyspaikalla jäimme pitkäksi aikaa ihastelemaan apinan poikasten keikkumista puun oksilla. Tuli siinä muutamaan otteeseen mietittyä tekeekö apinaäidin koskaan mieli rynnätä nappaamaan holtittoman näköisesti oksistossa heiluva lapsukaisensa kainaloon turvaan. Mutta ehkä apinaäideille ei ole kehittynyt sellaista ylisuojelevuutta kuin mitä toisilla ihmisäideillä tuppaa olemaan. Tai sitten apinalapset eivät vain koskaan putoa. Jotenkin en usko siihen. Silti äidin on vain uskallettava antaa pienokaisen kokeilla, yrittää ja erehtyä.







Levähdyspaikka safarilla


Hölmö matkabloggaaja


Olimme puolessa välissä kolmatta Krugerin päiväämme. Edellisessä postauksessa kirjoitin aamupäivästämme. Levähdyspaikalla oli grillipaikka ja pieni kauppa. Kun olimme tuijotelleet apinoiden puuhia niskat kipeäksi, kävimme ostamassa kolmioleivän puoliksi. Sellaisen kaksiosaisen tiedättehän. Tomi meni käymään vessassa ja minä asetuin penkille syömään. Joka puolella oli varoituksia varastelevista apinoista. Toisella puolella levähdyspaikkaa apinoita oli ollut valtavasti, mutta sillä puolella missä nyt olimme, ei näkynyt ensimmäistäkään. Ryhdyin siis hyvin luottavaisilla mielin syömään leipääni. 

Virhe! 

Laskin leivän pöydälle noin nanosekunnin ajaksi kaivaakseni puhelimen laukusta. Kuin taikaiskusta jostain sadan metrin päästä syöksyi mahdollisesti uusi laji, lentoapina, ja kaappasi leipäni kadoten kymmenien metrien päähän yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt paikallekin. Ette usko kuinka paljon meikäläistä hävetti! Kaupan työntekijä sattui vielä seisomaan oven pielessä ja pudisteli päätään hyvin tyytymättömänä typerälle turistille. Mutta kun ei niitä apinoita äsken ollut missään...

Ei sitä enää kehdannut käydä ostamassa uutta kolmioleipää, joten nolo bloggari ja nälkäinen kuljettaja hyppäsivät tyhjin vatsoin autoon ja suuntasivat eväskeksejä syöden kohti karttaan merkittyä eläinten juomapaikkaa.


Juomapaikat tarjoavat luonnon näyttämön safareilla


Ensin vaikutti siltä, että olimme saapuneet katsomaan tyhjää juomapaikkaa. Myöskään ainuttakaan turistia ei ollut näköpiirissä (tosin Krugerissa sai muutenkin olla hyvin rauhassa). Meni hetki ja yhtäkkiä pusikoiden takaa pilkisti raitapaitaisia kavioeläimiä. Oli mielenkiintoista katsoa, kun pakoeläimet saapuivat varovaisina juomapaikalle. Ne pälyilivät hyvin epäileväisinä ympäriinsä ennen kuin lähtivät liikkumaan kohti vettä.




Saaliseläinten vaara ei piile ainoastaan maalla, vaan myös vedessä. Krugerissa on paljon krokotiileja. Siksi ensimmäinen seepra eteni veden äärelle hyvin varovaisesti ja oli lähes vauhkon oloinen.




Se teki pari syöksyä pois veden ääreltä ja vasta kolmannella kerralla uskaltautui juomaan. Sen jälkeen muu ryhmä seurasi perässä.




Kovin paljoa ne eivät tainneet ehtiä juomaan, kun jokin säikäytti seeprat ja ne kirmasivat kovaa vauhtia pois pelottavan veden ääreltä. Jano tuntui jäävän, koska ne jäivät jonkin matkan päähän pälyilemään ympäristöään.





Emme nähneet vedessä tai rannalla krokotiilia, mutta hippo vedessä hengaili. Todennäköisesti useampikin. Virtahevot voivat nukkua veden pohjassa ja tulevat unissaan veden pintaan hengittämään.




Tämän pienen lammen toisella puolellakin oli yhtäkkiä elämää. Kauempana oli impaloita, mutta rantaan oli ilmestynyt myös vesiantilooppeja. Ne ovat pörröisempiä kuin muut antiloopit ja lisäksi niillä on maalitaulu takamuksessa.




Vastarannalle oli saapunut naaraiden lisäksi myös yksi uros, jonka tarkoituksena oli päästä maaliin asti.




Tällä kertaa se kuitenkin epäonnistui suunnitelmassaan ja sai tylysti pakit.




Jätimme vesiantilooppiuroksen yrittämään onneaan muiden naaraiden kanssa ja suuntasimme itse kohti seuraavaa juomapaikkaa. Jälleen vaikutti aluksi siltä, että olimme tulleet tyhjälle rannalle.




Mutta kun jäi katselemaan tarkemmin, niin täältäkin löytyi elämää. Kalastaja oli vedessä.




Ja monta kalastajaa rannalla.




Lammikko näytti ensisilmäyksellä hyvin matalalta, mutta niin vain hetken tiirailun jälkeen paljastui, että sinnekin mahtui upottautumaan suurempiakin eläimiä sukelluksiin. Virtahepo esitteli meille mahtavaa suutaan.




Jokin pienempi tirppakin oli ruoanhankintapuuhissa.




Juomapaikat oli sen päiväiseltä reitiltämme nyt nähty ja ei auttanut muu kuin toivoa tien varsilla näkyvän mielenkiintoisia eläimiä. Ja näkyihän siellä. Krugerilla tulee aina jotain vastaan, vaikka välillä ajelimme myös pitkiä pätkiä näkemättä mitään eläimiä. Pahkasikoja näkyi niin paljon, ettei niiden kohdalla yleensä jaksanut hidastaa edes vauhtia. Nämä kaksi kaverusta kuitenkin olivat aivan asfaltin reunassa kiinni, joten oli pakko pysäyttää auto ja napata kuva. Pahkasioilla on hauska tapa polvistua syömään.




Krugerissa näkyi paljon erilaisia lintuja ja monia kotkia. Harvasta saimme kuitenkaan kuvia, joten olin ilahtunut edes tästä hieman tärähtäneesta liitokotkan kuvasta.




Kauan kaivattu sarvikuono


Ensimmäisestä päivästä lähtien olimme puhuneet keskenämme sarvikuonon näkemisestä. Kuinka upeaa olisikaan bongata tuo sukupuuton partaalla oleva erikoinen eläin. Krugerin kolmas päivämme alkoi jo kääntyä illan puolelle, kun vihdoin pusikon keskeltä erottui tumman harmaa mötikkä ja henkäisimme innostuksesta, sarvikuono!




Ja niin kuin monen muunkin eläimen kohdalla, ensimmäisen nähtyä, sitä eläinlajia alkaa näkyä enemmänkin. Näimme yhdessä paikassa viiden yksilön lauman, mutta ne olivat sen verran pusikkoisessa paikassa, että kuvasaalis jäi hyvin onnettomaksi. Ajettuamme eteenpäin, olikin sitten yksi sarvikuono aivan tien vieressä.





Olimme innoissamme todella lähellä olevasta sarvikuonosta ja ihmettelimme, kun muut autot pysäköivät tien toiselle laidalle. Sarvikuonohan oli eri puolella. Tomi heitti u-käännöksen ja pian mekin näimme saman mitä moni muu oli jäänyt kuvaamaan. Leijona veteli rennosti sikeitä noin 10 metrin päässä tiestä. Eläimet Krugerissa ovat niin tottuneita autoihin, etteivät ne piittaa niistä pätkääkään.




Huh, on tuo Kruger vain aikamoinen. Toisella puolella tietä leijona ja toisella puolella pari sarvikuonoa. Onneksi kohta pääsee taas takaisin Afrikkaan ja eläinten keskelle!




Sarvikuonoista ja niiden surullisesta tilanteesta kirjoitin tarkemmin alkuvuodesta. Lue ihmeessä tuo postaus, jos näiden erikoislaatuisten eläinten hankala tilanne kiinnostaa edes hitusen.


Seuraa blogia:


10 kommenttia

  1. Voih, no nyt tähän monta sydänhymiötä! Katoin just hiljattain jotain virtahepovideota, ai että ne vauvat on söpösiä. Olishan se ihana nähdä nuo eläimet omin silmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virtahevon poikaset on kyllä ihan megasuloisia :D Nähtiin niitäkin, muttei kovin läheltä. Onhan se livenä eläinten näkeminen aina ihan eri juttu kuin vain kuvista. Uskon, että säkin tykkäisit safarista ;)

      Poista
  2. Upeita kuvia! Apinavauva oli niin söpö ja inhimillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On ne vauvana kasvoista tosiaan hyvinkin inhimillisen näköisiä.

      Poista
  3. Voi tuota apinaa. Ihan piti huokaista ihastuksesta, tosin voin kuvitella ettei niin ihastuneita huokaisuja pääse leipävarkaan seurassa.

    Sarvikuono on kuvissakin jotenkin niin epätodellinen etten pysty kuvittelemaan millaista on olla sellaisen kanssa lähietäisyydellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipävaras oli niin nopea, ettei siinä paljoa ehtinyt huokailla :D Sarvikuonot on kyllä kunnioitusta herättäviä eläimiä ja vaikka ne ovatkin melko ilmeettömiä, niidenkin touhuja jaksaa ihastella pitkään.

      Poista
  4. No huh tosiaan, on aikamoinen. En pysty käsittämään miten paljon eläimiä saatoitte nähdä yhdessä päivässä ihan luonnonvaraisina :) En ennen kummemmin haaveillut Afrikan matkoista, mutta nää sun postaukset saa mut kääntämään kelkkaa kovaa vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos olen saanut kelkkaa käännytettyä. :) Nämähän on tottakai kiinni paljolti siitä mitä kukakin lomaltaan haluaa, mutta mielestäni safari on kyllä sen verran uskomaton kokemus, että kannattaa sellainen ainakin kerran elämässä paljon matkailevan kokea. Me käytimme päivät tehokkaasti ja olimme liikkeellä aamusta iltaan. Aika rankkaa, mutta kyllä siinä tuli nähtyäkin melkoinen kavalkadi eläimiä. Kuvissa näkyy tietenkin vain murto-osa, eikä tosiaan ensimmäisen päivän jälkeen enää edes jaksanut jäädä jokaista kirahvia kuvaamaan, kun ne oli jo niin moneen otteeseen nähty... :D

      Poista

Kysyä saa ja kommentit on toivottuja :)