Eteläisen Afrikan kierros syksyllä 2015

Meidän ei ollut tarkoitus lähteä heti toisena vuotena putkeen Afrikkaan. Meillä oli kiikarissa aivan muut kohteet. Mutta niin siinä vain pääsi käymään, että pakkaamme laukkumme puolentoista kuukauden kuluttua ja hyppäämme jälleen Johannesburgiin laskeutuvaan koneeseen. Ja olen siitä aivan innoissani. Matkan loppuhuipennus sijoittuu meille viime vuodesta tuttuun Etelä-Afrikkaan, mutta suurimman osan matkasta vietämme sen rajojen ulkopuolella.

Tämän matkan suunnittelu on tuottanut melkoista päänvaivaa ja tuottaa sitä edelleen. Mantereena Afrikka on matkailun kannalta jotain aivan toista kuin Eurooppa. Rajamuodollisuuksiin kuluvaa aikaa on hankala arvioida etukäteen, eikä vuokra-autoa viedä rajan yli ihan tuosta vain.  Tarkoituksenamme on tehdä tarkka reittisuunnitelma, koska aikataulumme on tiukka. Siinä missä Euroopassa tai Yhdysvalloissa voi hyvin suunnitella viettävänsä päivän esimerkiksi jossain kansallispuistossa ja ajavansa sen jälkeen 200 km seuraavaan kaupunkiin, on Afrikka toista maata. Pimeällä ajamista ei suositella.  Tällä hetkellä reitti on suurinpiirtein valmis, enkä malta olla kertomatta siitä jo tässä vaiheessa.

Roadtrip Afrikassa

Etelä-Afrikassa meitä odottaa jälleen vuokra-auto. Kuten edelliselläkin kerralla, olemme vuokranneet auton, jossa on hieman tavallista enemmän maavaraa. Kuoppaisilla hiekkateillä jokainen sentti maan ja auton pohjan välissä voi tulla tarpeeseen. Varsinaiseen nelivetoon budjettimme ei kuitenkaan venynyt, koska sellainen olisi tullut maksamaan kahdeksi viikoksi 2000 euroa. Citymaasturi irtosi 600 eurolla (+ rajanylitysluvat 160 euroa). Ihan cityssä emme kaupunkimaasturimme kanssa kuitenkaan pysy.

Zimbabwe

Johannesburgista suuntaamme ensimmäisenä kohti Zimbabwea, maata jonne eteläafrikkalaiset eivät juurikaan matkusta. Heti ensimmäisenä jouduimmekin lukemaan monesta paikasta, etteivät eteläafrikkalaiset autonvuokraamot anna viedä autojaan Zimbabween. Onneksi selvisi, että rahalla tästäkin selviää ja noin 80 euron suuruista rajanylitysmaksua vastaan järjestyy tarvittavat dokumentit. Olen kuullut Zimin olevan kauniin kumpuileva. Me haluamme nähdä tuon maan. Zimbabwen pohjoisosassa odottaakin alkumatkan pääkohde, maan tunnetuin turistinähtävyys Victorian putoukset. Sitä ennen vierailemme kuitenkin traagisen kohtalon kokeneen Cecil-leijonan tassun jäljillä Hwangen kansallispuistossa. Luvassa on toivottavasti taas monta ikimuistoista eläinkohtaamista.

Victorian putoukset - Zimbabwe ja Sambia

Kuten Iguassun putoukset, myös 1600 metriä pitkät ja reilu 100 metriä korkeat Victorian putoukset sijoittuvat kahden maan rajalle. Toisella puolella putouksia meitä odottaa Sambia. Joudumme ylittämään rajana toimivan sillan Sambiaan joko jalan tai jollain muulla kulkuvälineellä kuin kaupunkimaasturillamme. Sitä ei nimittäin saa ajaa Sambian puolelle. Tästä ei selvitty edes rahalla. Ainakin yksi päivä meiltä siis kuluu autottomana Sambiassa. Muuten ajamista riittääkin sitten hieman toivottua enemmän.

Victorian putoukset Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Botswana

Zimbabwe ja Sambia eivät vielä riitä uusien maiden osalta, vaan suuntaamme Victorian putousten jälkeen Botswanaan. Tässä vaiheessa reittimme on vielä hieman hämärän peitossa. Botswanan puolella on kaksi upeaa, tunnettua kansallispuistoa, Choben kansallispuisto ja Okavango Delta. Jälkimmäinen on suistoalue, jossa on paljon eläimiä ja ensimmäinen on tunnettu etenkin valtavista norsulaumoistaan. Haluaisimme ilman muuta vierailla molemmissa, mutta omatoimisesti se ei oikein onnistu, ei citymaasturilla. 

Botswanan kansallispuistoissa ei ole asfalttiteitä, vaan niihin vaaditaan neliveto ja mielellään myös radiopuhelimet sekä valmiudet yöpyä teltassa maastossa (pahimmassa tapauksessa hyeenoiden piirittäessä leiriä, kuten eräälle pariskunnalle oli käynyt). Ainoaksi vaihtoehdoksi Botswanan kansallispuistoon tutustumiseen jää siis opastetut safarit. Vielä tässä vaiheessa meillä ei kuitenkaan ole mitään varattuna. 

Okavango Delta Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Choben kansallispuisto Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Namibia?

Niin, sitten jäi vielä yksi maa, jossa Tomi haluaisi ehdottomasti vierailla. Minä olen ainakin toistaiseksi vielä vastustavalla kannalla, koska aikaa on niin rajoitetusti ja haluaisin tehdä lomalla muutakin kuin istua autossa (ja sitä autossa istumista on kyllä luvassa ilman Namibiaakin). Saattaa kuitenkin olla, että Tomi saa tahtonsa läpi ja piipahdamme myös Namibiassa. Sitä ei ole tähän alustavaan, suuntaa-antavaan karttaan merkitty ja siitä huolimatta kilometrejä on Afrikkaan noin 1000 liikaa.

Roadtrip päättyy Johannesburgiin, jossa on vuorossa vuokra-auton palautus. Matkan viimeiselle osalle emme nimittäin tarvitse sitä, sillä nousemme Etelä-Afrikan pääkaupungissa, Pretoriassa junaan. Eikä kyseessä ole ihan mikä tahansa juna.

Rovos Rail - luksusjuna

Rovos Rail on se syy miksi Afrikka kutsuu jälleen. Saimme blogiyhteistyönä kutsun Rovos Railin junamatkalle, enkä voisi olla asiasta onnellisempi ja kiitollisempi. Kyseessä on luksusjuna, maailman ylellisin sellainen. Se on aivan jotain muuta kuin kotoinen VR. Rovos Railin matkat vaihtelevat yhden yön reiteistä (Garden Route) jopa parin viikon mittaisiin matkoihin. Me lähdemme kahden yön ja kolmen päivän mittaiselle matkalle Pretoriasta Durbaniin. Koko aikaa emme toki vietä junassa, sillä välillä juna pysähtyy ja nousemme junasta ohjatuille safariretkille.

Aika junassakaan tuskin tulee pitkäksi sillä reitti kulkee vuoristossa ja junassa on panostettu esimerkiksi näköalavaunuun. Myös osa ikkunoista avautuu, joka mahdollistaa vieläkin autenttisemman kokemuksen tuoksuineen kaikkineen, ja toki helpottaa myös valokuvausta. Paljon aikaa tulee varmasti kulutettua myös tarjoilujen äärellä. Rovos Raililla nimittäin asiakkaita hemmotellaan. Kaikki ruoat ja juomat kuuluvat pakettiin yhtä tiettyä shampanjaa lukuunottamatta (pärjäämme ehkä ilman!). Tarjoilut tarkoittavat gourmet-ruokia ja mm. parhaita eteläafrikkalaisia viinejä. 

Joudumme kyllä ehkä hieman oman mukavuusalueemme ulkopuolelle, sillä illalla pukeutumiskoodina on miehillä vähintään puvuntakki ja solmio sekä naisilla coctail- tai iltapuku. Uskon tuon pienen mukavuusalueen ulkopuolelle hyppäämisen olevan kuitenkin kaiken arvoista, kun yöksi saamme vetäytyä omaan deluxe-sviittiimme. Rovosilla kaikki yöpyvät sviiteissä, eikä niitä löydy yhdestä junasta kuin 39 kappaletta. Junassa on siis alle 80 matkustajaa. Uskon, että tämä tulee olemaan todella mahtava kokemus. Video kertonee enemmän kuin tuhat sanaani.

Jotain yhteistä VR:llä ja Rovos Railillakin kuitenkin on. Rovos Rail ei nimittäin lupaa koskaan pysyä aikataulussa. ;)

Aivan lopuksi vietämme vielä puolitoista päivää Durbanissa, jonne junamatka päättyy. Kenties saamme pienen maistiaisen rantalomasta tai ehkä suuntaamme merelle bongailemaan haita ja delfiinejä. Kuka tietää, suunnitelmat sen osalta ovat vielä aivan auki. 

Tälläinen setti siis tulossa! Miltä kuulostaa?

 

Seuraa blogia:

Facebook | Bloglovin | Instagram

 

Safarilla villieläinten keskellä - osa iltapäivä

Miten eläinlapset voivatkin olla niin suloisia? Ihan kaikki vieläpä. Jopa pahkasian poikanen hurmaa pikkutöpselikärsällään, vaikka aikuisena näitä eläimiä ei ehkä nimeäisikään kymmenen kauneimman joukkoon. Keskipäivän pysähdyksellämme Krugerin eräällä levähdyspaikalla jäimme pitkäksi aikaa ihastelemaan apinan poikasten keikkumista puun oksilla. Tuli siinä muutamaan otteeseen mietittyä tekeekö apinaäidin koskaan mieli rynnätä nappaamaan holtittoman näköisesti oksistossa heiluva lapsukaisensa kainaloon turvaan. Mutta ehkä apinaäideille ei ole kehittynyt sellaista ylisuojelevuutta kuin mitä toisilla ihmisäideillä tuppaa olemaan. Tai sitten apinalapset eivät vain koskaan putoa. Jotenkin en usko siihen. Silti äidin on vain uskallettava antaa pienokaisen kokeilla, yrittää ja erehtyä.

Levähdyspaikka safarilla

Hölmö matkabloggaaja

Olimme puolessa välissä kolmatta Krugerin päiväämme. Edellisessä postauksessa kirjoitin aamupäivästämme. Levähdyspaikalla oli grillipaikka ja pieni kauppa. Kun olimme tuijotelleet apinoiden puuhia niskat kipeäksi, kävimme ostamassa kolmioleivän puoliksi. Sellaisen kaksiosaisen tiedättehän. Tomi meni käymään vessassa ja minä asetuin penkille syömään. Joka puolella oli varoituksia varastelevista apinoista. Toisella puolella levähdyspaikkaa apinoita oli ollut valtavasti, mutta sillä puolella missä nyt olimme, ei näkynyt ensimmäistäkään. Ryhdyin siis hyvin luottavaisilla mielin syömään leipääni. 

Virhe! 

Laskin leivän pöydälle noin nanosekunnin ajaksi kaivaakseni puhelimen laukusta. Kuin taikaiskusta jostain sadan metrin päästä syöksyi mahdollisesti uusi laji, lentoapina, ja kaappasi leipäni kadoten kymmenien metrien päähän yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt paikallekin. Ette usko kuinka paljon meikäläistä hävetti! Kaupan työntekijä sattui vielä seisomaan oven pielessä ja pudisteli päätään hyvin tyytymättömänä typerälle turistille. Mutta kun ei niitä apinoita äsken ollut missään...

Ei sitä enää kehdannut käydä ostamassa uutta kolmioleipää, joten nolo bloggari ja nälkäinen kuljettaja hyppäsivät tyhjin vatsoin autoon ja suuntasivat eväskeksejä syöden kohti karttaan merkittyä eläinten juomapaikkaa.

Juomapaikat tarjoavat luonnon näyttämön safareilla

Ensin vaikutti siltä, että olimme saapuneet katsomaan tyhjää juomapaikkaa. Myöskään ainuttakaan turistia ei ollut näköpiirissä (tosin Krugerissa sai muutenkin olla hyvin rauhassa). Meni hetki ja yhtäkkiä pusikoiden takaa pilkisti raitapaitaisia kavioeläimiä. Oli mielenkiintoista katsoa, kun pakoeläimet saapuivat varovaisina juomapaikalle. Ne pälyilivät hyvin epäileväisinä ympäriinsä ennen kuin lähtivät liikkumaan kohti vettä.

Saaliseläinten vaara ei piile ainoastaan maalla, vaan myös vedessä. Krugerissa on paljon krokotiileja. Siksi ensimmäinen seepra eteni veden äärelle hyvin varovaisesti ja oli lähes vauhkon oloinen.

Se teki pari syöksyä pois veden ääreltä ja vasta kolmannella kerralla uskaltautui juomaan. Sen jälkeen muu ryhmä seurasi perässä.

Kovin paljoa ne eivät tainneet ehtiä juomaan, kun jokin säikäytti seeprat ja ne kirmasivat kovaa vauhtia pois pelottavan veden ääreltä. Jano tuntui jäävän, koska ne jäivät jonkin matkan päähän pälyilemään ympäristöään.

Emme nähneet vedessä tai rannalla krokotiilia, mutta hippo vedessä hengaili. Todennäköisesti useampikin. Virtahevot voivat nukkua veden pohjassa ja tulevat unissaan veden pintaan hengittämään.

Tämän pienen lammen toisella puolellakin oli yhtäkkiä elämää. Kauempana oli impaloita, mutta rantaan oli ilmestynyt myös vesiantilooppeja. Ne ovat pörröisempiä kuin muut antiloopit ja lisäksi niillä on maalitaulu takamuksessa.

Vastarannalle oli saapunut naaraiden lisäksi myös yksi uros, jonka tarkoituksena oli päästä maaliin asti.

Tällä kertaa se kuitenkin epäonnistui suunnitelmassaan ja sai tylysti pakit.

Jätimme vesiantilooppiuroksen yrittämään onneaan muiden naaraiden kanssa ja suuntasimme itse kohti seuraavaa juomapaikkaa. Jälleen vaikutti aluksi siltä, että olimme tulleet tyhjälle rannalle.

Mutta kun jäi katselemaan tarkemmin, niin täältäkin löytyi elämää. Kalastaja oli vedessä.

Ja monta kalastajaa rannalla.

Lammikko näytti ensisilmäyksellä hyvin matalalta, mutta niin vain hetken tiirailun jälkeen paljastui, että sinnekin mahtui upottautumaan suurempiakin eläimiä sukelluksiin. Virtahepo esitteli meille mahtavaa suutaan.

Jokin pienempi tirppakin oli ruoanhankintapuuhissa.

Juomapaikat oli sen päiväiseltä reitiltämme nyt nähty ja ei auttanut muu kuin toivoa tien varsilla näkyvän mielenkiintoisia eläimiä. Ja näkyihän siellä. Krugerilla tulee aina jotain vastaan, vaikka välillä ajelimme myös pitkiä pätkiä näkemättä mitään eläimiä. Pahkasikoja näkyi niin paljon, ettei niiden kohdalla yleensä jaksanut hidastaa edes vauhtia. Nämä kaksi kaverusta kuitenkin olivat aivan asfaltin reunassa kiinni, joten oli pakko pysäyttää auto ja napata kuva. Pahkasioilla on hauska tapa polvistua syömään.

Krugerissa näkyi paljon erilaisia lintuja ja monia kotkia. Harvasta saimme kuitenkaan kuvia, joten olin ilahtunut edes tästä hieman tärähtäneesta liitokotkan kuvasta.

Kauan kaivattu sarvikuono

Ensimmäisestä päivästä lähtien olimme puhuneet keskenämme sarvikuonon näkemisestä. Kuinka upeaa olisikaan bongata tuo sukupuuton partaalla oleva erikoinen eläin. Krugerin kolmas päivämme alkoi jo kääntyä illan puolelle, kun vihdoin pusikon keskeltä erottui tumman harmaa mötikkä ja henkäisimme innostuksesta, sarvikuono!

Ja niin kuin monen muunkin eläimen kohdalla, ensimmäisen nähtyä, sitä eläinlajia alkaa näkyä enemmänkin. Näimme yhdessä paikassa viiden yksilön lauman, mutta ne olivat sen verran pusikkoisessa paikassa, että kuvasaalis jäi hyvin onnettomaksi. Ajettuamme eteenpäin, olikin sitten yksi sarvikuono aivan tien vieressä.

Olimme innoissamme todella lähellä olevasta sarvikuonosta ja ihmettelimme, kun muut autot pysäköivät tien toiselle laidalle. Sarvikuonohan oli eri puolella. Tomi heitti u-käännöksen ja pian mekin näimme saman mitä moni muu oli jäänyt kuvaamaan. Leijona veteli rennosti sikeitä noin 10 metrin päässä tiestä. Eläimet Krugerissa ovat niin tottuneita autoihin, etteivät ne piittaa niistä pätkääkään.

Huh, on tuo Kruger vain aikamoinen. Toisella puolella tietä leijona ja toisella puolella pari sarvikuonoa. Onneksi kohta pääsee taas takaisin Afrikkaan ja eläinten keskelle!

Sarvikuonoista ja niiden surullisesta tilanteesta kirjoitin tarkemmin alkuvuodesta. Lue ihmeessä tuo postaus, jos näiden erikoislaatuisten eläinten hankala tilanne kiinnostaa edes hitusen.

Seuraa blogia:

Facebook | Bloglovin | Instagram

Safarimaniaa osa Kruger ja paljastus tulevasta

Vietimme viime marraskuussa Etelä-Afrikassa, Krugerin kansallispuistossa reilut neljä päivää. Olen kirjoittanut parista ensimmäisestä päivästä, mutta en päivistä niiden jälkeen. Ajattelin, ettei kukaan jaksa viikosta toiseen toistuvia safaripostauksia. Toinen syy miksi en postannut niistä heti, oli ajatus säästellä niitä ja ripotella ihania safarikuvia myöhemmin tänne aina silloin tällöin. Mutta tuolloin en tullut ajatelleeksi sitä, että taistelen muutenkin jatkuvasti aikapulan kanssa ehtiä postamaan menneistä matkoista ennen tulevia. Ja sitä en todellakaan tiennyt, että lähtisimme safarille uudelleen alle vuoden kuluttua edellisestä. 

Kyllä vain, me lähdemme kahden kuukauden kuluttua jälleen Afrikkaan! Olemme viimeiset pari viikkoa käännelleet ja väännelleet Afrikan karttaa edessämme ja nyt on sellaiset suunnitelmat, että hieman itseäkin hirvittää, mutta samalla innostuttaa aivan valtavasti. Luvassa on jälleen ainakin runsaasti eläinkohtaamisia sekä kaikkien aikojen junamatka. Kunhan saamme reitin lyötyä  jotenkuten lukkoon, kerron enemmän.

Nyt palaan muutaman postauksen verran Etelä-Afrikkaan ja Krugerin kansallispuistoon. Sattuneesta syystä juuri nyt tekee nimittäin mieli katsella marraskuisia kuvia omatoimiselta safariltamme. Nämä kuvat on kaikki otettu yhden aamupäivän aikana. Lähdimme aikaisin aamulla liikkeelle Sataran leiristä. Meillä oli mielessämme reitti, jota köröttelisimme vuokra-autollamme, mutta siihen tuli heti muutos. Vastaantulevasta autosta viittoiltiin pysähtymään ja kerrottiin, että "läheisellä" (noin 10 km päässä olevalla) juomapaikalla oli lauma leijonia. Yksittäisiä leijonia olimme onnistuneet jo näkemään, mutta emme kokonaista laumaa, joten pitihän sellaista lähteä katsomaan. 10 kilometriä on pitkä matka, kun nopeusrajoitus on 50 km/h ja määränpäässä joko on lauma leijonia tai sitten tyhjä juomapaikka. Leijonat kun tuskin turisteja odottelevat. Sellaista se on eläinten kanssa. Niiden näkemisestä ei oikein ole takuita ellei olla eläintarhassa ja onneksi nyt ei oltu. 

Maltoimme pienestä kiireestä huolimatta pysähtyä kuvaamaan matkalla norsuja. Aamulla niistä jaksoi taas innostua. On uskomatonta, että ne syövät aivan kuivalta ja kuolleelta näyttäviä oksia. Vieläpä hyvin teräviä sellaisia. Norsuilla taitaa olla melkoisen paksunahkainen ruokatorvi.

Köröteltyämme kymmenisen kilometriä juomapaikalle (samalle jossa olimme edellisenä päivänä nähneet lauman norsuja), kävi ilmi, ettei meillä olisi ollut mikään erityinen kiire paikalle. Lauma leijonia olivat saalistaneet siellä aiemmin sinä aamuna ja nyt ne lepäilivät kaikessa rauhassa ilman pienintäkään aikomusta liikahtaa mihinkään. Nämä suuret kissathan nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta.

Etäämpänä oli lauma gnu-antilooppeja, jotka olisivat ilmeisesti halunneet tulla juomaan, mutta lauma leijonia esti niiden aikeet. 

Laumasta flegmaattisia leijonia ei kovin pitkäksi aikaa iloa riittänyt, joten lähdimme ajelemaan takaisin. Näimme matkalla paljon norsuja, mutta varsinaisesti innostuimme vasta kirahveista. Niitä näkyi Krugerissa ihan kyllästymiseen asti, mutta kun ne tulivat tielle asti, niistä jaksoi innostua taas aivan uudella tavalla. On ne vain valtavan korkeita ja ihmeellisiä otuksia!

Huomaattehan tällä alla olevalla nuorella, ja vielä aika pienellä kirahvilla mukana roikkuvan kaverin. Näitä lintuja näki etenkin kirahvien kyydissä paljon. Linnut matkaavat suurten eläinten mukana ja puhdistavat niitä punkeista ja muista ötököistä. Win-win tilanne sekä linnulle että isäntäeläimelle.

Poikkesimme aamupäivän aikana pois asfaltoidulta päätieltä ja jouduimme väistämään etuajo-oikeudellista vastaantulevaa liikennettä.

Antilooppien kaksintaistelu. Lintu toimi puunoksalla tuomarina.

Pari autoilevaa turistia ei antilooppeja häirinnyt, mutta impalan astelu näyttömälle pysäytti shown hetkeksi.

Myös seeproilla oli omat taistelunsa käynnissa.

Tosin ne taisivat olla oikeasti ihan kavereita.

...Ainakin hetken aikaa.

Petojen keskellä on tärkeää, että on kavereita, jotka varmistaa selustasi.

Koska petoja Krugerissa riittää joka lähtöön.

Poikettuamme jälleen päätieltä jäimme melkein pienen norsulauman alle, joka rynni yhtäkkiä pusikon keskeltä automme eteen. Norsut eivät piitanneet meistä (tai vastaantulleesta mersusta) pätkääkään, vaan suuntasivat hyvin määrätietoisesti kohti metsän keskeltä löytyvää juomapaikkaa.

Aikuiset imivät kärsänsä täyteen vettä joen penkalta käsin, mutta pikkunorsu sukelsi turhia kainostelematta suoraan sukelluksiin.

Aamupäivä oli todellakin norsujen täyteinen. Törmäsimme ties kuinka monetta kertaa norsuihin blokkaamassa liikennettä.

Mutta kyllä Krugerissa näkee norsuakin pienempiä eläimiä, kun vain pitää silmät auki. Tosin ei tämä alla näkyvä lisko ihan sieltä pienimmästä päästä ollut...

Tälläinen oli marraskuun 19. päivän aamu. Seuraavaksi siirrytään sitten iltapäivän puolelle. ;)

Aiemmat postaukseni Krugerista:
Krugerin kansallispuisto - vuokra-autolla eläinten keskelle
Saaliita ja saalistajia - Krugerin kansallispuisto
Leopardi silmästä silmään - mieletön Kruger
Tonnilla safarille - ohjeita Krugerin kansallispuistoon