Tämän vuoksi kannattaa matkustaa Pyreneille - Cirque de Gavarnie

Jos minun pitäisi valita yksi kohde Pyreneiltä ylitse muiden olisi se ehdottomasti Cirque de Gavarnie. Ei sitä turhaan ole listattu yhdeksi Pyreneiden pääturistikohteista. Me odotimme sen näkemistä innoissamme, mutta sääennusteet saivat meidät huolestuneiksi. Aamulla Luz Saint Saveurissa verhoja auki kiskoessani toivoin ja toivoin, että häikäistyisin auringonpaisteesta. Se oli kuitenkin turha toivo. Raskaat pilvet roikkuivat vuorten yllä. Emme me sen antaneet estää päiväretkeämme vaan lähdimme toiveikkaina liikkeelle. Olihan meillä sadevarusteet mukana.

Pysähdyimme lyhyen matkan aikana kuvailemaan korkeaa siltaa. Alhaalla kiemurteli sinisenä kimmeltävä vuoristojoki. Silta on sen verran korkea, että siltä järjestetään myös benji-hyppyjä. Tällä hetkellä kukaan ei kuitenkaan ollut hyppäämässä sillalta. Sen sijaan viereinen korkea seinämä oli houkutellut kiipeilijän paikalle ja katselimme kauhulla hänen kiipeämistään lähes pystysuoraa kalliota pitkin.

Mitä lähemmäs Fiatimme nokka rullasi Gavarnien kylää, sitä korkeammalle innostuksemme kasvoi. Pilvet alkoivat väistyä ja edessä näkyi sinistä taivasta. Maisemat olivat todella kauniit, tien kiemurrellessa joen myötäisesti.

Gavarnien kohdalle saapuessamme pilvistä ei ollut enää tietoakaan. Tulimme suurehkon parkkipaikan kohdalle, jossa innokkaat ulkoilijat purkautuivat autoistaan ja lähtivät kävelemään kohti Euroopan korkeinta vesiputousta. Me päätimme kuitenkin kurvata ensin autolla hieman ylemmäs kohti laskettelurinnettä. Toiveenamme oli nähdä vesiputous korkealta, kun taas kävellen sen näkee alhaalta päin, vaikka emme edes tienneet onko se mahdollista. Emme me kovin kauaa ehtineet ajella, kun huusin "STOOOOP". Tomi oli aivan ihmeissään mikä minulle oikein tuli, kun vain osoittelin kiihtyneenä jonnekin tien sivuun. Murmeli sana sai kuitenkin Tomiinkin liikettä ja pian olimme kameroinemme tien sivussa päivystämässä. 

Murmelit olivat kuitenkin huomattavasti liukkaampia liikkeissään kuin kaksi suomituristia. Näimme niistä vain karvaiset pyllyt ja sitten ne olivatkin jo vihellellen kadonneet onkaloihinsa. Maisemat olivat kuitenkin enemmän kuin kohdillaan.

Alistuneena epäonnisesta murmelijahdista hyppäsimme takaisin autoon. Emme kuitenkaan ehtineet ajella varmaan paria sataa metriä pidemmälle, kun seuraavat murmelit jo viipottivat viereistä rinnettä pitkin. Tällä kertaa kuskikin oli jo enemmän varuillaan ja auto pysähtyi hyvin nopeasti. Murmelit eivät pelänneet autoa ollenkaan niin paljon, kuin ulkona kameroiden kanssa heiluvia turisteja, joten saimme ikuistettua useaan otteeseen näitä isoja jyrsijöitä Fiatin ikkunoiden tarjoaman kuvaussuojan turvin.

Mitä sitten tulee tavoitteeseemme nähdä vesiputous korkealta vuorilta, se tuli tiensä päähän. Ei kuitenkaan aivan niin kuin olimme ajatelleet. Viikkoa myöhemmin tavoite olisi voinut olla helpommin toteutettavissa. Nyt siihen olisi tarvittu nelivetoinen auto, jota Fiatimme ei todellakaan ollut. Tiellä oli nimittäin sellainen lumipeite, että se sai meidät pysähtymään kuin seinään. Jäimme katselemaan, kun eräs perhe saapui paikalle maastoautolla, otti vauhtia ja jäi lumeen jumiin. Aikansa siinä taisteltuaan se jatkoi kyllä matkaansa, mutta Fiat ei olisi jatkanut matkaansa, vaan olisimme jääneet odottelemaan kesää. Aikataulumme ei kuitenkaan antanut myöten sellaiselle vaihtoehdolle, joten peruutimme kiltisti ja palasimme takaisin alas.

Gavarnien kylä ei ole suuri. Ilman mahtavaa vesiputousta ja upeita vuorenseinämiä, se olisi minimaalinen. Nyt turistit taitavat pitää sen hengissä. Ensimmäiselle vastaantulevalle parkkipaikalle ei kannata jättää autoa ellei erityisesti halua. Monet tuntuivat haluavan. Niin sanotusta keskustasta, jonka läpi reitti vesiputoukselle kulkee, löytyi runsaasti parkkipaikkoja. En tiedä miten on asian laita high seasonin aikaan, mutta nyt tilaa oli enemmän kuin autoja. Meillä oli ihan syykin sille miksi halusimme ängetä koslamme mahdollisimman lähelle. Meikäläisen polvi ei ollut oikein toipunut monen tunnin Andorran luontoseikkailusta ja kiukutteli, vaikka ilmakin oli kuin morsian.

Sen verran olin epätoivoisesti (koska englannin, saatika suomenkielistä infoa tuntui olevan mahdoton löytää) saanut selville esim. instagramissa ihmisiltä kysellen, että kävely vesiputoukselle olisi pitkä. Noin kolmen tunnin edestakaisella matkalla ei pääsisi kovinkaan lähelle. Sellaiseen suoritukseen vihlova polvi ei olisi kyennyt. Huomasimme, että yksi vaihtoehto kulkea vesiputoukselle olisi ratsain. Ehdin jo innostua, että polvivammaisena ei kovin paljon parempaa vaihtoehtoa oikein olisikaan ja olin muutenkin halunnut pitkästä aikaa ratsastamaan. Katsoessamme suoraan auringon paahteeseen vieri viereen ilman heinää tai vettä sidottuja hevosia ja aaseja, jotka roikottivat päitään, tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin.

Niiden hoito ei näyttänyt niin hyvältä, että olisin halunnut tukea toimintaa. Monissa turistikohteissa on tarjolla ratsastusta tai hevosajelua, mutta kannattaa aina tarkastella toimintaa kriittisesti, eikä vaaleanpunaisten lasien läpi. Esimerkiksi Kinttupolulla blogin Tiina on kirjoittanut millaista hevosten ja aasien elämä voi olla turistibisneksessä Espanjassa. Me päätimme edetä ihan omin kintuin niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu ja kääntyä sitten takaisin.

Totesimme, että kovin pitkälle ei oikeasti tarvinnut edes mennä, koska maisema oli jo etäältä aivan itkettävän kaunis. (Olen ehkä yksin tämän ongelman kanssa, mutta tarpeeksi kauniit luontokohteet, kuten Iguassun putoukset, nostavat paikan päällä koettuna liikutuksen kyyneleet silmiin.)

Kävelimme ehkä vain kilometrin verran joen vierustaa kulkevaa hiekkatietä eteenpäin. Kulkumme oli hidasta, ei kipeän polven vuoksi, vaan koska oli aivan pakko pysähtyä vähän väliä ottamaan kuvia. Ihan kuin maisema olisi juurikaan muuttunut...

Parkkeerasimme itsemme hieman hiekkatietä korkeammalle olevalle kumpareelle istumaan, syömään eväitä ja vain nauttimaan maisemasta. Tämä oli ehdottomasti Pyreneiden kaunein maisema matkallamme. Katselimme upeita vuoria Ranskan puolella, Pyreneiden kansallispuistossa. Näiden vuorten toisella puolella on Espanja.

Ja minä vähän sekosin tuosta upeasta maisemasta...

Hilfigerin aurinkolasit reissuun sponssasi Specsavers.

Cirque de Gavarnie on listattu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Kohde on siitä harvinainen, että se on listalla sekä kulttuurin, että luonnon osalta. Samaan on yltänyt vain harva kohde, mm. Machu Picchu, jossa vierailimme 1,5 vuotta sitten. Cirque tarkoittaa sanakirjan mukaan onsiloa tai kattilalaaksoa. Näistä kumpikaan sana ei sano minulle mitään, mutta onsilo tarkoittaa Wikisanakirjan mukaan jäätikön vuorenseinämään kovertamaa jyrkkäreunaista kuoppaa. Täytyy sanoa, että näkisin mielelläni onsiloita tulevaisuudessakin. Tämä onsilo on alhaalta 800 metriä leveä ja ylhäältä 3000 metriä. Sitä todellakin kaunistaa vielä entisestään Ranskan korkein vesiputous, jonka pudotus on 422 metriä.

Päivä Pyreneiden kansallispuistossa ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän, vaan jatkoimme alueeseen tutustumista. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Seuraa blogia:

Facebook | Bloglovin | Instagram