Andorra - Pyreneiden syleilyssä

Talvella upeita laskettelurinteitä, kesällä kauniita vaellusreittejä, siinä välissä ja näiden ohella edullinen shoppailukohde. Näillä tiedoilla suuntasin Andorraan.  

Saavuimme Andorraan Ranskan puoleisen rajanylityspaikan kautta. Andorra ei ole EU maa, mutta rajanylitys on vapaata. Etenkin Tomille oli kuitenkin tärkeää saada passiin todiste siitä, että tässäkin pikkuruisessa maassa on tullut käytyä. Rajan kopeissa oli virkailijat ja pysähdyimme toiselle niistä kysymään leimaa. Rajavirkailija viittoi meitä sisälle rakennukseen, ennen kuin yhtäkkiä hänellä tuntui syttyneen lamppu päässä. hetken kopissa myllättyään hän hymyili meille iloisesti leimasin kädessään ja pian jatkoimme matkaa Andorran leimat passissa. 

Olimme lähteneet aamulla Barcelonasta ja pitkä päivä tuntui jo matkalaisissa. Andorran vuoret olivat kuitenkin sellainen näky, joka karisti hetkellisesti väsymyksen silmistä. Rinteitä oli pakko jäädä ihastelemaan ja kuvaamaan. Talvisin Andorra on täynnä laskettelijoita, enkä ihmettele. Rinteitä maassa riittää, kun 468 neliökilometrin alueella on 72 vuorenhuippua. Korkein niistä on 2942 metrin korkuinen. Alin kohta Andorrasta taas on reilussa 800 metrissä. Maan keskikorkeus merenpinnasta on 1996 metriä. Maisematkin olivat sen mukaiset. Vuorihuuma todellakin jatkui.

Onkohan Andorrassa maailman hienoimmalla paikalla oleva Esso?

Laskettelimme autolla vuorten välissä kulkevassa laaksossa kohti Andorra la Vellaa, joka on maan pääkaupunki. Sen verran matka jo painoi, että kuski kyseli jokaisen kylän tullessa vastaan mutkan takaa, että joko se on tämä. Lupasin, että pääkaupungin kyllä tunnistaisi, vaikka se pieni onkin. Maan 76000 asukkaasta reilut 20000 asuu siellä. Kuulostaa tuppukylältä. Andorra la vella on kuitenkin iso keskus verrattuna niihin pieniin hiihtokyläkeskittymiin, joita ohitimme.

Kuten olin epäillytkin, pääkaupungin kyllä tunnisti jo kaukaa. Kun mutkan takaa näkyi hieman aiempaa suurempi laakso, tiesimme olevamme lähellä. Mieleen ei tule kovin montaa muuta eurooppalaista pääkaupunkia, jotka päihittäisivät upealla sijainnillaan Andorran. Suosittelen erittäin lämpimästi ajamaan Andorraan samaa reittiä kuin me ajoimme. La Vellaan saapuminen tuntui hyvin vaikuttavalta. 

Andorrassa on runsaasti hotellitarjontaa ja sen vuoksi siellä voi yöpyä edullisesti hyvätasoisissa hotelleissa. Olimme varanneet alle 100 € / yö hintaan kahdeksi yöksi keskustasta viiden tähden Andorra Eurostarin. Meillä oli mukava deluxe-huone, jossa oli erillinen oleskelutila ja makuuhuone, jonka ikkunasta pystyi ihastelemaan viereisen rakennuksen seinää.

Ihan viittä tähteä en itse tälle hotellille antaisi. Neljä tuntuisi sopivammalta määrältä, koska sellainen mieleen painuva loppusilaus jäi puuttumaan. Kyseessä oli kuitenkin melko perushotelli, ei sillä tavalla säväyttävä kuin ne muutamat viiden tähden hotellit, joissa olen aiemmin yöpynyt. Aamupalalla oli kuitenkin shampanjaa, kuten kuuluukin ja muutenkin hyvät valikoimat smoothieista panineihin. 

Täydellisen vuoristojärven metsästys

Viiden tähden aamiaisen jälkeen hyppäsimme jälleen autoon. Olin kehittänyt päähänpinttymän kauniista, kirkasvetisestä vuoristojärvestä, jonka ympärillä näkyy lumihuippuiset vuoret. Sellaista me lähdimme nyt etsimään. Andorra ja koko Pyreneiden vuoristohan on täynnä upeita patikkareittejä ja niistä olisi löytynyt vaikka millä mitalla tietoa. Puoli vuotta sitten tehty polven magneettikuvaus vain kertoi karua kieltään ja osoitti polvestani löytyvän jonkin ylimääräisen ruston. Meikäläisen polvella ei siis ole asiaa millekään vaativille patikkareiteille. Satunnaisesti polvella ei ole ollut asiaa minkäänlaiselle reitille, mutta nyt se oli onneksi ihan kohtalaisessa kunnossa. Hyvä niin, koska halusin sekä nähdä sen vuoristojärven että päästä testailemaan uusia kenkiäni, jotka sain blogin kautta Haglöfsiltä. 

Ainoa helposti tavoitettava, mutta korkealla oleva järvi näytti kartan mukaan olevan Lake Engolasters. Googlen kuvahaun perusteella se ei ollut aivan sitä mitä hain, mutta olin silti toiveikkaan optimistinen. Järvelle kulki kiemurainen tie, jota lähdimme köröttelemään Fiatilla ylöspäin. Sitä se meno nimittäin tuolla Fiat 500L:llä oli, köröttelyä. Isot epäsuositukset kyseiselle kaaralle. Tai no, ehkä se menettelee, jos pitää ajaa jonnekin pelkkää alamäkeä. Nyt kuitenkin kipusimme pelkkää ylämäkeä ja pian avautuivat komeat maisemat alas laaksoon. Rinteillä oli hulppeita asuntoja ja väistämättä mietin miten upeaa olisikaan avata aamuisin verhot ja katsella tällaista maisemaa.

Itse järvi taas... Sanotaan nyt vaikka niin, että haaveeni jäi edelleen odottamaan toteutumistaan. 

Zoomaten ja oikein hyvästä kulmasta kuvattuna sai kyllä järven ja lumihuippuiset vuoret kuvaan.

Päivä oli kuitenkin oikein kaunis, ja koska olimme päättäneet reippailla, me sitten reippailimme. Kiersimme Engolastersin järven toiselle puolelle ja jatkoimme sieltä ulkoilureittiä (sellaista leveää hiekkatietä) eteenpäin. Reitin toisella puolella kohosi korkeita kuusia ja toisella puolella metsikköinen rinne. Odotimme jatkuvasti minkä kulman takaa paljastuu upea maisema, koska puiden raosta näimme kyllä etäämpänä lumihuippuisia vuoria. Tuota maisemapaljastusta ei vain koskaan tullut. Kyllästyimme tarpomaan helteessä ja palasimme takaisin järvelle. Muutaman liskonkin bongasimme ja järvi tuntui kuhisevan pikkukaloja. Muuten eläinhavainnot rajoittuivat kultaiseennoutajaan ja cockerspanieliin.

Haglöfsin kevyet kengät ulkoiluun

Kengät tuli kuitenkin testattua ja ne osoittautuivat juuri niin erinomaisiksi kuin olin odottanutkin. Halusin raskaiden maastokenkien rinnalle kevyet kengät, joilla olisi hyvä lenkkeillä ja sitä nämä Haglöfsin Gram Comp II:set todella ovatkin.

Juomapullo ja kengät saatu blogin kautta.

Kun me sitten illalla vedimme vielä melkoisen shoppailukierroksen Andorran keskustassa, oli meikäläisen polvi nukkumaan mennessä 10 cm paksumpi kuin aamulla herätessä, mutta jaloissa ei ollut rakkoja.

Tärppejä Andorraan suuntaaville

• Vaikka Andorra ei EU:hun kuulukaan, on virallinen rahayksikkö silti euro.

• Andorrassa on alhainen arvonlisävero, jonka vuoksi se on espanjalaisten ja ranskalaisten keskuudessa suosittu shoppailupaikka. Erityisesti bensa, alkoholi ja tupakka ovat selvästi edullisempia kuin naapurimaissa, mutta näkyy alhainen vero myös muissa tuotteissakin. Maasta saa viedä EU-alueelle ostoksia verovapaasti 900 euroon asti. 

• Virallinen kieli on katalaani, mutta yleisesti puhutaan ranskaa, espanjaa ja portugalia. Meidän kohdallemme osui kaksikin tarjoilijaa, jotka eivät puhuneet lainkaan englantia. 

• Andorra la Vellassa tuntui kaikissa hotelleissa olevan maksullinen pysäköinti, joka oli noin 20 € / vuorokausi. Kaupungista on hyvin vaikeaa löytää maksuttomia pysäköintipaikkoja 

Seuraa blogia:

Facebook | Bloglovin | Instagram

Juhannus Helsingissä - Kaivarin kokko ja kaunis auringonlasku

Monen mielestä ainoa oikea tapa viettää juhannusta on maalla ja mielellään mökillä järven rannalla. Omastakin mielestäni se kuulostaa siltä kaikkein ideaaleimmalta tavalta. Siis hyvällä säällä. Olenkin tässä ehtinyt lueskella jo kaveriporukan juhannuksen vietosta Lauran blogista, mykistyä juhannusviikonloppuna otetuista kauniista kuvista Maaritin blogissa ja kaivata pohjoiseen Inkan juhannuskertomuksen aikana. Aivan erilaista juhannuksen viettoa sen sijaan voi käydä kurkkaamassa Jennan blogista.

Kun Tomi kuitenkin paahtoi kolmesta juhannusviikonlopun päivästä kahtena töitä, ei yhteinen mökkiviikonloppu ollut vaihtoehto. Säätiedotuksia katsellessani päätin minäkin jäädä sitten kotiin, vaikka mökille lähtökin olisi ollut mahdollista. Aattoiltana katselimme kotona taivaan yli vellovia pilvimassoja ja arvoimme lähteäkö Helsinkiin kokkoa katsomaan vaiko pysytellä turvallisesti sisätiloissa. Otimme riskin ja jälleen kerran se todellakin kannatti. Emme todellakaan osanneet odottaa miten upean luonto illasta loppujen lopuksi loihti.

Tämä ei ollut meille ensimmäinen juhannus Stadissa. Tänä vuonna kuitenkin tutustuin hieman tarkemmin millaista tarjontaa pääkaupunkimme juhannuksen juhlijoille tarjoaisi. Vaikka Helsinkiä kuulema markkinoidaankin ulkomaalaisille juhannuksen aikaan ghost townina, ei se ihan sitä taida enää olla. Ei ollut ainakaan Kaivopuistossa. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto olisi ollut hypätä sightseeng veneen (vai laivan?) kyytiin. Ne tekevät juhannuksena kokkokierroksia, eikä hintaakaan ollut useamman tunnin risteilylle montaa kymppiä. Edellinen hieman vastaava risteily työporukan kanssa Kotkan saaristossa kummitteli kuitenkin edelleen mielessä ja muistin keski-iän keikkuneen sillä risteilyllä lähempänä 80-vuotta. Skippasimme tuon vaihtoehdon tietämättä totuutta sen tarkemmin.

Suuntasimme siis Kaivariin. Niin sanotusti maalla kun asumme, otimme auton alle ja kurvasimme Helsingin rantabulevardille Saabin kuljettamana. Moni muukin oli lähtenyt liikkeelle tunnetusti alkoholin huuruisen juhlan aikaan autolla ja Kaivarissa oli liikennettä ihan ruuhkaksi asti. Löysimme kuitenkin Ravintola Ursulan lähettyviltä parkkipaikan kaarallemme ja hyppäsimme nauttimaan raikkaasta meri-ilmasta. Melkein heti bongasimmekin juuri tuollaisen edellämainitun juhannusbotskin lipumassa merellä. Koivut ja kaikki kannella kyydissä.

Kaivopuiston juhannukseen tuntuu kuuluvan erottamattomana osana valkoposkihanhet. Tämä oli meille toinen juhannus Kaivarissa ja edelliselläkin kerralla mieleen jäivät nuo nurmikkoa niin kovasti sotkevat isohkot linnut. Nyt mukana menossa oli myös pieniä pumpulipyllyjä.

Etukäteisselvittelyistä huolimatta olimme tulleet paikalle hieman liian aikaisin. Muistin katsoneeni, että Kaivarissa kokko sytytetään yhdeksältä, mutta oikea aika olikin vasta puoli kymmeneltä.

Yhdeksän aikoihin paikalla oli jo ihan reippaasti muitakin roihun odottajia. Osa kerääntyi aallonmurtajalle, osa aivan kokon lähettyville.

Meillä oli karvainenkin vahvistus mukana juhannuksen vietossa, jota käytiin ahkerasti rapsuttelemassa. Luultiinpa tässä kuussa pyöreitä täyttänyttä jopa pennuksikin.

Puoli kymmenen aikaan kokko sitten tuikattiin tuleen ja porukkaa oli katsomassa tapahtumaa sekä rannalta että mereltä. Shortseista toppatakkiin pukeutunutta juhannuskansaa oli sen verran paljon, että ihan rantaan joutui lähes änkemään, jotta kokosta sai edes puolittaisen kuvan napattua. Veneiljiät pörräsivät merellä kokon edustalla.

Ja tultiinpa kokkoa katsomaan kanootillakin. Ei ollenkaan pöllömpi idea viettää juhannus meloen kokolta toiselle.

Kun kokko oli ikuistettu, suuntasimme autolla Hernesaareen kuvaamaan auringonlaskun kauniiksi värjäämiä pilviä. Tallinkin laiva lipui komeana ulapalle. Olen harjoitellut viime aikoina enenevässä määrin kuvaamista täysmanuaaliasetuksilla ja sen vuoksi onnistuinkin ryssimään suurilla ISO-asetuksillani kuvat ihan rakeisiksi. Tämä Yumin kuva jäi ainoaksi jotakuinkin onnistuneeksi versioksi. Ehkä siitäkin saa käsityksen juhannusillan värimaailmasta.

Auto mahdollisti sen, että pystyimme jahtaamaan auringonlaskua hieman enemmänkin. Täällä eteläisessä Suomessa, kun se mollukka kuitenkin laskee, vaikka yöttömän yön juhlaa vietetäänkin. Hietsussa sai hienosti ihasteltua oranssiksi värjäytynyttä horisonttia.

Hietaniemen rannassa aurinko laskee juhannusaattona

Matkalla takaisin Tuusulan maalaiskuntaan meidän oli vielä pakko tehdä pieni mutka matkaan. Tammiston kohdalla pellot oli vallannut usva ja vaikka Vantaanjokea ei kovin usein pääse kauniiksi kehumaan, nyt se todellakin oli sitä. 

Jatkoimme sumun keskellä vielä Haltialan kotieläinpihan luokse ja miten upea tuo kesäyö olikaan. Keskikesän taika oli todellakin aistittavissa.

Vaikka etukäteen juhannussää ei hyvää lupaillut, täällä etelässä kesä näyttäytyi loppujen lopuksi kuitenkin erittäin kauniina. (Unohdetaan se, että minulla oli koko illan kevytuntuvatakki.)

Toivottavasti sinullakin oli onnistunut juhannus!

Barcelonasta vuorten yli Andorraan

Andorraan voi ajaa Barcelonasta nopeasti tai sitten hitaasti. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Ajelimme pieniä teitä ja läpi idyllisten espanjalaisten maalaiskylien. Kävimme matkalla ruokakaupassa ostamassa eväitä ja etenimme hitaasti, koska nopeasti ei ollut vaihtoehto niillä teillä. Näin jälkikäteen en kuitenkaan suosittelisi aivan samaa reittiä kuin mitä me ajoimme. N-260 on tuskaisen kiemurainen ja hidas (kts. kartta postauksen lopussa). Se mutkittelee kyllä ihan kivojen kukkuloiden rinteillä, mutta ei sen kummempaa. Ihan kiva ei riitä. Parhaat maisemat alkavat vasta sen jälkeen ja niin alkavat tämän postauksen kuvatkin. Lumihuippuisia vuoria lähdimme katsomaan ja useiden tuntien ajelun jälkeen niitä oli vihdoin horisontissa.

Tuntien ajamisen jälkeen halusimme hetkeksi jaloittelemaan ja ehkä myös syömään. Kartalla näkyi Puigcerda niminen kaupunki ja kaupungin laidalla vesialue. Päätimme lähteä tutkimaan mitä sieltä löytyisi. Haaveissani siinsi kaunis, kirkasvetinen lampi, jonka taustalla näkyisivät vuoret. Ajelimme aution kaupungin läpi. Oli siesta. Jäimme vaille vatsantäytettä, eikä silmänruokakaan ollut aivan sellaista kuin olin toivonut. Seesteisen rauhallisen paikan me silti löysimme ja nousimme verryttelemään jalkoja.

Hilfigerin ihanat lasit sponssasi reissuun Specsavers.

Llivia - pala Espanjaa Ranskassa

Reittiä suunnitellessamme, Tomi bongasi kartalta Espanjan ja Ranskan rajan tuntumassa oudon maapläntin. Llivia niminen kunta kuuluu Espanjalle, mutta on Ranskan rajojen sisäpuolella. Se on siis Espanjan eksklaavi. En ollut kuullutkaan sanasta ennen, koska en ollut tullut ajatelleeksi, että pala yhtä maata voisi olla toisen sisällä. Samalla kyseessä on myös enklaavi, jollainen oli myös Lesotho, jossa vierailimme marraskuussa.

Tottahan tälläisessä eksklaavi/enklaavissa piti päästä käymään. Ihan sama vaikka koko syy sinne matkustamiselle olisikin vain yllä mainittu eriskummallinen sijainti. Onneksi reittimme kulki melkein Llivian ohi joka tapauksessa, eikä koukkaus tehnyt suurta mutkaa. Totesimme paikan olevan siestan aikaan unelias, mutta melko kaunis kyläpahanen. Ajelimme pitkin kapeita katuja näkemättä ristinsielua. Talvisin paikka on todennäköisemmin eläväisempi läheisten laskettelurinteiden ansiosta.

Jo Llivian keskustaan ajettaessa olin bongannut tien viereltä isohkon hevosaitauksen, jossa oli useita tammoja varsoineen. Palasimme hevosten ohitse Llivian suuren kyläkierroksen jälkeen. Samaan aikaan kuljettaja valitteli painavia silmäluomiaan ja päätin suoda hänelle tilaisuuden niiden lepuuttamiseen. Vietin mukavan vartin ihastelemalla näitä komeita ja kauniita kavereita samalla, kun kuski veti pikapäikkärit. Kuka osaisi kertoa minkä rotuisia nämä hepat ovat?

En ollut koskaan aiemmin nähnyt hevosilla lehmänkelloja kaulassa. En edes tiennyt, että niitä pidetään hevosilla. Miksi ihmeessä? Aitauksen vierellä oli melkoinen kellojen kakofonia, koska siellä missä hevoset, siellä myös kärpäset. Ja kun hevoset ravistelivat päitään, kolisivat kellot. Luulisi, että herkkäkorvaisten hevosten on ikävä kuunnella tuollaista meteliä päivästä toiseen.

 Olen varmastikin keskimääräistä huolehtivaisempi mitä eläinten suhteen tulee, mutta tuolla 30 asteen helteessä olisin toivonut, että näilläkin hevosilla olisi ollut mahdollisuus päästä puun tai muun suojan alle varjoon. Nyt sellaista ei ollut missään. Vettä kyllä oli ja kauniit maisemat.

Hepojen ihastelun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa Ranskan puolella, kuski edelleen hieman väsynein silmin. Pian väsymys kuitenkin kaikkosi silmistä, kun mutkittelimme kauniissa keväisissä maisemissa ja vehreiden puiden takaa pilkotti upean näköiset vuoret. Emme me kovin pitkälle ehtineet ajaa ennen kuin oli jälleen pysähdyttävä. Näin aikaisessa vaiheessa matkaa ei todellakaan voinut vastustaa kirkasvetistä vuoristojokimaisemaa. Oli päästävä kuljeskelemaan jalkaisin joenvartta.

Ranskan puolen parhaat maisemat ennen Andorraa löytyivät vajaasta kahdesta kilometristä, Col de Puymorensin kohdalta. Tässä vaiheessa oli jälleen aika vetää Fiat parkkiin ja hypätä ulos hengittämään raitista vuoristoilmaa. Aurinko lämmitti ja maisemat hiveli silmiä.

Ja mistäs suomalaiset innostuvat kesälomalla? No lumesta tietenkin! Ei talvesta nyt niin pitkää aikaa ollut, etteikö tuo valkoinen massa olisi ollut vielä tuoreessa muistissa, mutta harvemmin eteläsuomalainen pääsee shortseissa lumella tepastelemaan - siis palelematta.

Tokihan se on ihan selfien arvoinen paikka!

On tämä alla oleva kuva hieman ylivalottunutkin, mutta kyllä ne kalkkunankoivet ihan oikeastikin oli väriä vailla...

Col de Puymorensilta ei enää ollut pitkä matka Andorran puolelle. Maisemat olivat upeat ja tässä vaiheessa olimme enemmän kuin tyytyväisiä loppupään reittivalintaamme. Ajoimme myöhemmin Andorrasta eteläänpäin, joka olisi suorin reitti Barcelonaan, eikä siellä päässyt nauttimaan lähellekään samanlaisesta vuoristosilmänruoasta kuin tuolla "yläreitillä". Suosittelisin siis ajamaan alkupätkän matkasta suorempaan kuin me, mutta sen jälkeen kannattaa koukata tuolta Puigcerdan suunnalta. Meille kilometrejä kertyi tällä reitillä 273 km.

Andorra itsessään on aika makea paikka, mutta se on kokonaan oma juttunsa!

Postauksen kuvat Canon 60D ja 7D MarkII

Aurinkoista juhannusta!