Sisällön tarjoaa Blogger.

Kiikunlähde - Turkoosi lampi metsän keskellä

On tuo Instagram ihmeellinen. Selailin #suomiretki -tagin alla olevia kuvia ja huomioni kiinnitti turkoosi lampi, jota näytti ympäröivän supisuomalainen metsä. Kiinnostuin tietenkin heti tälläisestä erikoisesta ilmiöstä ja minulle selvisi, että kyse on Kiikunlähteestä. Se kuulosti hyvin tutulta. Hihkaisin Tomille, että eikö se ole tässä jossain lähellä. Tomi pudisteli päätään, joten käännyin googlen puoleen. Hetkessä selvisi, että Kiikunlähdehän on Hollolassa!

Ja miksi huutomerkki. Siksi, että olen asunut ensimmäiset 18 vuotta elämästäni Hollolassa. Miten on mahdollista, että kyseinen luonnonnähtävyys on mennyt minulta täysin ohi? Lapsuudenkotini sijaitsee paikasta alle 10 kilometrin päässä.

Tätä kaikkea ihmetellessäni oli pitkäperjantai ja olin niinkin onnellisessa asemassa, että olimme sopineet menevämme maanantaina Hollolaan vanhempieni luokse. Mahtava sattuma. Jatkoin silti ihmettelyäni, miten ihmeessä en ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisessä paikassa, enkä muista, että siitä olisi koulussakaan ollut erityisemmin puhetta, vaikka kyse oli kuntamme luontonähtävyydestä. Näinkö niitä arvostetaan? No nyt tähän virheeseen tuli omalta osaltani korjaus ja suuntasimme pääsiäismaanantaina Kiikunlähteelle.




Metsälammet ovat kauniita, mutta harvemmin kovin kauniin värisiä. Juuri sen vuoksi Kiikunlähde tekee vaikutuksen. Kun sen luokse kävelee ja puiden lomasta pilkottaa jotain turkoosia, henkäisee sitä väistämättä hieman tavanomaista syvempään. 

Kyseessä on yksi Suomen suurimmista ellei suurin lähdeallas. Vesi on uskomattoman kirkasta ja pohjassa makaavat puunrungot sekä vedessä uivat kalat erottuvat hyvin.






Minulta asia on mennyt aivan ohitse, mutta veljeni tiesi kertoa, että Kiikunlähde tuli tutuksi suuremmalle yleisölle viime keväänä Järven tarina -dokumentin myötä. Sen jälkeen lammella oli viime kesänä lappanut sellainen määrä porukkaa, että Ylekin oli uutisoinut asiasta. Kiikunlähteellä vierailijan onkin hyvä muistaa olevansa yksityisten mailla ja kunnioittaa yksityisalue -kylttejä. Useampi kotitalous ottaa juomavetensä lammesta, joten lammessa sukellus ja esimerkiksi koirien uittaminen on hieman kyseenalaista. Tosin Ylen haastatteleman asiantuntijan mukaan myös lammen veden käytössä juomavetenä on omat riskinsä (lähipeltojen lannoitus yms.) ilman sukeltajien mylläämä pohjamutaakin. 








Opaskyltin mukaan Salpausselän alla piileskelee yksi Etelä-Suomen suurimmista pohjavesialtaista ja Kiikunlähde on yksi sen purkautumispisteistä. Kiikunlähteellä sukeltajien kuvaamalla videolla näkyykin hyvin kuinka lähteen pohjasta pulppuaa vettä. 




Kiikunlähde sijaitsee noin 300 metrin kävelymatkan päässä Kiikuntiestä, jonka varrella on parkkipaikka. Lähde on hyvin helppo löytää, eikä sinne pääseminen vaadi suuria voimanponnistuksia. Mekin poikkesimme paikalla farkuissa ja tennareissa, jotka tosin olivat hieman turhan liukkaat jyrkässä rantamäessä sateiden jälkeen.










Kiitokset #suomiretken perustamisesta instagramiin Kaukokaipuun Nellalle. Ilman sitä olisi voinut mennä tämäkin kohde ohitse vielä ties kuinka pitkäksi aikaa. 

Olen itsekin aktivoitunut entistä enemmän instagramin suhteen ja pyrin päivittelemään sitä aktiivisesti. Tulevana viikonloppuna insta-tililleni onkin tulossa kuvia Royal Caribbeanin upouudelta Anthem of the Seas -laivalta, josta kerroin jokin kuukausi sitten. Uskomatonta, että risteily on jo ensi viikolla! En malttaisi odottaa! 



Seuraa blogia:

59 kommenttia

  1. Jo on kauniin näköinen lampi! Ihanan väristä vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Jos multa kysytään, niin yksi Suomen kauneimmista :)

      Poista
  2. Tuota kauniimpaa lampea en oo ikinä nähnyt, edes kuvissa! Mielettömän kauniin värinen.

    VastaaPoista
  3. Heh, minulle tuttu paikka, sillä appeni asuu tuossa aivan lähellä =). Mukavaa että postasit paikasta, niin muutkin saavat siitä tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että jollekin tuttu paikka! Selvästikin Kiikunlähde kaipasi pientä tiedotusta, kun niin monet (minä vielä jokin aika sitten mukaan lukien) tuntuvat olevan tästä autuaan tietämättömiä :D

      Poista
  4. Wauuuuuu! Tuo on nähtävä omin silmin. Tuli ihan mieleen Plitvice Kroatiassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiputoukset vaan puuttuu :D Hieno tuo on, mutta älä ihan samanlaista paikkaa kuitenkaan odottele, vaikka täälläkin kuulema on joku aasialaisryhmä bussillakin käynyt ;)

      Poista
  5. Tuo on kyllä ihan huikean näköinen, en ois uskonut et Suomesta löytyy tuon väristä vettä! Tuli ihan elävästi Uusi-Seelanti mieleen.

    Ääks, en ookaan tajunnut et se risteily on jo ens viikonloppuna! Mutta eipä siihen toukokuunkaan loppuun enää kovin kauaa ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään ole tiennyt, että Suomessa on tälläisiä paikkoja ja tämä on lymynnyt aivan lähietäisyydellä!

      Aika menee niin nopeasti. Ihan kohta mekin jo risteillään :)

      Poista
  6. Oi miten hienon näköinen paikka! Itsekin rakastan metsälampia tosi paljon. Keski-pohjanmaalla kun vielä asuttiin niin kartasta aina etsittiin pienetkin lätäköt ja lähdettiin niitä sitten summa mutikassa etsimään yleensä ihan keskeltä korpea. Se olikin sitten aina upea tunne kun lammen löysi monen tunnin rämpimisen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä (ollut) hauska harrastus! Yritän lenkkeillä usein uusissa paikoissa koirien kanssa ja se on kyllä kieltämättä tosi kivaa, kun metsän keskeltä paljastuu lampi ja vielä, jos se tulee vähän yllärinä.

      Poista
  7. Vautsi, täytyykin pistää paikka muistiin, jos sattuu joskus reitille!

    VastaaPoista
  8. Ihastelin noita kuviasi jo tuolla instagramissa ja facessa. Innostuin ihan hirmuisesti paikasta. :) Mekin kuljetaan Lahteen päin sukuloimaan silloin tällöin ja joskus kesällähän tuolla lähteellä käynnin voisi yhdistää matkaan. Nopeasti se aika menee, ihan huippukivaa risteilyä teille ja mukavaa matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Mahtava kuulla, että pystyin vinkkaamaan tämän paikan sullekin :) Toivottavasti se sopii teidän jonkin reitin varrelle.

      Poista
  9. Mielenkiintoista, kaunis sävy todella.
    Täytyykin yrittää muistaa seuraavalla sukulaisreissulla.

    VastaaPoista
  10. Todella kauniin näköistä vettä! Wau!

    VastaaPoista
  11. Jösses että on upee! Tuolla päin tulee välillä pyörittyä sukuloimishommissa, täytynee käydä joku kerta katsastamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Kannattaa piipahtaa, jos on sukulaiset suht lähellä :)

      Poista
  12. Onpa upea! Minäkin haluaisin käydä jossain tuollaisessa paikassa täällä Suomessa! Luin kanssa yks päivä, että pohjoisessa melko lähellä venäjän rajaa on sellainen paikka kuin Öllöri-järvi, jossa on kirkasta vettä. Ehkä joku päivä vielä eksyy sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti hei googlettaa Öllöri! Sekin näyttää upealta paikalta, mutta on harmillisen kaukana täältä etelästä katsottuna. Kiitos kuitenkin siitä vinkistä, ehkä me suunnataan sinne joskus ja toivottavasti sinä pääset myös sinne, Kiikunlähteelle tai jonnekin vastaavaan paikkaan :)

      Poista
  13. Onpa upea paikka, miten kauniit kuvat.

    Aivan hyvin tuonne voisi poiketa nelostieltä noilla pääkaupunkieudun reissuillamme, ei kovin isoa mutkaa tarvitse tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkä reilu puoli tuntia menisi edestakaisiin ajomatkoihin nelostieltä tuonne Kiikunlähteelle eli ei nyt kovin iso mutka etenkään kauniina kesäpäivänä.

      Poista
  14. Ei vitsit minkä näkönen paikka! Mä oon aina asunut joko Lahdessa tai Hollolassa, mutta enpä ole minäkään paikasta ennen kuullut! Mutta kiitos sinulle, tänne mennään ehdottomasti joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! En siis ole ainoa hollolalainen, jolle paikka tuli pienenä yllätyksenä. Kiva, että pystyin vinkkaamaan paikasta :)

      Poista
  15. Unohtui ihan tässä innostuksen keskellä toivottaa ihanaa risteilymatkaa! Hyvää matkaa siis! Innolla odotan, että pääsen näkemään miltä tuo uusi alus näyttää!

    VastaaPoista
  16. Koululaisten kevätretkikohde ainakin 70-80 luvulla. Hollolasta ja edelleen Hollolassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että silloin on ollut kevätretkikohde. Miksiköhän siihen on tullut muutos, kun ainakaan minun aikanani en ole kuullut, että kouluryhmät siellä kävisi. Kaipa Linnanmäki meni suosiossa ohitse.

      Poista
  17. Tämä on kyllä ihan uskomattoman upean näköinen paikka! Täytyy laittaa listalle kun taas kesällä kruisaillaan kotimaan teillä. Kiitos vinkistä siis!

    Ja en voi tajuta, että ensi viikonloppuna tähän aikaan ollaan aika eri tunnelmissa.. Jei, ei todella malttais odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käydä ihmettelemässä tätä(kin) paikkaa, jos teidän reitin varrelle sopii :) Ja kohta mennään!

      Poista
  18. Tämän lisään ehdottomasti kesän retkikohteiden listalle. Kyllä täältä kotimaastakin löytyy helmiä. Riippumatto tuonne puiden väliin roikkumaan ja aamu-uinti kirkkaassa vedessä. Sitä odotellessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kun kivat suunnitelmat sulla :) Sinä sen sanoit, kotimaanhelmi tosiaankin.

      Poista
  19. Haha, katoin nopeasti vilaistuna että oot käyny Kroatiassa Plitvicen kansallispuistossa mutta tää seikkailukohde sijaitsikin näköjään vähän lähempänä. Ihan sairaan upeannäköinen paikka kiitos vinkistä! Aikamoinen sattuma kyllä, että tämmöinen sijaitsee aivan sun kotinurkilla. Se saa miettimään, että mitä kaikkea upeaa sitä onkaan tullut missattua oman kotipaikan alueella. Pitääpä ensi kesän reissua varten vähän paneutua selvittämään, mitä sitä oliskaan 18 vuoden aikana kannattanut käydä katsomassa. :D Ja tämä listalle myös ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ilman lentoa pääsee tosiaan tähän kohteeseen - tai riippuu toki mistä asti on tulossa :D Nyt ei muuta kuin kotikontujen potentiaalisia kohteita kartoittamaan. Tiedä mitä sieltä löytyy!

      Poista
  20. Hih, mä katoin ensin myös että oot käynyt Kroatiassa :) Mulla kävi samat Aulangon Kärmeskallioiden kanssa Hämeenlinnassa. Siinä ne oli olleet koko ajan ja 30 vuotta olin onnistunut olemaan käymättä siellä kunnes näin Nellan jutun ja korjasin erheen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiikunlähteestähän tuli nyt kertaheitolla Hollolan Plitvice :D On nämä blogit ja muu some sitten välillä hyödyllisiäkin, kun löytyy ties mitä kivaa mukamas tutuilta seuduilta! Kärmeskalliot on pop!

      Poista
  21. Suomi on kyllä niin mahtava maa, aina jostakin metsän siimeksestä löytyy jotakin uutta ja upeaa. Kiitos kun jaoit tämän tärpin, pitää muistaa jos joskus liikkuu Hollolassa päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Sitä ei tosiaan koskaan tiedä mitä milloinkin vastaan tulee ja siinä oikeastaan piilee matkustamisen ihanuus, ihan missä päin maailmaa tahansa!

      Poista
  22. Hui, minkä värinen lampi. Epäilemättä heti ensimmäisenä tuli mieleen muut maat, kun tää Suomi :) Näyttää jotenkin erittäin epätodelliselta, vähintäänkin photoshopatulta ;) Hollola sattuu meidän mökkimatkalle, joten ens kerralla ehdottomasti mennään pienen kiertotien kautta!

    Ihanaa risteilyä teille, jään seuraamaan sun sometusta ja kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Mä en osaa photoshopata :D Hyvä, että voit käydä itse tarkistamassa seuraavalla mökkireissulla ;)

      Poista
  23. Onpa ihastuttava. Itse asun Lahdessa, joten täytyypä joku kerta käydä tuo kurkkaamassa. Mieleen tuli viime kesän reissu Saksan Königssee-järvelle, jossa tuo upea turkoosi väri myös hurmasi. Ei ole suotta kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista järvistä. Ihanaa jos sellaisen löytää ihan melkein kotinurkilta. -Janni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että lahtelaisena löysit tästä potentiaalisen retkikohteen :)

      Voi että tuo Königssee näyttää upealta paikalta, kun googlettelin kommenttisi innoittamana. Tuonne olisi upea päästä joskus käymään.

      Poista
  24. Vau, onpa kieltämättä erikoinen ja kaunis näky! En ole lammesta kuullutkaan, hauskaa että paikka löytyi noin läheltä sinua. Mikäs sen mukavampaa kuin löytää jotakin uutta tutkittavaa kotiseudulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Kyllä kotiseudutkin yllättää välillä :)

      Poista
  25. No jopas! Tuonnehan pitää päästä! Enpä ole kyseisestä paikasta kuullutkaan.. vaikka äitini asuu myös Hollolassa, heti tuossa järven roisella puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tästä löytyi teillekin retkikohde!

      Poista
  26. Ihan älytön! Ihan pakko mennä käymään tänä kesänä :)

    VastaaPoista
  27. Hämmentävää etten muista koskaan käyneeni tuolla, vaikka Lahdessa olenkin kohta 19 vuotta asunut. :D Ja kuitenkin on tullut vanhempien kanssa retkeiltyä Lahden ja lähiympäristön luontokohteissa. Pitääkin ottaa Kiikunlähde vielä tämän kesän retkikohteeksi!

    VastaaPoista
  28. Mainittiin että toiset ottaa juomaveden tuosta ja kansa parveilee koirinensa tuolla sekä sukeltajat. Luvat tietysti mutta ehkä itsekkyyttä liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkyyttä tai tietämättömyyttä. En ainakaan itse tiennyt ennen tuolla vierailuamme, että toiset ottaa tuolta juomaveden. Eipä silti tullut mieleenkään päästää koiria tuonne uimaan.

      Poista
  29. Vau kiitos paljon jutusta ja kuvista! :) Itse muutin Hollolasta vasta 21 vuotiaana kolme ja puoli vuotta sitten. Siihen astisen elämäni asuin siis siellä ja en myöskään ollut kuullut ikinä tuosta paikasta. :O Aion mennä katsomaan huhtikuussa tai toukokuussa. :) Kiva kun on lähellä vanhempia ja muutamia ystäviä. :) Hyvää Etelä-Amerikan risteilyä teille! :) Odotan innolla kuvianne. :)

    VastaaPoista
  30. Ilmeisesti mitään luontokohteita ei kannattaisi kirjoitella blogiin tai muuallekkaan, koska monesti käy niin että nämä kauniit paikat pilataan.. Harmi että Järven Tarina on aiheuttanut tällaisia lieveilmiöitä. Tämä on vielä järkyttävämpää: http://yle.fi/uutiset/sukeltajat_arsyyntyneet_paratiisijarven_vonkaleita_ammuttu_harppuunalla/8805822?ref=leiki-uu Minkälaisia alkuihmisiä oikeasti Suomessa asuu kun toiminta on tällaista? Raivostuttavaa.

    VastaaPoista
  31. Siis mitä ihmettä, onpa upean värinen! :o Kiitos vinkistä, kenties jonain päivänä pääsisi käymään siellä. Toivottavasti lampi ei ole kärsinyt julkisuudesta.

    VastaaPoista

Kysyä saa ja kommentit on toivottuja :)