Voihan Nepal!

Minun oli oikeastaan tarkoitus kirjoittaa tällä hetkellä toista postausta Royal Caribbeanin uusimmasta laivasta. Jotain kuitenkin tapahtui. Jotain sellaista, josta te kaikki olette kuulleet. 

Kun on matkustanut paljon, sitä huomaa suhtautuvansa ulkomaan uutisiin eri tavalla. Niihin paikkoihin, joissa on itse käynyt, kohdistuvat uutiset koskettavat enemmän kuin aivan vieraissa paikoissa tapahtuneet onnettumuudet ja katastrofit. Siksi Nepalin maanjäristys kolahti ja kovaa. Kun ensimmäisen kerran kuulin maanjäristyksestä uutisoitiin kuolleita olevan pari sataa. Tänään 27.4. uhriluku on jo 3700 ja tämä tuskin on viimeinen luku, jonka kuulemme.

Matkustimme vuonna 2010 maailmanympärysmatkallamme yltäkylläisestä Arabiemiraateista Nepaliin. Kun lento laskeutui Kathmanduun, emme olleet tuntien aikana siirtyneet ainoastaan toiseen maahan, vaan täysin toiseen maailmaan. Siltä se tuntui. Katseistamme kuvastui epäusko, kun majapaikkamme kuljettaja ohjasi meidät autoon, joka näytti siltä, ettei se pysyisi kasassa metriäkään. Silti me istuimme hiljaa takapenkin paikkaa toimittavalle mattoviritelmälle ja katselimme silmät pyöreänä maisemia matkalla kaaottisen Kathmandun keskustan läpi. 

Emme rakastuneet Nepaliin ensisilmäyksellä. Rakkautemme oli alkuun rosoinen. Lähdimme ensimmäisenä iltana majapaikastamme aivan väärään suuntaan etsimään ruokapaikkaa ja palasimme nälissämme hostelliin syömään Arabiemiraateista mukanamme kantamia sipsejä ja keksejä. Seuraavana päivänä löysimme oikean suunnan ja hyvää ruokaa vatsaamme. Tämä olikin hyvä, koska muurahaiset olivat vallanneet hostellissa keksipakettimme jämät. 

Sen viiden päivän aikana, jotka Kathmandussa vietimme, se onnistui kuitenkin tekemään lähtemättömän vaikutelman. Sellaisen, joka jätti kaipuun palata vielä joskus takaisin. Minähän en edes erityisemmin pidä suurista kaupungeista, mutta Kathmanduun ihastuin. Ehkä siksi, että siellä ei ole metroa. Ehkä siksi, että siellä on joka puolella koiria, lehmiä ja monissa paikoissa apinoita. Ehkä siksi, että se on täynnä toinen toistaan upeampia vanhoja rakennuksia ja mystistä tunnelmaa. Kävelimme kaupungissa varmasti kymmeniä kilometrejä tuntematta oloamme millään tavalla turvattomaksi. Ihmiset olivat välittömän ystävällisiä.

En ihmettele lainkaan, että Kathmandussa on tällä hetkellä sähköt poikki.

Muistan varmasti loppuikäni, kun luoksemme tuli nuori nainen lapsen kanssa. Vaikka yleisesti ottaen en ikinä halua tukea lapsen kanssa kerjääviä, jostain syystä ryhdyin nyt kaivamaan seteliä taskusta. Mutta nainen ei suostunut ottamaan rahaa vastaan. Hän pyysi meidät epätoivoinen ilme kasvoillaan kanssaan ruokakauppaan. Ostettuamme naiselle joitain peruselintarvikkeita, tuntui melkein pahalta kuinka vuolaasti hän meitä kiitteli ja kutsui riisipaketti kädessä kotiinsa syömään. Kyynelet silmissä kieltäydyimme ja jatkoimme kaupunkikierrostamme sekavin tuntein. Samat tunteet nousevat pintaan tätäkin kirjoittaessa.

Missähän tämä äiti lapsineen on tällä hetkellä?

Nepal on jäänyt kehityksessä naapurimaitaan Intiaa ja Kiinaa jälkeen. Puolet valtion pinta-alasta muodostuu Himalajan vuoristosta ja maassa sijaitsee kahdeksan maailman kymmenestä korkeimmasta vuoresta. Maa on yksi maailman köyhimmistä. Luonnonkatastrofit ovat kamalia osuessaan minne tahansa, mutta erityisen kamalia ne ovat silloin, kun ne osuvat maahan, jossa ihmiset jo muutenkin joutuvat taistelemaan jokapäiväisestä elämästä selviytyäkseen.

Avustuskohteita on loputtomasti, mutta juuri tällä hetkellä minä haluan auttaa nepalilaisia. Toivon, että voisin tällä kirjoituksella ja näillä kuvilla tuoda Nepalin edes aavistuksen lähemmäs myös sinua. Nepalilaisia on kohdannut hirvittävä katastrofi ja hätä on suuri. Maan terveydenhuolto on ollut jo ilman maanjäristystäkin heikkoa ja tällä hetkellä varmasti ihan kaikki apu on tarpeen, kun loukkaantuneita on tuhansia. Me elämme yltäkylläisyydessä, meillä on varaa auttaa edes vähän.

Minä lahjoitin 50 euroa Punaiselle Ristille nepalilaisten auttamiseksi, lahjoita sinäkin. Se on helppoa ja vie aikaasi vain minuutin! Klikkaa itsesi Punaisen Ristin Nepalin maanjäristyssivulle.

Royal Caribbean Anthem of the Seas - elämyksiä merellä

Odotin laivalta paljon, mutta se olikin vielä enemmän.

Olen kolmen pidemmän risteilyn kokemuksella nauttinut aina täysin rinnoin laivalla olosta, mutta Anthemilla kaikki oli viety vielä hieman astetta pidemmälle. Laivalta ei löytynyt sellaista kulmaa tai mutkaa, jonka takaa ei olisi löytynyt jälleen jotain uutta ihasteltavaa. Siinä missä aiemmilla laivoilla vastassa on ollut hieman eurooppalaiseen makuun sopimattomia, överiksi vedettyjä kukkakuoseja ja -tauluja, ne loistivat Royal Caribbeanin uusimmalla laivalla poissaolollaan ja tilalla oli tyylikkyyttä sekä freesiä ilmettä.

Matkamme tälle parin yön risteilylle Pingviinimatkojen Millan kanssa alkoi aikaisin lauantaiaamuna Helsinki-Vantaalta, josta Norwegian kuljetti meidät Lontoon Gatwickin lentokentälle. Sieltä siirryimme Royal Caribbeanin bussilla parin tunnin matkan päässä sijaitsevaan Southamptonin satamaan. Matkalla ehti vetäistä mukavat päikkärit ja olin vielä hieman uninen, kun bussi rullasi Southamptonin kaupungin läpi kohti satamaa. Siinä vaiheessa, kun bussilastillinen porukkaa vetäisee kaikki samanaikaisesti syvään henkeä ja heti perään huokaisee ihastuksesta, oli viimeisetkin unen rippeet hetkessä tipotiessään. Olimme kaikki saaneet ensimmäisen silmäyksen satamassa odottavasta Anthemista ja risteilykuume oli kohonnut maksimilukemiin. Upouusi laiva saisi pian ensimmäiset matkustajansa kyytiinsä.

 

Royal Caribbean osaa todellakin toivottaa matkustajat tervetulleeksi. Ennen kuin olet ehtinyt kävellä edes check-in tiskille ties kuinka moni työntekijä on ehtinyt tervehtiä sinua ja toivottaa hyvää risteilyä. Kertoisin tervehtijöiden määrän, jos olisin pysynyt laskuissa. Parhaimpia kokemuksia ovat kuitenkin ne ensimmäiset askeleet, jotka otat laivan sisällä. Et tiedä minne katsoisit, koska joka puolella on niin paljon ihasteltavaa. Siksi onkin paras vain suunnata hetkeksi vetämään henkeä ja tarkastelemaan omaa hyttiä. Vaikka silläkin on laivan hytiksi mukavasti kokoa, sen pystyy kuitenkin ottamaan kerralla haltuun -  toisin kuin kokonaisen laivan, joka on oikeastaan kokonainen kelluva kaupunki, jossa kaikki on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten.

Hyttini (Superior Ocean View Stateroom with Balcony) oli juuri niin mukava kuin odottaa osasinkin. Näillä laivoilla voi unohtaa ruotsinlaivan tyyliset kerrossänkyviritelmät. Suurten risteilijöiden hyttejä voikin verrata lähinnä hotellihuoneisiin. Tilaa on perushyteissä toki rajoitetusti, mutta minulle leveä parisänky, kirjoituspöytä, sohva ja parveke tarjosivat kaikki kaipaamani mukavuudet ja hieman enemmänkin. Enhän  ehtinyt parin, ohjelman täyteisen päivän aikana viettää aikaa hytissäni nukkumista ja vaatteiden vaihtoa lukuunottamatta lainkaan. Pidemmillä risteilyillä hytin merkitys luonnollisesti korostuu, mutta eipä hytissä silloinkaan tule loppujen lopuksi kovin paljoa hengailtua.

Arvatkaa kuka oli ensimmäinen nukkuja tässä sängyssä?!

Vaikka minulle ruoka edustaakin pääsääntöisesti polttoaineen tankkaamista elimistölle, on syöminen näillä risteilyillä silti aina yksi eniten odottamistani asioista. Siksi suosittelenkin risteilyille lähtijöitä suuntaamaan laivalle ajoissa, koska ruokatarjoilut käynnistetään heti, kun laivaan pääsee sisälle. Ja tämähän tarkoittaa yleensä tunteja ennen laivan lähtöä. Olin haaveillut jo päiväkaudet laivan aamupalasta ja buffetista. Siinä vaiheessa, kun istahdimme ikkunapöytään syömään pientä välipalaa Windjammer-ravintolassa, fiilis oli todellakin yhtä aurinkoinen kuin sää ja alla olevassa kuvassa näkyvä Millan ilme.

Kun laivalla ollaan, siitä nautitaan täysin rinnoin ja mielestäni ikkunapaikalla syöminen on osa tätä nautintoa.

Mutta se hyteistä ja syömisestä. Mitä itse laiva sitten oli syönyt?! No melkoisen määrän kaikkea mahtavaa!

Se, että hissikuilukin oli omanlaisensa nähtävyys, kertoo jotain siitä, miten tarkkaan laivan jokainen yksityiskohta oli mietitty.

Laivan kannelta, keskiosasta löytyy ulkouima-allas. Vaikka Briteissä kevät oli jo suomalaisessa mittakaavassa melkein kesän puolella, oli ilma silti hieman viileä. Se ei kuitenkaan ollut esteenä sille, etteikö joku uskalikko olisi ehtinyt pulahtaa altaaseen jo ennen laivan laiturista irtaantumista. Mikäli lämpötila olisi ollut 10 astetta korkeammalla, ei tällä uskalikolla olisi varmasti ollut altaassa yksinäistä. Musiikki soi ja tunnelma oli rento. Sky Barissa oli muutamalla muullakin drinkki kädessä kuin vain kahdella matkabloggaajalla.

Anthemilla ollaan varauduttu erittäin hyvin siihen, että aina ei välttämättä ulkolämpötilat helli matkustajia. Laiva tulee ilahduttamaan tämän vuoden kesäkaudella Välimerellä risteileviä ja siirtyy syksyllä ilmojen viilentyessä New Yorkiin. Koska Anthemin kotisatamat eivät sijaitse paikoissa, joissa vallitsisi trooppinen ilmasto vuoden ympäri, laivalta löytyy kaksi suurta, katettua tilaa, jonne tämä trooppinen ilmasto on luotu. Näissä valtavissa katetuissa tiloissa matkustajat voivat nauttia lämmöstä sillä aikaa, kun laiva lipuu aaltoja pitkin esimerkiksi New Yorkista Bermudan aurinkoon. Kun ulkolämpötila on sopiva, lasikatto voidaan avata.

Näitä valtavia "aurinkohuoneita" kutsutaan solariumeiksi. Rusketusta näistä solariumeista ei kuitenkaan kannata hakea, eikä tämän solariumin säteitä tarvitse pelätä, koska ne ovat vain lasikaton läpi heijastuvia auringonsäteitä, mutta lämpöä niissä riittää. Minä vilukissa olisinkin mieluusti jäänyt makoilemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa mukaviin aurinkotuoleihin, mutta meillä oli lyhyessä ajassa kokonainen valtamerialus tutkittavana ja makoilut jäivät odottamaan tulevia risteilyjä.

Laivan keskiosan solarium

Keulan solarium, tästä katto ei aukea.

Emme ehtineet kovin kauaa kiertelemään laivaa, kun oli jo aika suunnata illalliselle. Kuten sanottua, laivalla tulee syötyä paljon. Sen vuoksi onkin hienoa, että Anthemilta löytyy ravintola, jossa todellakin voi syödä kevyesti. Devinly Decadence on Devin Alexanderin, NBC:n The Biggest Loser -ohjelman huippukokin ja kahdeksan ruokakirjan kirjoittajan, nimikkoravintola. Kaikki tästä ravintolasta saatavat annokset sisältävät alle 500 kaloria. Vaikka kaloreita oli vähän, ruoka oli todella hyvää - sellaista konstailematonta perusruokaa, josta minä pidän. Lisää tästä ravintolasta ja sen ruokatarjonnasta löydät ravintolan omilta sivuilta.

Samoin kuin matkustajat olivat illan tullen vaihtaneet ylleen kenties hieman parempaa seppälää, myös laiva pukeutuu hämärän tullen kauniiseen ilta-asuun.

Laivan iltaohjelmaan kuuluvat illallisen jälkeen luonnollisesti erilaiset esitykset. Kävimme katsomassa Mo5aicin esityksen. Kyseessä on maailmalla suosittu, mutta Suomessa tuntematon acapella bändi. Videon heidän esityksestään voit käydä katsomassa täältä.

Tanssimisen ystävänä minua ilahdutti, että Anthemilta löytyi myös yökerho, jossa oli menoa. Sen takasi live-bändi.

Anthemilla iltaohjelmat eivät tähän lopu, mutta niistä, huikeista päiväaktiviteeteista ja monesta muusta asiasta lisää tulevissa postauksissa. Tässä vain ensisilmäys Anthem of the Seas -laivaan.

Risteily toteutettu yhteystyössä Royal Caribbeanin kanssa. Kyseessä oli Anthem of the Seasin kahden yön neitsytristeily. Laivan omat kotisivut löydät täältä.

Valaita ja pingviinejä yhden aamupäivän aikana

Varatessamme lentoliput Etelä-Afrikkaan meillä oli mielessä safariloma. Mitä enemmän perehdyimme maahan, sitä moninaisemman ymmärsimme matkastamme tulevan. Olen aivan ihastunut Etelä-Afrikan luontoon ja eläimiin. Tämä aamupäivä, josta nyt kerron teille, on yksi esimerkki siitä miten helppoa tuohon maahan on ihastua.

Jutellessani ennen matkaa erään tuttuni kanssa, hän kehui meille pientä Hermanus -nimistä kylää, joka sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Kapkaupungista. Koska pidän enemmän pienistä kylistä kuin suurkaupungeista, halusin tämän paikan meidänkin matkasuunnitelmaan. Vasta ryhtyessäni ottamaan selvää paikasta, minulle selvisi, että kyseessä on yksi Etelä-Afrikan suosituimmista valaanbongauspaikoista ja WWF on listannut Hermanuksen 12 maailman parhaimman valaiden katselupaikan joukkoon.

Etelänmustavalaat saapuvat Antarktikselta lisääntymään Walker Bayn alueelle, jolla Hermanus sijaitsee. Valaita on mahdollista nähdä heinäkuusta marraskuuhun. Parhaat kuukaudet ovat elokuusta lokakuuhun. Me saavuimme paikalle illalla 27. marraskuuta ja majapaikkamme isäntä kertoi suurimman osan valaista lähteneen jo jatkamaan matkaansa. Tiesimmekin, että mahdollisuudet valaiden näkemiseen eivät olleet enää kovin hyvät, mutta emme olleet antaneet sen häiritä, olimmehan halunneet tulla Hermanukseen jo ennen kuin edes tiesimme valaista! Emme lähteneet enää illalla kokeilemaan onneamme valaiden näkemisen suhteen, vaan istuskelimme ihastuttavan B&B huoneen terassilla viiniä nauttien.

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme rantaan. Paikka oli kaunis ja olin tyytyväinen, että olimme tulleet Hermanukseen, vaikka emme näkisi ensimmäistäkään valasta. (Olimmekin liikkeellä hieman sillä asenteella, että "ei täällä kuitenkaan mitään näy".) Hermanus edusti idylliä ja hyvin turvallisen tuntuista Etelä-Afrikkaa. Poiketen käytännössä kaikista muista käymistämme paikoista, siellä ei ollut kovinkaan monen talon ympärillä suoja-aitoja lainkaan. Hermanus tuntui paikalta, jonne voisin mielelläni muuttaa, ellei nyt pysyvästi, niin ainakin joksikin aikaa.

En tiedä mikä onni meitä taas potkaisi, mutta oltuamme rannassa korkeintaan kaksi minuuttia, hihkaisin "VALAS"! Hermanuksessa valaita voi tosiaan nähdä rannalta käsin. Ei tarvitse lähteä erilliselle valasristeilylle, kuten Alaskassa (lue postaukset täältä ja täältä), vaikka sekin on toki mahdollista. Koko Hermanuksen edustalla oleva ranta on täynnä opaskylttejä valaiden bongauspaikoille ja siellä on myös parkkipaikkoja autolle. Rannassa kulkee myös hyvät polut, jotka tuntuivatkin olevan aamu-ulkoilijoiden suosiossa.

Näkemäni valas oli menossa meistä pois päin. Hyppäsimme autoon ja kurvasimme paikkaan, jonka suuntaan arvioimme valaan olevan matkalla. Ja siinä se sitten olikin. Ajattele, jos voisit katsella valaita oman talosi kuistilta tai parvekkeelta, kuten täällä asuvat ihmiset. Olin aivan valmis muuttamaan Etelä-Afrikkaan. Rannan polkuja pitkin olisi mukava lenkittää koiria ja ihastella samalla valaita.

Meni hetki ja totesimme, ettemme katselleetkaan yhtä, vaan itseasiassa kahta valasta. Äidillä taisi olla poikanen mukana, joka pysytteli visusti sen vierellä.

Toki me olisimme toivoneet, että valaat olisivat hyppineet ja läiskytelleet pyrstöjään, mutta sellaisen näkeminen on ymmärtääkseni harvinaista herkkua. Oli kuitenkin upeaa nähdä jälleen valaita ja nähdä niitä tällä kertaa rannalta käsin. Syvä vesi rannassa mahdollistaa niiden tulemisen lähelle rantaa ja lähelle ne todella tulivat!

Eipä valaista veden yläpuolelta kovin hyvää kokonaiskuvaa saanut, mutta kyllä sen koon käsitti ja valtavia otuksia ne ovat! 

Kun valaat olivat jatkaneet matkaansa kyseisen rantakallion edustalta kohti kaupunkia, näimme rannalla suurinpiirtein ikäisemme pariskunnan. He menivät tähyilemään merelle ja kävin kysymässä ovatko he nähneet valaita. He pudistelivat hieman onnettoman näköisenä päätään ja kertoivat, etteivät olleet nähneet yhtään valasta edellisenäkään päivänä. Heille tuli melkoinen hoppu, kun kerroimme, että kaksi valasta ui juuri kaupungin suuntaan ja heillä on hyvät mahdollisuudet nähdä ne vähän matkan päässä. Meillä oli ollut jälleen kerran ihan mieletön tuuri, kun bongasimme nuo kaksi valasta heti rantaan tultuamme! 

Me stoppasimme vain nopeasti Hermanuksen viihtyisän, mutta ymmärrettävästi hyvin turistisen keskustan kohdalla. En siis keskity tässä postauksessa itse kylään, mutta voit lukea siitä lisää Rennosta matkablogista. Minä siirryn nimittäin aamupäivän seuraavaan kohteeseemme!

Betty's Bayn pingviinit

Kirjoitin jokin aika sitten Boulder's Beachin pingviineistä. Kyseessä on yksi neljästä mantereella elävästä afrikanpingviiniyhdyskunnasta. Boulders Beachin pingviinit ovat hyvin tunnettuja ja niitä käy katsomassa iso osa Kapkaupungissa ja Hyväntoivonniemellä vierailevista turisteista. Kun suuntasimme Hermanukseen näimme lähes sattumalta turistikartassa melkein matkan varrella sijaitsevan kylän kohdalla merkinnän "penguins". Otimme samantien paikasta hieman lisää selvää ja niin me päädyimme näkemään myös tämän, noin 3600 yksilöä käsittävän pingviiniyhdyskunnan Betty's Bayssa.

Betty's Bayn pingviinit elävät alueella, jossa ennen oli Stony Pointin valaanpyyntiasema. Siinä missä Boulder's Beachilla on hiekkarantaa ja valtavia, sileitä kiviä, Stony Point on jotain aivan muuta. Paikka on karu, mutta samalla äärettömän kaunis, kun aurinko kimmeltää vedessä ja vieressä kohoavat kukkulat.

Muutaman euron suuruista sisäänpääsymaksua vastaan pääsee kävelysillalle ihastelemaan pingviineitä.

Ensin niitä näkyy pieni ryhmä...

...ja pian aivan valtavasti.

Rannan toisella puolella vuoret kohoavat melkein kuin merestä ja näkymä on vaikuttava.

Betty's Bayn kylän asukkaat ja pingviinit asuvat kauniilla paikalla. Yhteiselo kylän asukkaiden ja pingviinien välillä ei kuitenkaan suju aina aivan mutkattomasti. Kasvavalle pingviiniyhdyskunnalle on annettu hyvä siivu rannasta, mutta alue on rajattu ja vastassa on aita. Nämä pingviinit ovat onnistuneet pääsemään Brittien Dailymailiin asti murtautumalla aidan ali ja häiriköimällä kylän asukkaiden pihoissa. Onhan se nyt vallan kamalaa, jos pihassa kävelee pingviineitä!

Afrikanpingviineitä kutsutaan myös jackass (suomeksi aasi) pingviineiksi. Nimityksellä ei ole mitään tekemistä itsetuhoisen, valkokankaalla ja TV:ssä esiintyneen amerikkalaisen miesporukan kanssa, vaan nämä pikkutyypit yksinkertaisesti kuulostavat aasilta. Kaikki eivät varmaan tiedä miltä aasit kuulostavat, mutta kerrottakoon nyt vain, ettei se mikään kaunista kuultavaa ole.

Lentopingviini!

Turvallinen laskeutuminen.

Afrikanpingviinit eivät ole ainoa uhanalainen eläinlaji, joka elää Stony Pointissa. Tämä toinen laji vain ei herätä ihmisissä samanlaista ihastusta, vaikkei käsittääkseni myöskään vihastusta. Nämä alla näkyvät linnut ovat matalikkomerimetsoja ja niitä on koko maailmassa enää noin 5000 yksilöä.

Matalikkomerimetsoihin verrattuna afrikanpingviinejä on paljon, mutta kuten Boulder's Beachin pingviineistä kertovassa postauksessa kirjoitin, ei näiden pienten, lentokyvyttömien lintujenkaan tilanne ole hyvä.

Huh, pakko vain toistella, että Etelä-Afrikka on ihmeellinen. Meillä tämä päivä oli erityisen tehokas, koska valasbongausten ja pingviinien ihastelun jälkeen suuntasimme vielä Pöytävuorelle.

Mitäs mieltä te lukijat olette, kumpi pingviinipaikka kiinnostaisi enemmän Betty's Bay vai Boulder's Beach?