Maailmaa on tullut kierrettyä reilusti keskivertokansalaista enemmän, mutta tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa Lapissa sitten lapsuuden. Instagram-tiliäni seuraavat tietävät, että Levillä oli upeat kelit. Hanget kimmelsivät valkoisena ja aurinko paistoi. Kyseessä oli työmatka ja ohjelmassa oli kokoustamisen lisäksi aktiviteetteja duuniporukalla. Reissu oli oikein hauska, vaikka loppuikin omalta osaltani hieman kesken, koska lensin takaisin etelään jo ennen kollegoitani ja suuntasin työn (ja hieman tämän blogiharrastuksen) puolesta perjantaiksi aivan mahtavalle Ping-risteilylle.
Eläinten ystävänä toivoin tietenkin näkeväni Lapissa poroja. Hihkuinkin innosta, kun kaarsimme porotilan pihaan (ohjelma oli pidetty salassa, enkä tiennyt mitä oli luvassa) ja sarvipäitä käyskenteli siellä täällä. Porukkamme jaettiin kolmeen osaan ja edessä oli kilpailu, johon kuului poron kesytystä, valjastus ja ajelu, suopungin heittoa ja korvamerkkien tunnistusta. Jo tässä vaiheessa intoni oli hieman laantunut, mutta pian se koki vielä astetta suuremman tiputuksen.
![]() |
Kuva: Pixabay.com / Creative Commons CC0 |
Poron kesytys
Aloitimme poron kesytyksellä. Nehän ovat puolivillejä, elävät joko hyvin laajalla aidatulla alueella tai kokonaan vapaina. Tehtävänämme oli talutella puolivilliä poroa, joka oli kauhuissaan meidän lähestymisestä ja pyrki karkuun koko liekan mitan verran. Rauhallisin ottein se suostui kuitenkin liikkumaan jonkin verran, kunnes pelästyi yhden ryhmäläisemme nopeaa liikahdusta niin paljon, että säntäsi nopeasti liikkeelle. Minä roikuin narun päässä sekunnin murto-osan ja pian oli vauhko poro karkuteillä.
Porojen koulutus / kesytys on kuulema iso projekti ja kestää vuosia saada porosta ajoon sopiva. Paikalla oli myös pari nuorempaa ja selvästi ihmisiin tottuneempaa poroa. Niitä pystyi silittelemään ja taluttamaankin helposti. Koska kyseessä oli ryhmäkilpailu, meille tietenkin annettiin pelokkaat ja ihmisiin tottumattomat porot liikuteltavaksi. Eihän siinä olisi mitään haastetta, että liikutellaan helposti mukana kulkevaa eläintä...
Poroajelu
Ryhmämme suuntasi pelokkaan poron helpotukseksi seuraavaksi valjastamaan jo koulutettuja ajoporoja. Kovin kauaa ei tuon aran poron helpotus tosin kestänyt, koska seuraava ryhmä siirtyi pian sen luokse. Valjastimme ajoporot, jotka seisoivat kiltisti paikallaan. Meillä kävi hyvä tuuri, koska porot eivät hangoitelleet vastaan. Toisessa ryhmässä ollut kollegamme ei päässyt aivan samalle aaltopituudelle hänen valjastettavansa kanssa, vaan sai kaviosta mojovan mustelman jalkaansa.
En ole koskaan varsinaisesti haaveillut poroajelusta, mutta kyllähän se ajatuksena on tietyllä tapaa houkutteleva. Kukapa ei haluaisi hetkeksi heittäytyä joulupukiksi ja rekeen Petteri Punakuonon vetämäksi. Ymmärrän hyvin, että ulkomaalaisille turisteille kokemus on vielä kiehtovampi. Ajelimme pienen lenkin jonossa. Puolessa välissä porot siirtyivät laukalle, vauhti tuntui lujalta ja lunta tuprusi naamalle.
![]() |
Poroajelulla |
Suopungin heitto
Kolmas kilpailuosiomme oli "poron pyydystys". Kuten sanottua, porot eivät ole varsinaisesti kesyjä. Niitä käsitellään suhteellisen vähän ja ne elävät suurimman osan elämäänsä vain muiden porojen kanssa. Menimme aitaukseen, jossa oli kantavia vaatimia eli naaraspuoleisia poroja sekä niiden edellisen kevään vasoja. Meille näytettiin kuinka suopunki, jota me etelän ihmiset nimitimme myöhemmin ihan lassoksi, toimii. Tehtävänä oli saada kiinni yksi vasa. Porot olivat levottomia ja lähtivät juoksemaan karkuun, kun lähestyimme niitä.
Ensimmäinen joukkueemme jäsen onnistui heti ensimmäisellä heitolla. Aivan täydellisesti se ei kuitenkaan mennyt, koska "lasso" kiinnittyi poron vasan etujalkaan. Kun poro juoksi ja lasso kiristyi sen jalan ympärille, se kaatui turvalleen maahan. Hätääntynyt poro yritti uudelleen liikkeelle ja kaatui vielä toistamiseen. Kaikilta pääsi suusta "ai kamala, sitähän sattuu". Kun tuli minun vuoro lassota poro, en edes halunnut onnistua, koska mielessä pyöri edelleen turvalleen kaatunut ja hädissään irti pyristelevä nuori poro.
Korvamerkkien tunnistaminen
Jokainen poro on jonkun omistuksessa. Koska ne kuitenkin vaeltelevat usein vapaana ja tokassa on useamman omistajan poroja, pitää ne tunnistaa jotenkin. Poron vasat syntyvät toukokuussa ja ne korvamerkitään juhannuksen tienoilla. Niille ei kuitenkaan kiinnitetä mitään merkkiä, vaan niiden korvat leikellään tietyllä tavalla omistajan tunnistamiseksi. Vuodesta 2012 on ollut olemassa sähköinen rekisteri kaikkiaan 12000 erilaisesta korvamerkistä eli käytännössä kuvia siitä millaisia lovia korviin on veistelty. Kuvia löytyy Ylen uutisesta.
Meidän porokilpailun viimeisenä tehtävänä oli korvamerkkien tunnistus. Menimme aitaukseen, jossa oli suhteellisen kesyjä poroja ja tunnustelimme niiden leikeltyjä korvia ja vertailimme lovia neljään piirrokseen. En ole ollut tietoinen porojen korvamerkinnästä tai lähinnä siitä miten se suoritetaan. Siksi olinkin melkoisen järkyttynyt, kun tunnustelin poron parin sentin syvyisiä korvalommoja. Joukkuetoverini porolta näytti nipsaistun korvan päät kokonaan pois. Kaiken lisäksi tunnistaminen oli hyvin vaikeaa, eikä kukaan meistä osunut oikeaan.
Kysyin, eikö poroja satu, kun niiden korvat leikellään (luonnollisesti ilman puudutusta). Oppaamme mukaan toimitus ei ole erityisen kivulias, eivätkä korvat pienimmistä lovista vuoda edes verta. Suhtaudun asiaan hieman epäilevästi. Paliskuntain Poron hoito- ja käsittelyoppaassa aiheesta puhutaan vähäistä kipua tuottavana, eikä korvan pituudesta saa leikata yli kolmannesta pois. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen, että kyseessä on vanha perinne, joka voisi jo joutaa romukoppaan. Jos hevoset voidaan merkitä mikrosirulla, miksi ei poroja?
![]() |
Kuva: Pixabay.com / Creative Commons CC0 |
Kaiken kaikkiaan ohjelmastamme porojen parissa jäi siis hieman paha maku. Poroajelu oli hauska ohjelmanumero, mutta olisin toivonut sen olevan ainoa ohjelmanumero. Ajoporot olivat tottuneet ihmisiin, eivätkä pelänneet. Niitä sai myös silitellä ja rapsutella valjastuksen aikana. Eikö poroajelu ja niiden silittely olisi riittävä ohjelmanumero turisteille?
Mielestäni turisteja ei todellakaan tarvitsisi päästää juoksuttamaan peloissaan olevia poroja ympäri aitausta. Suopungilla poron kiinniottaminen on vanha perinne, mutta se aiheuttaa porolle pelkoa ja stressiä. Se voi olla koko porotalouden kannalta välttämätön toimenpide, mutta se ei ole välttämätöntä yhdellekään turistille. Oppaamme taisi ymmärtää huoleni porojen puolesta ja kertoi, että vain yksi kahdestasadasta saa poron kiinni. Meidän työporukkamme taisi olla poikkeuksellisen taitava, kun kolme kymmenestä sai lassottua poron. Ja vaikka yhtäkään poroa ei saataisikaan kiinni, juoksevat ne silti hädissään ympäri aitausta aiheuttaen eläimille tarpeetonta stressiä.
Myös toisessa ryhmässä ollut kollegani kommentoi minulle, ettei pitänyt toiminnasta, koska oli kokenut sen väkivaltaisena. Heidän oppaansa oli väännellyt poroja korvista ja lisäksi lyönyt niitä! Sen lisäksi, ettei kyseinen toiminta ole eettistä eläimen käsittelyä, eikä ainakaan rakenna saaliseläimen luottamusta ihmiseen, se antaa myös hyvin karun kuvan suomalaisista ulkomaalaisille turisteille. "Täällä hakataan Petteri Punakuonoja." Onneksi meidän ryhmämme opas kohteli poroja mielestäni ihan hyvin, enkä joutunut todistamaan vastaavaa. Tutkin muutamien porosafareita järjestävien yritysten sivuja ja monet
retket ovat sellaisia, että niissä ajetaan pidempi matka poroilla
laavulle, juodaan kaffet ja palataan takaisin muutaman tunnin päästä.
Tämä kuulostaa poroystävällisemmältä.
Jos ajatellaan poroja syötävinä eläiminä, on niillä selvästi paremmat oltavat kuin sioilla tai lehmillä. Ne saavat elää suhteellisen vapaata elämää laajalla alueella. Porotaloudessa on kuitenkin omat epäkohtansa, jotka aiheuttavat keskustelua eläinsuojelupuolella. Korvamerkintöjen lisäksi huolta aiheuttaa kastraatio ilman kivunlievitystä, pitkät teurasmatkat ja ahdas säilytys ennen teurastusta.
En halua tässä mainita minkä yrityksen safarilla olimme, koska se ei ole aiheen kannalta olennaista. Haluan vain herättää ajattelemaan porosafareita yleisellä tasolla, koska aiheesta ei taida olla kirjoitettu kovin paljoa. Lapin poromiesten tai -naisten mielestä kirjoitukseni on varmaankin etelänelävän kotkotuksia, mutta mielestäni näitä asioita on pohdittava. Viimeaikoina on matkablogeissa kirjoiteltu paljon eläinten oikeuksista ulkomailla, mutta on tärkeää muistaa, ettei eläinten tulisi olla turistien leikkikaluja myöskään Suomessa.
Onko sinulla kokemuksia porosafareista tai mitä mieltä olet niistä?
Järjestyksessä toinen kuva on minun ottama, muut ovat kuvituskuvia Pixabaysta, koska en halunnut tuoda tässä yksittäistä safariyritystä tunnistettavasti esille.