Mlilwanen eläinten suojelualue

Myös Swazimaassa päämatkakohteemme oli eläinten suojelualue. Jo aiemmassa Swasimaasta kertovassa postauksessa lyhyesti mainitsin, suuntasimme hyvin nukutun yön ja ihan mukiin menevän aamupalan jälkeen autolla kohti Mlilwanen suojelualuetta. Lumian navigaattori oli yhtä yhteistyökyvytön kuin edellisenäkin päivänä. Selvästikään Swazimaan tiekartasto ei kuulu Nokian karttojen vahvuusalueisiin. Emme niinkään navigaattorin ansiosta, vaan enemmänkin siitä huolimatta, löysimme perille tuonne maan vanhimmalle, vuonna 1964 avatulle, eläinten suojelualueelle. Täällä eläimet elävät suojatusti vapaana 4560 hehtaarin aidatulla alueella.

Sisäänpääsyportin luona esiteltiin perinteisiä paikallisia asumuksia. Näitä kutsutaan nimellä beehive hut. Mikä lie olisikaan sen suomenkielinen vastine. Näissä majoissa voi myös yöpyä kansallispuiston alueella. Jos kiinnostaa miltä tälläisessä näyttää sisällä, kurkkaa tämä video.

Kuten Etelä-Afrikan puolella Krugerin kansallispuistossa, myös Mlilwanessa saa ajaa omalla autolla. Maksoimme nyt jo unohtuneen, mutta hyvin pienen kansallispuiston vierailumaksun. Kartta olisi maksanut enemmän, mutta nainen tiskin takana vakuutti ettemme eksyisi ilman karttaakaan. Päätimme luottaa siihen ja ohitimme puomin, joka nostettiin automme nokan edestä miesvoimin. 

Ensisilmäys Mlilwane Wildlife Sanctuaryyn oli hyvin kaunis. Eteemme avautui iso tasainen alue, jossa laidunsi seeproja ja erilaisia antilooppeja. Vähän matkaa ajettuamme näimme myös pahkasikojen jolkottelevan sivummalla. Pysähdyimme pitkäksi toviksi vain ihastelemaan eläimiä ja maisemaa. 

Lehmäantiloopit (?) tarjosivat meille sarvilla miekkailunäytöksen aivan automme vieressä.

Kauempana näkyi hieman yllättävä näky, kun lauma lehmiä jolkotteli paimen perässään pitkin heinikkoa.  Me lähdimme ajelemaan karjalauman perään, mutta ne ehtivät kadota kauas, kun ajaa köröttelimme hissukseen kuoppaista hiekkatietä.

Tälläisiä termiittikekoja olimme nähneet jo sadoittain Etelä-Afrikan puolella, mutta tämä taisi olla ensimmäinen josta tuli otettua kuva.

Saavuimme hippolammelle (Hippo Pool), jossa elää nimensä mukaisesti virtahepoja. Tiirailimme kovasti ympärillemme, mutta ainuttakaan hippoa emme onnistuneet pongaamaan. Olimme toki nähneet niitä jo Krugerissa, mutta olimme toivoneet näkevämme niitä vielä lisää ja mielellään suhteellisen läheltä. Jouduimme kuitenkin pettymään, emmekä nähneet yhtään pulleaa uimaria, vain varoituksen krokotiileistä. Alla olevassa kuvassa näkyy muuten melkoinen määrä linnun pesiä (?), joissa keltaiset linnut hääräsivät suurella intensiteetillä.

Ajelimme eteenpäin ja näimme lisää antilooppeja.

Maisemat alla näkyvien njalojen takana näyttivät jopa eurooppalaisilta ellei punaista hiekkaa lasketa mukaan

Mlilwanen puiston tienhoitoyksikkö tuntui olevan melko välinpitämätön ja Tomi esitti huolensa auton puolesta. Niinpä emme lähteneet suorilta tekemään mitään kovin suurta lenkkiä, vaan piipahdimme Mlilawanen leirissä kyselemässä kannattaisiko kauemmas suunnata. Löysimmekin leiristä oppaan, joka kertoi, ettei kauempanakaan välttämättä näe virtahepoja. Olimme kieltämättä hieman pettyneitä, koska ne ovat Mlilwanen suurin vetonaula. Puistossa ei ole lainkaan suuria petoeläimiä, eikä esimerkiksi norsuja tai kirahveja.

Onkin sanottava, että Mlilwane oli kiva paikka piipahtaa, mutta meidän olisi pitänyt käydä ensin siellä ja mennä vasta sen jälkeen Krugeriin. En olisi ennen matkaa uskonut, jos joku olisi sanonut, että esimerkiksi saman tyyppisiin antilooppeihin lähes kyllästyy, kun niitä näkee jatkuvasti, mutta niin se vain on. Suurin innostus antiloopeista oli jo mennyt ohi (seeproihin en kyllästy ikinä), eikä Mlilwane tarjonnut varsinaisesti mitään uutta. Se oli kuitenkin hyvin kaunis ja erittäin seesteinen paikka. Emme nähneet lisäksemme kuin pari muuta turistia.  

Suuntasimme vain lyhyen puistossa oleskelun jälkeen takaisin portin suuntaan. Jos olisimme olleet Swazimaassa paremmalla ajalla, olisin ehdottomasti halunnut Mlilwaneen ratsastamaan. Ihmiselle vaarallisten eläinten puuttuessa puistosta, siellä voi ratsastaa tai ajaa pyörällä.

Matkalla takaisin portille meitä ihastutti valloittava pahkasikapoikue. Eläinlapset ovat kyllä aina suloisia, tulee niistä sitten minkä tahansa näköisiä isoina!

Näimme kaukaa (pahoittelut sen vuoksi heikosta kuvan laadusta) myös melko tuoreen näköisen seepratulokaan, joka askelsi hyyyvin haparoivasti. Oli mieletöntä nähdä sen vieressä myös antilooppi pienen vasansa kanssa. Useiden eri lajien näkeminen samaan aikaan on aina upeaa ja vielä erityisemmän siitä tekee se, jos eläimillä on vielä jälkikasvuakin. Ei Mlilwanessa käynti siis missään tapauksessa pettymys kokonaisuutena ollut!

Kaiken kaikkiaan Mlilwane on mielessäni lämpinämä muistona ja voin hyvin suositella siellä käymistä kaikille luonnon ja eläinten ystäville. Lisää Mlilwanesta ja muista Swazimaan puistoista voit lukea voittoa tavoittelemattoman Big Games Parkin sivuilta.