Swazimaa - tuntematon pikkuvaltio

Milloin: 21.-23.11.2014
Missä: Swazimaa, Afrikka

Krugerin kansallispuistosta on vielä monta juttua tulossa, mutta juuri nyt haluan kertoa Swazimaasta. Ennen matkaamme tuo maa oli minulle täysin tuntematon. Minulla ei ollut tästä Etelä-Afrikan naapurimaasta mitään muuta käsitystä kuin etäinen tietoisuus maan olemassaolosta. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi se kuitenkin ilmaantui reittisuunnitelmallemme, kun olimme ensin selvittäneet sen suhteellisen turvalliseksi maaksi ajella vuokra-autolla. Jo booking.comin hotellitarjonta kertoi meille, että mistään supersuositusta turistikohteesta ei ole kyse. Se ei meitä haitannut.

Seikkailtuamme Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikan puolella viitisen päivää, suuntasimme auton nokan kohti Swazimaata. Krugerista ajeli vajaan tunnin Jeppe's Reefin raja-asemalle. Siellä hieman jännitti mitä rajan takana olisi vastassa. Pohdimme muuttuisivatko maisemat ja ihmiset paljonkin Etelä-Afrikassa koetusta. Lähtöleimat saimme Etelä-Afrikan rajalla nopeasti. Ehdimme vain hetken ihmetellä laatikollista kondomeja, joita kehoitettiin ottamaan mukaan. Sitten meillä olikin jo leimat passissa.

Welcome to Swaziland. Tämä kyltti kertoi, että olemme saapumassa Swazimaahan.

Ajoimme autolla pari sataa metriä eteenpäin ja tulimme Swazimaan raja-asemalla. Siellä kuluikin sitten pidempi aika, koska bussiryhmällinen saksalaisia (onko olemassa maata, jonne Saksasta ei tehdä ryhmämatkoja?!) oli ruuhkauttanut molemmat kaksi luukkua. Siinä missä monen muun maan rajaviranomaiset saattaisivat olla stressaantuneita pitkistä jonoista tiskeilleen, eivät swazit tuntuneet edes huomaavan mitään jonoa. Sen sijaan tiskin takana väännettiin vitsiä (meidän kansalaisuudestamme ja siitä kuinka olemme ihan finished) ja hymyiltiin. Jonkin maahantulomaksun jouduimme maksamaan, mutta siitä huolimatta ensivaikutelma maasta oli iloisten virkamiesten ansiosta todella positiivinen.

Meidät Swazimaasta erottava puomi veivattiin ylös käsivoimin ja niin me hurautimme vuokra-Nissanimme uuteen maahan. Kuten niin monessa muussakin maassa, rajan takana odottivat ensimmäisenä kauppiaat. Mitään matkamuistoja näissä pikkukioskeissa ei kuitenkaan myyty, vaan lähinnä hedelmiä. Emme pysähtyneet shoppailemaan.

Maisemat eivät olennaisesti muuttuneet. Myös Etelä-Afrikan puolella olimme ajelleet ennen rajaa maaseudulla, jossa tien yli juoksenteli koululaisten ohella lehmiä ja tien varsia reunustivat hieman rähjäiset asuinrakennukset. Voisinkin sanoa, että ellei välissä olisi ollut raja-asemia, en olisi huomannut maan vaihtuneen matkalla.

Tie kulki muutamien pienempien kylien läpi. Ajaessamme jonkin hieman suuremman kylän läpi sää oli muuttunut aamuisesta aurinkoisesta hyvin synkäksi ja edessä oli vuoristo. Vaikutti siltä, että vastassamme olisi melkoinen myräkkä. Meiltä oli tainnut jäädä lukematta Ulkoasiainministeriön matkustustiedote. Siellä lukee Swazimaan kohdalla: Kesäaikana (marras-tammikuu) sateet voivat olla rankkoja.

En muista milloin olisin edellisen kerran kokenut sellaista kaatosadetta, ainakaan autolla ajaessa. Olimme vuoristossa ja vettä tuli täysiä. Maisemat olivat reitillä kuulema hurmaavat, me yritimme pysyä 30 km / h vauhdissa tiellä tai edes erottaa missä tie menee. Pohdimme pysähtymistä, mutta koska sopivia pysähtymispaikkoja ei näkynyt, totesimme eteenpäin ajamisen olevan turvallisempi vaihtoehto kuin se, että joku ajaisi rankkasateessa peräämme. Kaikki liikkeellä olevat autot ajoivat hitaasti hätävilkut päällä. Vihdoin sade alkoi hellittää. Näkyvyys oli silti edelleen heikko joko sumun tai pilvien vuoksi. Olimme jo toistamiseen samalla matkalla korkealla vuoristossa näkemättä mitään. Afrikassa ei todellakaan ole pelkästään kuumaa ja kuivaa.

Onneksi ilma myöhemmin kirkastui hieman ja pääsimme nauttimaan vehreänä kumpuilevasta maastosta.

Lumiaan lataamamme Swazimaan kartta apuna suunnistimme Nokian navigaattorin ohjeita seuraten kohti Swazimaan pääkaupunkia, Mbabanea. Kun navigaattori yritti ohjata meidät pienelle kärrypolulle, jossa rengasurien välissä kasvoi polvenkorkuista heinää, totesimme seuraavamme mieluummin tienvarsiopasteita. Mbabaneen oli helppo suunnistaa. Swazimaa ei ole iso maa. Jos Suomi tuntuu asukasluvultaan pieneltä, niin meitä on kuitenkin viisinkertaisesti swazeihin verrattuna.

Pääkaupungin kupeessa tie muuttui kaksikaistaiseksi. Laskettelimme melkoisen hurjalta tuntuvaa vauhtia vuorilta alas kiemurtelevaa moottoritietä alas kohti Ezulwenin laaksoa, jossa hotellimme sijaitsi. Nokialainen opasti meidät tekemään tiukan käännöksen moottoritieltä suoraan kinttupolulle. Siinä me sitten tuijotimme hiekkatiellä traktoria ja tihrustimme hotellikylttiä, jota ei näkynyt missään. Ihme kyllä, mutta löysimme kuin löysimmekin hotellimme noin viiden kilometrin päästä tuosta pisteestä. Saksalainen bussiryhmäkin oli löytänyt tiensä hotellille. Tomi väitti, että kyseessä ei ollut sama ryhmä. Mistä näitä saksalaisia oikein riittää?!

Mantenga Lodgen huone oli ihan ok. Huone oli pieni, mutta uudehko ja siisti. Siinä vaiheessa hieman huolestuin, kun ulko-oven ali marssi muurahaisjono kohti vessaa. Päätimme kuitenkin vain seurata tilannetta ja pitää kaikki ruokatarvikkeet pois lattiatasosta. Muurahaiset pysyivät parin päivän ajan uskollisena reitilleen, eivätkä välittäneet meidän tavaroistamme, joten mekään emme jaksaneet välittää niistä. 44 euron vuorokausihintaan Mantenga Lodge oli oikein kelpo majoituspaikka, kun siihen sisältyi hyvä aamiainen tällä näköalalla.

Swazimaan visiittimme oli melko pikainen. Meillä oli vain yksi kokonainen päivä maassa käytettäväksi. Olisin oikeastaan halunnut käydä maan pohjois-osassa sijaitsevassa Hlanen kansallispuistossa, mutta aika ei riittänyt siihen. Sen sijaan suuntasimme 22.11. aamulla kohti Mlilwanen kansallispuistoa. Siitä aion kuitenkin tehdä kokonaan oman postauksen, joten en käsittele sitä nyt tässä. Vietimme aamupäivän Mlilwanessa eläimiä ihastellen. Loppupäivän kulutimme ajelemalla läheiseen Manzinin kaupunkiin ja kävimme vielä ajelemassa pääkaupungissa Mbabanessakin.

Varsinaisia nähtävyyksiä Swazimaassa ei ole, mutta emme me niiden perässä olleetkaan. Sen sijaan on hauskaa kierrellä autolla ympäriinsä ja nähdä miten paikalliset elävät, kun kyseessä on kulttuuri, joka poikkeaa merkittävästi omastamme. Swazimaassa maaseudulla on aivan tavallista pitää 2-3 vaimoa. Maan kuningas itse on tunnettu 13 vaimon haaremistaan.

Köyhyyttä ja HIV-positiivisia

Kuten yllä olevista kuvistakin tulee esille, Swazimaa on köyhä. Rikkaitakin löytyy, mutta varallisuus jakautuu hyvin epätasaisesti. 69% ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Köyhyyttä lisää entisestään maan suuri hiv-ongelma. Luin tästä vasta meidän jo ollessamme Swazimaassa ja samalla löytyi selitys rajalla esillä olleille kondomeillekin. Samoin yleisissä vessoissa oli kondomeja tarjolla. Swazimaassa on maailman korkein hiv-esiintyvyys.  Jopa 46% lisääntymisiässä olevista naisista on hiv-positiivisia. Kaupunkien katukuvassa näkyikin tienvarsimainoksia, joissa äitejä kehoitettiin hoitamaan sairautensa, jotta lapsi ei syntyisi hiv-positiivisena. Tiedottamisessa ja hoidossa on ilmeisesti onnistuttukin erinomaisesti, koska suurin osa syntyvistä lapsista on hiv-negatiivisia. Valitettavasti aids-orpoja on paljon ja tämä lisää maan köyhyyttä. Maan väestöstä puolet on alle 15-vuotiaita. (Lähde)

Turismi on keskittynyt Ezulwinin laakson alueelle, joka sijaitsee pääkaupunki Mbabanen lähistöllä. Ezulwinin laaksosta löytyi myös länsimaalainen kauppakeskus. Shoppailut hoidimme kuitenkin käsityöopiston "torilla", jossa oli basaarityyppisesti kymmenittäin pieniä kojuja, joissa myytiin käsitöitä. Paikalla ei ollut ketään muita turisteja ja hetken jo pohdimme olisiko siellä myyjiäkään paikalla.

Parkkeerasimme automme puun juurelle ja lähdimme kiertelemään kojuja. Jokainen myyjä halusi luonnollisesti esitellä käsitöitään meille ja kaikilla oli hyvät hinnat. En pidä yhtään tyrkytyksestä, mutta tässä oli mukana vielä jotain epätoivoista, koska muita asiakkaita ei ollut. Myyjien kasvoilta tuntui paistavan ahdinko. Olisimme halunneet ostaa jokaiselta jotain, mutta se ei tietenkään ollut mahdollista. Olimme kuulema päivän ensimmäiset asiakkaat. Se tuntui melko karmaisevalta, koska kello näytti kolmea iltapäivällä. Myyjät pitivät todennäköisenä, että jäisimme myös päivän viimeisiksi asiakkaiksi.

Hinnat olivat hyvin huokeat. Ostin puusta veistettyn peurafiguurin sekä kapean puisen naamarin ja tein tämän naisen hyvin iloiseksi. Pyysin lupaa ottaa kuvan hänen "liikkeestään" ja hän halusi poseerata mukana kuvassa.

Kaiken kaikkiaan vierailu tuossa käsityöbasaarissa oli surullinen kokemus, kun tiesi miten köyhistä ihmisistä oli kyse. He olivat istuneet koko päivän odottamassa, että joku tulisi ja ostaisi jotain. Sitten me tulimme ja meidän oli käveltävä lähes kaikista kojuista pois ostamatta mitään. Kiersimme vain noin puolet kojuista, koska olin niiden jälkeen jo aivan henkisesti loppu. Joku paikallinen swazi sen sijaan ei paljoa tuntunut elämästä stressaavan.

Kolmantena Swazimaan päivänä ajoimmekin jo pois maasta. Oli sunnuntai ja ihmiset tulivat vastaan pyhäasuissaan ajellessamme kauniilla ja kumpuilevalla maaseudulla kohti Etelä-Afrikan rajaa.

Swazimaa jäi mieleen köyhänä maana jossa on hyväntuulisia ihmisiä. Oli mielenkiintoista nähdä tämä maa ja millaista siellä on, mutta muuta mitään kovin ihmeellistä nähtävää emme Swazimaasta löytäneet. Aina kohteessa ei kuitenkaan tarvitsekaan olla mitään Eiffel-tornin kaltaista nähtävyyttä, vaan maahan tutustuminen (vaikkakin näin pintapuolisesti) itsessään on palkitsevinta. Swazimaa oli helppo maa vierailla, emmekä kokeneet oloamme missään vaiheessa turvattomaksi. Ihmiset puhuvat hyvin englantia ja autolla oli helppo liikkua paikasta toiseen. Hintataso on hyvin alhainen. Jos päätät joskus lähteä autoilemaan Etelä-Afrikkaan, suosittelen huomioimaan matkasuunnitelmissa myös tämän pikkuisen naapurimaan.

Eläintarhat - käydäkö vai ei?

Ideaalimaailmassa vallitsee rauha. Ei ole sotia, eikä absoluuttista köyhyyttä. Ihmiset ja eläimet elävät sulassa sovussa keskenään. Kotieläimiä kohdellaan hyvin ja niiden lajinomainen käyttäytyminen otetaan huomioon. Ihminen antaa villieläimille tarpeeksi elintilaa, jotta lajit säilyvät. Lajeja vaalitaan. Villieläimiä ei metsästetä sukupuuttoon, ei oteta lemmikeiksi, eikä vangita. 

Mutta me emme elä ideaalimaailmassa. Elämme todellisuudessa. Eläinten elintila vähenee päivä päivältä. Monet lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Yhä useammat ihmiset asuvat kaupungissa, eivätkä ole kosketuksissa eläimiin. Maapallon kasvava ihmismäärä tarvitsee yhä enemmän ravintoa. Tätä varten metsiä hakataan pelloiksi, muutetaan palmuplantaaseiksi tai kaadetaan puutavaraksi. Tästä kärsivät eläimet. Maapallon ongelmat ovat monisyisiä ja kärsijänä ovat niin ihmiset kuin eläimetkin.

Ovatko eläintarhat vain eläinten vankiloita vai onko niillä tarpeeksi positiivisia vaikutuksia koko eläinkuntaan, jotta eläinten pitäminen vangittuna on oikeutettua? Asia ei ole yksinkertainen, koska eettisiin kysymyksiin on harvoin yksiselitteistä vastausta.

Australiassa, Philip Islandin suojelualueella näkemämme koalavauva.

Eläintarhat lajin pelastajina

Eläintarhat voivat toimia lajin pelastamisen hyväksi. Yksi esimerkki on kultaleijona-apina. Näitä pieniä apinoita oli Brasilian luonnossa jäljellä enää noin 100-200 yksilöä, kun kansallinen eläintarha puuttui tilanteeseen. Yhdessä valtion, useiden eläintarhojen ja organisaatioiden avulla toteutetun suojeluprojektin ansiosta luonnossa elävä kanta on saatu elvytettyä 1500 yksilöön. Lisäksi eri eläintarhoissa elää tällä hetkellä noin 450 yksilöä.

Vuodesta 2002 eteenpäin kaikilla eurooppalaisilla eläintarhoilla on pakko olla ohjelma eläinlajien säilyttämisen auttamiseksi. Eläintarhat saavat rahaa lipputuloista ja muusta myynnistä. Ideaalimaailmassa tieto apua tarvitsevasta eläimestä riittäisi ja ihmiset lahjoittaisivat rahaa. Todellisuudessa ihmisten kukkaron nyörit heltiävät helpommin, kun he näkevät apua tarvitsevan lajin edustajan omin silmin eläintarhassa. Korkeasaaren suojeluhankkeista voit lukea täältä.

“In the end we will conserve only what we love. We will love only what we understand. We will understand only what we are taught.”

Baba Dioum, senegalilainen luonnonsuojelija

Valkoisia tiikereitä Singaporen eläintarhassa

Lajinomaisten tarpeiden tyydyttäminen

Vangittuna eläminen tarjoaa eläimille hyötyä. Eläimet saavat säännöllisesti ruokaa, ne eivät joudu näkemään nälkää. Sairastuessaan ne saavat eläinlääkärin hoitoa. Saaliseläimillä ei ole uhkaa saalistajista. Mutta silti monet eläimet eivät voi hyvin vangittuna. Tyypillisin esimerkki eläimen huonosta psyykkisestä voinnista on stereotyyppinen käyttäytyminen. Se on usein tietyn liikeradan toistamista uudelleen ja uudelleen. Esimerkiksi norsuilla tämä ilmenee yleensä ns. heijaamisena.

Eri eläinlajeilla on hyvin erilaiset tarpeet. Apinoiden pitää pystyä kiipeilemään. Majavalla on sisäsyntyinen tarve rakentaa pato. Siinä missä koala nukkuu suurimman osan päivästä ja hereilläoloajasta suurin osa kuluu syömiseen, jääkarhu liikkuu päivässä jopa kymmeniä kilometrejä. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että toiset lajit sopeutuvat paremmin tarhaolosuhteisiin kuin toiset.

Ei tarvitse kuitenkaan ottaa edes ääriesimerkkejä eläinlajeista, kun vertaillaan eläintarhaan sopeutumista. Kettu saattaa luonnossa elää neliökilometrin suuruisella alueella. Sillä on selkeä koti. Sen sijaan sudet ovat suurimman osan vuodesta kodittomia. Ne ovat muutaman päivän yhdessä paikassa ja jatkavat taas matkaa. Molemmat ovat koiraeläimiä, mutta johtuen hyvin erilaisista elintavoista, sudet sopeutuvat hyvin huonosti tarhaolosuhteisiin, kun taas ketuilla ei ole havaittavissa vastaavaa turhautumista läheskään samassa mittakaavassa. Susi ei halua pysyvää kotipaikkaa, vaan se haluaisi vaeltaa.

Leijonia voisi sanoa luonnossa laiskoiksi eläimiksi. Ne nukkuvat jopa 22 tuntia vuorokaudessa. Leopardit taas ovat huomattavasti aktiivisempia. Silti leopardeilla esiintyy vangittuna selvästi vähemmän stereotyyppistä käyttäytymistä kuin leijonilla. Kuten sudet, myös leijonat ovat vaeltajia. Niillä ei ole vakituista reviiriä, toisin kuin leopardilla.

Bahrainin eläintarhasta jäi mieleen saluki. En ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi, että koiraa pidettäisiin eläintarhassa. Mutta onko se enemmän vai vähemmän oikeutetumpaa kuin kojootin vangitseminen? Bahrainin eläintarhaa en voi suositella.

Edellä mainittua taipumusta vaeltamiseen pidetään nykyään tärkeänä kriteerinä sen suhteen miten eläin sopeutuu vangittuna elämiseen. Eläimen hyvinvointiin vaikuttavat lukuisat asiat. Saaliseläimelle on taattava turvattu olo. Saalistajan taas tulee päästä toteuttamaan saalistusta ainakin jossain muodossa, vaikka eläviä saaliita ei voidakaan käyttää. Puhutaan virikkeistämisestä. Yleisimmin tämä tarkoittaa, että eläin joutuu tekemään työtä ruokansa eteen ja kuluttaa siten aikaa.

Eläinten olot eläintarhoissa ovat parantuneet merkittävästi siitä mitä ne ovat olleet. Hyvissä eläintarhoissa eläimistä pyritään pitämään mahdollisimman hyvää huolta. Eläimet ovat hoitajilleen rakkaita. On myös muistettava, että eläintarhojen tarkoitus on tehdä voittoa. Kävijät kaikkoavat, jos eläimet näyttävät sairailta. Toisaalta taas voittoa tavoittelevan yrityksen on usein haalittava mahdollisimman hyviä vetonauloja, joka taas voi tarkoittaa esimeriksi liikaa eläimiä liian pienellä alueella.

Maailmassa on valitettavasti vielä myös melkoisia kauhueläintarhoja, joihin en toivoisi kenenkään astuvan jalallaan. Yksi tälläinen on Indonesiassa sijaitseva Surabaya Zoo, joka on ollut julkisuudessa maailman kamalimpana eläintarhana. Etenkin köyhemmissä maissa matkaillessa kehoittaisin miettimään useammankin kerran millaista toimintaa kannattaa tukea. Koko Aasiaa ei kuitenkaan kannata leimata. Singaporen eläintarhassa eläimet olivat hyvin hoidettuja ja niillä oli paljon virikkeitä. Toki tilat olisivat silti saaneet olla paljon suuremmat.

Singaporen eläintarhan apinoiden kiipeilyteline.

Singapore Zoon orankien kiipeilyalue oli suoraan vierailijoiden yläpuolella.

Eläintarhojen eettisyys

Lähtökohtaisesti eläintarhassa pidettävälle eläimelle pitäisi pystyä takaamaan vähintään yhtä hyvät tai paremmat olot kuin luonnossa. Jos tätä ei pystytä toteuttamaan (se vaikuttaa lähes mahdottomuudelta etenkin monien suurten petoeläinten kohdalla), voiko eläintarhojen olemassaolon oikeuttaa sillä, että niillä saavutetaan jotain tärkeämpää kuin yksilön etu? Voidaanko ajatella, että esimerkiksi Korkeasaaressa elävä lumileopardi on niin tärkeä uhanalaisen lajin lähettiläs, että sitä voidaan pitää pienessä tarhassa, vaikka sille ei voitaisikaan tarjota riittävän suurta ja virikkeellistä tarhaa? Samalla eläintarhoissa ympäri maailmaa elävät yksilöt voisivat lajin uudelleen elvyttämisen, mikäli laji häviäisi luonnosta.

Suurin osa eläintarhoissa elävistä lajeista on kuitenkin sellaisia, jotka eivät kaipaa suojelua. Onko oikeutettua vangita nämä eläimet ihmisten katseltaviksi? Tarvitaanko eläintarhoja, jotta ihmiset oppivat pitämään eläimistä? Voiko lapsi oppia pitämään eläimistä, jos hän ei ole niiden kanssa missään tekemisissä? Riittäisikö kotieläinpihat, jossa lapset pääsevät silittämään lampaita ja syöttämään possuja? 

Yksi huomioon otettava seikka on myös loukkaantuneet eläimet. Eläintarhat ovat usein erikoistuneet hoitamaan haavoittuneita villieläimiä.

Healesville Sanctuaryn eläinsairaala Australiassa

Eläintarhat toimivat usein myös loukkaantuneiden eläinten sijoituspaikkana, jos niitä ei voida palauttaa enää luontoon. Mutta onko luonnossa vapaana liidelleelle siipirikolle kotkalle armeliaampaa lopetus vai loppuelämä suuressa häkissä?

Haluammeko, että eläimet pärjäävät eläintarhoissa vai haluammeko, että niillä on hyvä elämä?

Korkeasaaren karhuja

Makit ovat esimerkki eläinlajista, jonka on todettu sopeutuvan hyvin eläintarhoihin. Niitä on useissa paikoissa niin sanotuissa "walk-in-zoossa", jossa ne voivat liikkua vapaana ihmisten ja muiden eläinten seassa. Tämä kuva on Singaporen eläintarhasta.

Oma näkemykseni eläintarhoista

Toivoisin eläintarhojen menevän enemmän siihen suuntaan, että ne olisivat eläinpuistoja. Niissä pidettäisiin vähemmän lajeja, ja näille tarjottaisiin paremmat elinolosuhteet (lisää tilaa, lisää virikkeitä, mahdollisuus piiloutua jne.). Osa lajeista pitäisi jättää täysin pois eläintarhoista, koska niille ei voida tarjota riittävän hyviä elinolosuhteita. Lämpimien maiden eläintarhoissa ei pitäisi pitää eläimiä, jotka on tarkoitettu elämään arktisissa olosuhteissa. Vastaavasti lämpimään ilmastoon tarkoitettuja eläimiä ei saisi pitää kylmissä maissa.

Toivoisin, että eläintarhoissa keskityttäisiin enemmän alueelle tyypillisten eläinten vaalimiseen. En ole koskaan käynyt Ranuan eläinpuistossa, mutta olen kuullut siellä olevan niin suuret aitaukset, ettei eläimiä välttämättä edes näe. Ranualla ei käsitykseni mukaan ole myöskään eläinlajeja, jotka eivät sovellu pohjoiseen ilmastoon, vaan siellä on keskitytty nimenomaan arktisen alueen lajeihin.

Kaikkein parhaimmat eläinpuistot, joissa olen käynyt, ovat olleet Australiassa. Ne ovat olleet nimellä Wildlife Sanctuary eli villieläinten suojelualue tai turvapaikka. Niissä on vain kotimaisia eläimiä, joilla on suuret tilat. Yleensä samalla suurella alueella elää useita lajeja ilman väliaitoja ja ihmiset saavat kulkea eläinten seassa. Ihmisten kulkupaikkoja on rajoitettu ja eläimet saavat poistua halutessaan pusikon suojiin. Monet eläimet ovat kuitenkin hyvin tottuneita ihmisiin ja niitä voi ruokkia niille tarkoitetulla ruoalla. Tälläisiä paikkoja toivoisin enemmän muihinkin maihin.

Cleland Wildlife Sanctuary

Wallarong Wildlife Sanctuary

Olen käyttänyt melkoisesti rahaa, aikaa ja vaivaa päästäkseni näkemään luonnossa vapaana eläviä eläimiä. Jos valittavanani on nähdä yhden lajin lauma luonnossa tai kymmeniä eläinlajeja eläintarhassa, valinta on selvä. Näen mieluummin aina vapaana eläviä eläimiä niitä häirisemättä. Meidän tulee kohdella eläimiä arvostavasti. Jokaista eläinlajia ei tarvitse, eikä pidä vangita ihasteltavaksi. Eläinlajien, jotka menestyvät luonnossa, pitäisi saada elää vapaana. Elinvoimaisten lajien edustajia ei saa pyydystää vapaudesta ja vangita tarhoihin. 

Jos haluaa nähdä jonkin tietyn lajin edustajan, sen eteen voi ja pitääkin joutua näkemään vaivaa. On kuitenkin ajateltava kokonaisuutta. Jos eläintarhat auttavat ihmisiä ihastumaan eläimiin ja sitä kautta tukemaan niiden suojelua luonnossa, on yritettävä järjestää tarhatuille yksilöille mahdollisimman hyvä elämä. 

Mitä mieltä sinä olet eläintarhoista?

Lue myös aiemmin kirjoittamani:
Kuuluuko delfiini altaaseen?
Kymmeniä orpoja norsuja Sri Lankalla
Buenos Airesin eläintarha


LÄHTEET:

Kirjat:
Animals in Translation, Temple Grandin and Catherine Johnson
Animals Make Us Human, Temple Grandin and Catherine Johnson
Kun norsut itkevät, Jeffrey Moussaief Masson 

Videot:

Dorothy McKeegan - Zoo, wildlife and conservation ethics - part 1 - Dick Vet Animal Welfare Season 
Zoochosis - The living conditions of animals in captivity

Matkamessut 2015 - ensitunnelmia

Viikonloppuna sinulla on mahdollisuus lähteä vaikkapa Karibialle. Voit kiertää tunnissa Aruban, Jamaican ja Kuuban. Kurkista samalla miltä näyttää Costa Ricalla. Aivan yksinäsi et pääse tunnelmasta nauttimaan, koska tulevana viikonloppuna tuhannet suomalaiset suuntaavat kanssasi maailmanympärimatkalle. Matkakuumehan siinä nousee.

Matkamessuilla on mukana aivan mahtavia maita esittelemässä kaunista luontoa ja lumoavia kaupunkeja.  Messukeskus pursuaa kansainvälistä tunnelmaa.

Vuoden 2015 Matkamessut starttasivat tänään ammattilaispäivän voimin. Osallistuin tapahtumaan ensimmäistä kertaa matkabloggaajana ja kävin heti aamusta kiertelemässä ja ihastelemassa toinen toistaan upeampia messuosastoja. Matkamessuja voi suositella kaikille matkailusta kiinnostuneille, oli sitten haaveissa hiihtoloma Lappiin, rantaloma Kreikkaan tai vaellus Nepaliin. Jokaiselle on jotakin ja paikalla on asiantuntijat kertomassa kohteista. Sain itse monta hyvää vinkkiä.

Mikäli reissusuunnitelmat tulevalle vuodelle ovat vielä avoinna, nyt on hyvä tilaisuus käydä tarkastamassa tarjonta. Sitä nimittäin riittää! Suomalaisten suosikkimaiden lisäksi löytyy paljon eksoottisempaakin tarjontaa. Jos Bhutan kuulostaa tällä hetkellä vieraalta, ei ehkä enää messujen jälkeen. Tämä yksi maailman eristäytyneimmistä maista on nimittäin ensimmäistä kertaa mukana Matkamessuilla. Uusia messumaita ovat myös esimerkiksi Costa Rica ja Madagascar. Etenkin kaksi viimeisintä maata kiinnostavat myös allekirjoittanutta, koska ne tunnetaan erityisesti eläimistä ja kauniista luonnosta.

Messutarjouksia ei ammattilaispäivänä ollut vielä erityisemmin esillä, joten parhaiten mieleen jäi Turkish Airlinesin osaston 99 € lentotarjouksesta Istanbuliin. Hauskimman idean puolestaan oli keksinyt Pohjolan Liikenne. Heidän osastollaan voit kiivetä upouuteen bussiin, paeta hetkeksi messuhälinää ja istahtaa mukaville bussinpenkeille kuuntelemaan stand uppia. Mielestäni aivan loistava keksintö.

Nyt minä suuntaan illan bileisiin ihanien matkabloggaajien kanssa. On ollut aivan mahtava tutustua muihin saman henkisiin ihmisiin ja tänään illalla uusia tuttuja tulee toivottavasti vielä lisää. Käykäähän tekin piipahtamassa messuilla!

Matkamessujen aikataulun, ohjelman ja näytteilleasettajat löydät tapahtuman omilta sivuilta. Sosiaalisessa mediassa matkamessuja voi seurata #matkamessut.

Tonnilla safarille - ohjeita Krugerin kansallispuistoon

Ennen eteläisen Afrikan matkaa teimme melkoisen määrän selvitystyötä. Kun varasimme lennot Johannesburgiin, olin vielä melko pihalla miten hommat Etelä-Afrikassa toimivat. Tiesin esimerkiksi, että Krugerin kansallispuistossa on leirejä, joissa voi voi yöpyä, mutta missä? Teltoissako? Entä turvallisuus? Etelä-Afrikka kun ei ole varsinaisesti tunnettu turvallisuudestaan. Moni on kertonut aiempien postausten kommenteissa olevansa hyvin kiinnostunut matkustamaan Krugeriin tai ylipäänsä Afrikkaan safarille. Kokosin tähän pienen infopaketin siitä mitä kannattaa ottaa huomioon Krugerin kansallispuistoon matkustettaessa. Ei se ole lainkaan vaikeaa, eikä edes kallista. Ennen kuin huomaatkaan, olet jo ihastelemassa eläimiä.

Missä Kruger sijaitsee ja miten sinne pääsee?

Kruger sijaitsee Etelä-Afrikassa, Mosambikin ja Zimbabwen rajalla. Suomesta kannattaa lentää maan suurimpaan kaupunkiin, Johannesburgiin. Sieltä ajaa suorinta reittiä Krugeriin pysähdyksen kanssa noin 4-5 tuntia. Tie on hyvässä kunnossa ja matkan varrella on huoltoasemia. Me emme ajaneet suoraan Krugeriin, vaan yövyimme Nelspruitissa. Siitä jatkoimme matkaamme Panoraamareittiä pitkin Phalaporwaan. Tähän kului pari päivää.

Ellet ole innostunut autoilusta, Krugeriin voi myös lentää Johannesburgista. Jättimäisen kansallispuiston sisällä on lentokenttä, joka sijaitsee Skukuzan leirin lähellä. Nopealla vilkaisulla Skyscannerista lennot näyttivät maksavan reilut 200 €. Skukuzassa voit hypätä joko vuokra- tai safariauton kyytiin. Valitsit sitten kumman vaihtoehdon tahansa, tulet näkemään eläimiä todennäköisesti jo ensimmäisten kilometrien aikana lentokentältä poistuessasi. Ei siis ollenkaan huono vaihtoehto saapua kansallispuistoon.

Yöpyminen kansallispuistossa

Krugerin sisällä on 12 pääleiriä ja lisäksi lukuisia pienempiä leirejä. Suurimmissa leireissä on paljon palveluita. Niistä melkein jokaisesta löytyy ravintola, kauppa ja uima-allas. Pienemmät taas ovat varustukseltaan hyvin vaatimattomia, eikä niissä ole välttämättä mitään palveluita. Monet etelä-afrikkalaiset tulevat Krugeriin lomalla pariksikin viikoksi. Heillä on mukana kaikki leiriytymiseen tarvittavat varusteet alkaen teltoista ja päätyen ruoanvalmistusvälineisiin. Meillä taas ei Suomesta lentäessämme ollut mukana mitään varusteita, joten valitsimme yöpaikaksemme isot leirit ja niistä mökkimajoituksen. Tämä olikin erinomainen valinta.

Yövyimme kolmessa eri leirissä ja kaikkien mökit olivat samanlaisia, pyöreitä savimökkejä. Mökkien vieressä oli autolle paikka, joten tavaroita ei tarvitse kantaa kaukaa. Sisältä ne eivät olleet erityisen tilavia, mutta lisätilaa toi kuistille rakennettu ulkokeittiö. Eteläafrikkalaisittan grillaus kuuluu safarille yhtä oleellisesti kuin se kuuluu suomalaiseen juhannukseen. Jokaisen mökin edustalta löytyikin oma braai eli grilli.

Ensimmäisessä paikassa luimme mökistä löytyviä ohjeita pienen ihmetyksen vallassa. Ohjeessa nimittäin luki:

Jos jääkaappi ei ole häkissä, käännäthän sen oven seinää vasten.

Jääkaappi häkissä?! Ei, leireissä ei liiku leijonia, mutta jonkinasteinen apinaongelma niissä vallitsee. Käänsimme tunnollisesti mökin terassilla olleen jääkapin seinää vasten siten, ettei sitä voinut pienemmät kädelliset avata. Viimeisessä majapaikassa pääsimme näkemään häkissä olevan jääkaapinkin.

Apinoiden lisäksi muut leireissä nähtävät eläimet rajoittuvat lähinnä liskoihin. Lisäksi galagoja eli korvamakeja voi nähdä pimeän aikaan. Olin ottanut otsalampun mukaan ja kävinkin iltaisin tähyilemässä sen kanssa puihin, mutta turhaan.

Leirit ovat aidattuja, jotta saalistajat pysyvät ulkopuolella

Olifantsin leiristä on näkymät alas joelle, jossa näkyy usein esimerkiksi virtahepoja

Pretoriuskopin leirin oleskelualue oli kaunis.. Lammessa uiskenteli virtahepo ja tuolla oli mahdollisuus nähdä myös sarvikuonoja.

.

Skukuzan leiri oli myös viihtyisällä paikalla, mutta emme nähneet joella mitään eläimiä.

Itsenäisesti vai ryhmän kanssa?

Tämä on makukysymys. Me pidämme siitä, että saamme liikkua omien aikataulujemme mukaan. Ryhmässä mennään aina ryhmän ehdoilla. Omalla autolla liikkuessa voit itse päättää jäätkö tunniksi odottamaan herääkö leijona ja tepastelee suoraan autosi eteen, vai jatkatko suoraan matkaa. Omalla autolla voit myös ajaa puistossa aamusta iltaan. Toisaalta taas safariautojen kuljettajat kommunikoivat toistensa kanssa radiopuhelinten avulla ja saavat kuulla muilta, jos jossain on esimerkiksi lauma leijonia tien vieressä tai missä leopardeja on viimeksi nähty. Kuljettajilla on myös harjaantunut katse ja hän voi bongata sellaisia eläimiä, jotka turisteilta menisi ohi. Samoin isommassa ryhmässä useampi silmäpari saattaa helpommin havaita eläimiä. Eläimet ovat nimittäin melko hyviä maastoutumaan.

Ajatelkaapa itsenne ajamassa alla olevan maiseman ohitse ja katsovanne samalla tien toisella puolella laiduntavaa sarvikuonoa. Huomaisitteko nopealla vilkaisulla tien toiselle puolelle mitään erityistä?

Loppupeleissä valinta järjestetyn safarin ja oman auton välillä riippuu haluatko kokea eläimet ryhmässä opastuksen kanssa:

Vai itsenäisesti (huomaa edellä olevan auton peruutusvalot):

Meille itsenäisyys oli päivänselvä vaihtoehto, emmekä edes harkinneet mitään muuta, mutta opastetuissa kierroksissa on kieltämättä omat hyvät puolensa.

Turvallisuus

Etelä-Afrikan ollessa kyseessä, turvallisuus nousee usein pinnalle. Krugerin rajojen sisäpuolella ei tarvitse pelätä ryöstetyksi tulemista. Kansallispuisto on erittäin turvallinen. Sen sijaan puiston rajojen ulkopuolella on hyvä ottaa turvallisuusasiat huomioon. Krugeriin vieviellä teillä on tehty ryöstöjä ja paikoin suositellaan, ettei tietyillä tiealueilla pysähdytä kuin huoltoasemille. Ei, vaikka poliisilta vaikuttava henkilö viittoisi pysähtymään.

Moni on kauhistellut miten uskalsimme ajaa eläinten keskellä. Krugerissa eläimet ovat hyvin tottuneita autoihin. Osa toki säikkyy, mutta monet tuntuivat suhtautuvat autoihin hyvin neutraalisti ja kävelivät suoraan auton eteen. Käytännössä ainoa eläin, josta voi olla vaaraa autolle / autoilijoille, on norsu. Niistäkään ei kuitenkaan ole pääsääntöisesti mitään uhkaa, kunhan norsuille antaa tarpeeksi tilaa. Ongelmia tulee vasta, kun ihmiset eivät malta pysyä tarpeeksi kaukana norsuista (vrt. yllä oleva kuva tietä ylittävästä norsulaumasta ja niitä hyvin lähellä olevasta autosta). Pieni riski on kuitenkin olemassa ja se on hyvä tiedostaa. Youtubesta löytyy paljon videoita aiheesta hakusanoilla kruger elephant attack. Toki myös sarvikuonoihin ja puhveleihin on syytä pitää riittävä etäisyys. Välillä käy kuitenkin niin, että eläin itse tulee lähelle autoa.

Yli 20000 neliökilometriä tutkittavaa

Kruger on yksi suurimmista Afrikan suojelualueista. Sitä on turha kuvitella tutkivansa läpikotaisin muutamassa päivässä. Pohjoisessa tieverkosto on harvempi. Siellä kerrotaan olevan vähemmän eläimiä, mutta myös vähemmän turisteja. Eläinkohtaamiset tuntuvat ainakin meidän mielestä vielä upeammilta, kun ne osuu kohdalle ihan kahdestaan. Kymmenen muuta autoa ympärillä syövät hieman sitä tunnelmaa. Me emme käyneet Krugerin pohjoisosassa, mutta löysimme rauhallisia paikkoja myös puiston keski- ja eteläosista.

Suurin osa puistossa vierailevista käy vain Krugerin eteläosassa, jossa eläimiä on eniten. Sen vuoksi siellä on myös eniten turisteja. Aloitimme Krugeriin tutustumisen keskiosista laskeutuen päivä kerralla puiston alaosaan. Samalla odotimme ruuhkien alkavan, mutta vain yhdellä tieosuudella (Skukuza - Lower Sabie) tuntui olevan hieman liikaa autoja. Tuolla alueella on maailman tihein leopardikanta.

Kaikkien pääleirien välillä kulkee päällystetyt tiet, mutta näiden lisäksi puistossa risteilee suuri määrä hiekkateitä. Osa niistä on hyvässä kunnossa, osa aivan kamalassa. Voisi kuvitella, että eläimiä näkee eniten pikkuteiden varrella, mutta niitä sanotaan näkyvän enemmän isojen teiden luona. Asfalttitie on hiljaisempi ja suuremmasta liikennemäärästä johtuen, tien läheisyydessä olevat eläimet ovat tottuneet autoihin, joten ne eivät ole niin säikkyjä. Me teimme oikein hyviä eläinbongauksia sekä asfaltoiduilla että hiekkateillä.

Milloin on hyvä aika vierailla Krugerissa?

Etelä-Afrikka sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla ja siellä vallitsee päinvastaiset vuodenajat kuin Suomessa. Kesäkuukaudet sijoittuvat joulu-helmikuulle ja talvikuukaudet kesä-elokuulle. Puhun nyt vuodenajoista paikallisessa ajassa. Talvella Krugerissa on kuivaa. Puissa on vähemmän lehtiä ja kasvillisuus on matalaa. Tämän vuoksi eläimiä näkee helpommin. Lämpötila kipuaa talvisinkin päivällä lähelle 30 astetta, mutta yölämpötilat tippuvat nollan tuntumaan. Kesällä kasvillisuus on rehevää, eläimillä on paljon ruokaa ja ne ovat hyväkuntoisia. Niitä voi olla kuitenkin vaikeampi nähdä runsaan kasvillisuuden vuoksi. Lämpötila kipuaa pahimmillaan päivisin yli 40 asteeseen. Kevättä pidetään yhtenä parhaimpana ajankohtana vierailla Krugerissa. Me olimme siellä marraskuussa ja kevät oli jo pitkällä. Minulla ei ole vertailukohtaa, mutta mielestämme ajankohta oli hyvä. Lämpötilat vaihtelivat 12-37 asteen välillä. Yleensä Krugerissa ei kuitenkaan ole marraskuussa niin kylmää.

Etelä-Afrikka on ainoa Afrikan maista, jossa myös oman maan väestö kuuluu ahkeraan kansallispuiston kävijäkuntaan. Sen vuoksi Kruger ruuhkautuu pahasti Etelä-Afrikan koulujen loma-aikoina, jotka sijoittuvat joulu- ja heinäkuuhun. Välttelisin siis näitä kuukausia ellei lomaa ole pakko pitää juuri silloin. Ettet joudu taistelemaan paikastasi, kuten nämä impalat.

Mitä Krugerissa vierailu maksaa?

Raha kiinnostaa ihmisiä aina. Syy miksi emme ole aiemmin käyneet Afrikassa safarilla, on ollut hinta. Olen aina ajatellut sen olevan todella kallista. Niin sen ei kuitenkaan tarvitse olla. Tässä meidän kustannukset:

Yöpyminen mökissä noin 50 € / yö.
Luonnonsuojelumaksu 25 € / päivä / hlö. 
Auton vuokra (Nissan X-trail) noin 50 € / päivä + bensat

Kaiken kaikkiaan maksoimme neljästä ja puolesta päivästä kansallispuistolle 400 €. Siis alle 50 euroa päivä. Jos mukaan otetaan auton vuokra ja bensat (joka oli vuonna 2014 noin euron litra), hintaa henkeä kohden tuli noin 80 € / päivä. Tähän kun lisätään lentoliput (570 € / hlö) ja muutaman lisäyön majoitukset ja autonvuokra, viikon matkasta olisimme selvinneet noin 1000 € / hlö + käyttörahat. Ruokailu Krugerin keskitasoisissa ravintoloissa maksoi noin 6-12 € / ateria. Me söimme kerran päivässä. Aamu- ja välipalatarvikkeet olimme ostaneet ennen kansallispuistoon menoa kaupasta.

Kuten blogia seuranneet tietävät, me jatkoimme Krugerista matkaa vielä Swazimaahan, Lesothoon ja lopuksi lensimme vielä Kapkaupunkiin. Teimme koko matkan hyvin edullisesti, mutta silti hyvissä majoituspaikoissa yöpyen ja hyvillä autoilla ajaen. Etelä-Afrikassa yleinen hintataso on Suomea alhaisempi ja se on sen vuoksi kohtalaisen edullinen lomakohde. Toki rahaa saa käytettyä paljonkin, jos niin haluaa.

Luksussafari Sabi Sandsissa

Kansallispuistojen leireissä on kaikki välttämätön, mutta puitteet ovat melko vaatimattomat. Jos haluat nauttia lomalla luksusoloista, voit yöpyä myös all-inclusive majoituksissa, joissa hintaan kuuluvat kaikki ruokailut ja ohjatut safariajelut. Tunnetuin alueista on Sabi Sands. Se rajoittuu Krugeriin, jääden  kansallispuiston ulkopuolelle, mutta alueiden välissä ei ole aitoja. Eläimet siis liikkuvat vapaasti puiston ja näiden yksityisten alueiden välillä. Sabi Sandsissa ei saa ajaa omalla autolla, vaan kaikki liikkuvat safariautoilla. Täällä niillä on se etu, että ne saavat ajaa myös teiden ulkopuolella, toisin kuin Krugerissa.

Yksityiset all-inclusive paikat tarjoavat luksusta, jota kansallispuiston leireistä ei löydy. Luonnollisesti luksuksella on hintansa. Hinnat ilmoitetaan yleensä henkeä kohden ja ne alkavat noin 150 eurosta yötä kohden. Kalleimmissa yö voi maksaa parikin tonnia per nenä. Näillä hinnoilla sinun ei kuitenkaan tarvitse huolehtia mistään, vaan kaikki on hoidettu puolestasi. Yleensä päivään kuuluu 2-3 safariajelua ja välissä on aikaa syödä ja hengailla uima-altaalla. Kuulostaa melko mahtavalta yhdistelmältä, eikö?

On vielä kolmaskin vaihtoehto yöpymiselle. Voit yöpyä jossain kansallispuiston ulkopuolella olevassa kyläkeskittymässä sijaitsevassa hotellissa / lodgessa. Krugeriin on mahdollista tehdä joko opastettuja tai omatoimisia päiväretkiä puiston rajojen ulkopuolelta.


Haluaisitko sinä matkustaa Krugeriin? Mitä minulta jäi kertomatta? Saa kysyä nyt tai vaikka vielä parinkin vuoden päästä! :)


Linkkejä:
Sanparks (South African National Parks) - Tältä sivustolta voi varata Krugerin majoituksen ja löydät paljon lisätietoa puistosta.
Perusteellinen Krugerin kartta

Aiemmat blogipostaukseni Krugerista:
Krugerin kansallispuisto - vuokra-autolla eläinten keskelle
Saaliita ja saalistajia - Krugerin kansallispuisto
Leopardi silmästä silmään - mieletön Kruger
Sarvikuono - sarvella vai ilman? (Krugerin sarvikuonojen salametsästyksen hälyttävä tilanne)


p.s.
Osallistun matkabloggaajana ensi viikonloppuna (16.-18.1.) Helsingissä järjestettäville matkamessuille. Blogin Facebook-sivuilla on käynnissä kilpailu, jossa voit voittaa liput messuille. Käyhän osallistumassa, jos Matkamessut kiinnostavat!