Sisällön tarjoaa Blogger.

Machu Picchu - odotus palkittiin

16.2.
Tämä oli se päivä, jota etenkin Tomi oli odottanut kauan. Machu Picchu on ollut pitkään hänen bucket listallaan. En voi väittää, etten olisi ollut itsekin innoissani.  Matkaillessa olen oppinut huomaamaan, että ihmiset eivät turhaan matkusta katsomaan tunnettuja nähtävyyksiä, vaan kyllä ne yleensä ovat oikeasti sen arvoisia. Machu Picchu on yksi uudesta seitsemästä maailman ihmeestä, eikä sellaista arvoa varmasti saa turhaan.

 


Perun vuoriston iloista maalaiselämää

15.2.
Edellisessä postauksessa kirjoitin vierailustamme Urubamban kylässä. Palasimme hotellille syömään. Lähdimme sen jälkeen kävelemään hotellin viereistä hiekkatietä ylös vuorenrinnettä katsomaan lähemmin kuinka ihmiset asuivat Perun maaseudulla. Ohut vuoristoilma sai meidät puuskuttamaan hyvin nopeasti ja Tomi oli hieman epäileväinen sen suhteen olisiko tuolla mitään nähtävää. Ei mennyt kuitenkaan montaa minuuttia kuin kävelyretkemme jo palkittiin. Sivupolulta tuli paimen lampaiden kanssa. Mukana oli myös aasi kantojuhtana ja muutama koira, jotka eivät valitettavasti näy tässä kuvassa.



Matkalla Perussa - seesteinen Urubamba

15.2. Sacred Valley, Peru

Meillä oli ns. vapaapäivä. Matkanjärjestäjä tarjosi tälle päivälle vapaaehtoista ohjelmaa eli siis lisämaksullista. Moray & suolakaivokset eivät kiinnostaneet meitä. Eivät etenkään niin paljoa, että olisimme maksaneet siellä vierailusta 65 $ per nassu. Aamu alkoi ihan mukavasti, kun parvekkeelle mennessä vastassa oli ihana ja raikas vuoristomaisema.



Hotellilla oli erinomainen aamupala. Masut täynnä pohdimme päivän agendaa. Californialaiset kyselivät meitä mukaan reilun tunnin ajomatkan päähän Pisaciin inkaraunioita katsomaan. Meitä ei kuitenkaan innostanut ajatus niin pitkästä automatkasta ja raunioita oli nähty jo eilen ja tultaisiin näkemään seuraavana päivänä. Niinpä päätimme suunnata vähän matkan päähän Urubamban kylään. Saimme californialaisilta kyydin kylän ohittavan tien varteen. He toivottivat meille onnea matkaan, koska kylän reunamilta Urubamba ei vaikuttanut kovin lupaavalta.

Inkojen valtakunnassa

14.2.
Lensimme aamulla Cuscoon, joka on Perun pääturistikaupunki. Yleensä kaikki turistit lentävät sinne ja jatkavat sieltä Machu Picchulle. Lentomme oli perillä ennen puolta päivää. Meillä oli hyvä palvelu. Oppaamme Julio huolehti matkalaukuistamme ja meidän piti vain kävellä kentältä ulos bussiin. Bussi olikin melko hulppean kokoinen meidän vaatimattomalle kuuden hengen ryhmällemme, johon kuului nyt Julion lisäksi myös kuljettaja. Kahdeksan ihmistä ja noin 30 hengen bussi. Ei tullut kinaa ikkunapaikoista!

Ajoimme ulos Cuscosta. Palaisimme sinne parin päivän päästä. Sitä ennen meillä oli edessä pari päivää ohjelmaa Sacred Valleyssä ja vierailu Machu Picchulla. Nyt suuntasimme kohti Andien vuoristoa. Cusco sijaitsee laaksossa ja se on 3400 metrin korkeudessa. Nyt suuntasimme vielä ylöspäin. Tie mutkitteli asutuksen läpi ja tuolla oli uskomaton määrä koiria. Niitä näkyi joka puolella. Mainitsin niistä Juliolle ja hän kertoi, että paikalliset kutsuivat niitä "vapaiksi sieluiksi". Päivät ne hengailivat vapaana siellä sun täällä ja illaksi ne palasivat kotiin. Näennäisesti ne vaikuttivat siis kulkukoirilta, mutta kuulema käytännössä jokaisella koiralla oli joku perhe, joka huolehti niistä ainakin jonkin verran. Koirien lisäksi joka puolella näkyi lehmiä, lampaita, kanoja, aaseja ja possuja.




Perun pääkaupunki Lima - vastakohtaisuuksien kaupunki

Lima, suuri ja kaaottinen. Suurin osa Limasta on juuri sellaista hieman sekavaa, vähän sotkuista ja todella meluisaa kuin mitä Etelä-Amerikkalaiselta 8,5 miljoonan asukkaan suurkaupungilta voikin odottaa. Hotellimme sijaitsi Mirafloresissa ja se osa kaupungista on kuitenkin jotain aivan muuta. Mirafloresissa asuu keskiluokkaista tai ylempää keskiluokkaa olevaa väestöä. Se on rauhallinen, turvallinen ja kaunis kaupunginosa. Kävelimme hotelliltamme seitsemän korttelinväliä rantaan ja ihastuimme paikkaan täysillä. Olen aina uskonut pitäväni Perusta. En ollut kuitenkaan aivan varma pitäisinkö Limasta. Nyt olen. Lima oli hurmaava.





13.2.2014

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan tai oikeastaan jo ennen sitä. Sisäinen kello ei todellakaan ollut vielä Etelä-Amerikan ajassa. Herätyskellon soimiseen oli vielä pitkä aika. Ehdin surffailla aikani netissä ennen aamupalaa. Tomi veteli sikeitä ja murisi tyytymättömänä, kun herätin.

Neljän tähden hotellin aamupala oli neljän tähden arvoinen. Pekonilla se olisi saanut viisi tähteä. Ryhmämatkailu on erilaista. Masut pulleina kävelimme kymmenen metriä hotellin aulaan, josta meidät ohjattiin pikkubussiin. Siellä tutustuimme matkamme oppaaseen, muuhun ryhmään sekä vielä Liman paikallisoppaaseen. Meillä oli käynyt melkoinen tuuri. Yleensä nämä ryhmät ovat noin 12-15 henkeä, joskus jopa 20 hlöä, mutta meidän kohdallemme oli sattunut oppaan mukaan epätavallisen pieni ryhmä. Vain kaksi pariskuntaa meidän lisäksemme. Viettäisimme tällä kokoonpanolla seuraavat yhdeksän päivää. Kun varasimme matkan, meillä oli mahdollisuus valita kahdesta eri hintaluokasta. Toinen oli noin 140 euroa halvempi paketti, mutta hotellit eivät olleet aivan yhtä hyvällä sijainnilla ja olivat noin 3-4 tähden hotelleja. Me päätimme maksaa tuon noin 140 euroa lisää ja valita paremmat hotellit. Oletimme, että nämä kaksi ryhmää kuitenkin yhdistettäisiin, mutta näin ei ollutkaan. Näimme tämän toisen ryhmän myöhemmin päivän aikana ja heitä oli ehkä 20 henkeä ja he matkustivat isolla bussilla.

Kuten etukäteen olimme olettaneetkin, muut meidän ryhmäläiset olivat eläkeläisiä. Toinen pariskunta oli Kanadasta, heidän kanssaan tulimme edellisenä iltana  samaan aikaan lentokentältä. Toinen pariskunta oli Californiasta ja he olivat olleet Limassa jo pari päivää. Oppaamme oli reilu kolmekymppinen Julio (lausutaan Hulio), joka vaikutti oikein mukavalta ja puhui hyvää englantia. Tämän päiväinen oppaamme oli kuitenkin Liman paikallisopas, nuori nainen, joka hänkin puhui hyvää englantia. Tällä kokoonpanolla lähdimme uudenkarhealla pikkubussilla noin kolmen tunnin Liman kierrokselle. Kävimme ensin katsomassa jotain pyramidin tapaisia inkakauden rakennelmia, jotka sijaitsivat aivan asutuksen vieressä. Niistä ei saanut oikein hyvää kuvaa, mutta ne näkyvät tuossa taustalla, kun otin kuvan tästä rouvasta, joka yritti epätoivoisesti kiskoa vastaan hangoittelevaa englanninbulldoggiaan liikkeelle.



Pyramidihässäköiden jälkeen suuntasimme kohti vanhaa keskustaa. Olemme tottuneet matkustamaan joka paikassa itsenäisesti. Oli oikeastaan hauskaa, kun nyt mukana oli opas, joka kertoili bussimatkan aikana kaikkea mielenkiintoista. Perussa keskipalkka on noin 400-500 US dollaria. Tämän saa esim. julkisen koulun opettajat ja poliisit. Minimipalkka on 300 US $. Limassa ei sada käytännössä koskaan ja silloinkin, jos sataa, sade on vain pientä tihkua. Vuotuinen sademäärä on noin sentin. Käytännössä kaikki vesi tuodaan vähän matkan päässä sijaitsevalta Andien vuoristoalueelta, jossa sataa paljon. Tämä on kuitenkin kallista ja  kolmihenkisen perheen vesimaksu on kuukaudessa noin 30 $ ja sähkölasku toiset 30 $. Eihän tämä sinänsä paljolta kuulosta, mutta jos sen suhteuttaa keskipalkkaan, se onkin jo aika paljon. Köyhemmillä alueilla Limassa ihmiset elävätkin ilman sähköä ja vettä, koska heillä ei yksinkertaisesti ole varaa kumpaankaan. Varakkaampien alueilla omaisuus oli hyvin suojattu. Rikollisuutta on paljon. Todella monissa taloissa oli tällaiset "etupihat":




Limassa on todella suuret erot eri alueiden välillä. Tulo- ja varallisuuserot ovat huimat. Ajoimme matkalla keskustaan rikkaiden alueen läpi ja talot olivat hulppeita. Oppaamme kertoi, että talo siltä alueelta maksaa vähintään 500 000 dollaria. Californialaiset olivat heti innoissaan huomauttamassa, että sehän on halpaa. No on Yhdysvalloissa keskipalkkakin vähän enemmän kuin 400-500 dollaria, joten hinnat eivät ole aivan suhteessa toisiinsa.

Ajoimme bussilla keskustaan ja hyppäsimme kyydistä "Plaza Mayorin" eli pormestarin aukion kohdalla. Siellä meidät ympäröi joka puolella vanhat rakennukset. Vanhimmat olivat 1600-luvulta.




Aukiolla tepustelun jälkeen kävelimme lyhyen matkaa San Franciscon luostariin. Tämä osa retkestä on jotain sellaista, jota emme olisi koskaan tehneet omatoimimatkalla. Emme ole oikeastaan yhtään kiinnostuneita kirkoista tai museoista. Tässä yhdistyi hieman molempia. Kuvaaminen oli  kiellettyä, joten voin vain kuvailla paikkaa. Kyseessä oli katolinen kirkko ja luostari, joka oli rakennettu 1600-1700-luvuilla suurella rahalla. Seinät oli päällystetty Sevillasta (Espanjasta) tuoduilla laatoilla.  Kävelimme toinen toistaan hienompiin huoneisiin. Suhtautumiseni tälläisiin iänkaikkisen vanhoihin, kalliilla rakennettuihin kirkkoihin on hieman negatiivinen. Tuli sama fiilis kuin Vatikaanissa. Nuo rahat olisi voitu käyttää myös kansan hyvinvointiin. 

San Franciscossa vierailun mielenkiintoinen osio oli luostarin ja kirkon alapuolella. Kävimme katakombeissa. Vuosisatoja sitten Limassa ei ollut lainkaan hautausmaita, vaan ihmiset haudattiin kirkkojen alle rakennettuihin hautoihin. Arkkuja ei käytetty, vaan ihmiset vain kääräistiin kankaaseen ja päälle laitettiin hajujen ehkäisemiseksi limeä. Tällä tavoin ihmisiä haudattiin päällekkäin suuret määrät. San Franciscon katakombeissa arvellaan olevan haudattuna noin 25000 ihmistä. Kuvaaminen oli tuolla kielletty, mutta kapinallinen Tomi otti salaa pari kuvaa.




Oli miellyttävää nousta takaisin maanpinnalle ja ulos kirkkaaseen päivän valoon. Aurinkokin paistoi. Limassa se ei kuulema ole lainkaan itsestäänselvää. Sen lisäksi, että Lima on maailman toiseksi kuivin pääkaupunki Kairon jälkeen, erikoisuutena on myös pilvisyys. Kesäkuukausina (eli Suomen talven aikaan) Limassa alkaa usein utuisen aamun jälkeen paistaa aurinko, mutta auringonpaistetta on vain noin neljä kuukautta vuodessa. Kahdeksan kuukautta vuodesta on täysin pilvistä, eikä aurinkoa näy lainkaan.

Ajelimme bussilla takaisin kohti Mirafloresin aluetta. Ohitimme Chinatownin ja paljon muita alueita. Mirafloresissa ajoimme bussilla rakastavaisten puistoon rannalle. Sitten suuntasimmekin jo takaisin hotelliamme kohden. Opas osoitti matkalla Larcomar -nimistä aluetta rannalla, jossa oli ravintoloita ja ostoskeskus. Sinne olisi hotelliltamme seitsemän korttelin matka ja päätimme kävellä sinne myöhemmin iltapäivällä. Ryhmämatkailun hyvä puoli tuntui olevan se, että olimme päässeet aikaisin aamulla liikkeelle ja puoleen päivään mennessä olimme nähneet jo vaikka mitä. Vastustimme houkutusta mennä hetkeksi huoneeseemme lepäämään ja lähdimme sen sijaan heti Mirafloresin kaduille käppäilemään.

Limassa on paljon taskuvarkaita, mutta Miraflores on kuulema hyvin turvallinen. Siltä meistäkin tuntui. Siellä sai liikkua kaikessa rauhassa. Ihmisiä oli liikkeellä paljon, muttei liikaa. Kadut olivat hyvässä kunnossa ja siistit. Suurimman turvallisuusriskin näytti muodostavan liikenne. Oppaamme olikin jo aamulla kertonut, ettei autoilijoilla ole Perussa velvollisuutta väistää jalankulkijoita edes suojatiellä. Sen kyllä huomasi. Isoimpien teiden yli menevillä suojateillä oli kyllä liikennevalot, mutta oli hyvä odottaa muutama sekunti vielä sen jälkeen, kun valo oli vaihtunut vihreäksi. Useita autoja nimittäin ajoi punaisia päin ja veteli surutta suojatien yli, jossa paloi jalankulkijoille vihreä valo.

Shoppailumahdollisuudet olivat hyvät. Edullisimmat kaupat sijaitsevat kuulema keskustassa. Mirafloresissa olikin paljon merkkiliikkeitä ja Stockmannin tyylisiä tavarataloja. Hinnat oli melko Suomen tasoa vastaavat. Joitain edullisempiakin kauppoja löytyi. Ostin yhdestä tavaratalosta Perussa tehdyt farkut. Ne maksoivat 40% alennuksen jälkeen noin 25 euroa.
 
Kävelimme puiston läpi kohti rantaa. Jo puistossa oleili useampi kissa. Sivukujalla olikin sitten useita kissoja ja näimme myös banderollin, jossa kerrottiin kissojen hylkäämisen olevan laitonta. Kisut olivat laihoja, rohkeita ja ystävällisiä.



Mirafloresin ranta-alue on todella kiva. Oli lämmin ja mereltä tuuli mukavasti. 


Larcomarin ostoskeskus oli kieltämättä upealla paikalla. 

 Ihastelimme aikamme näkymää ja päätimme sitten mennä syömään tämän kuvan alareunassa näkyvään ravintolaan. 


Tai päätimme ainakin käydä tarkistamassa hintatason. Annokset olivat onneksi noin 10 euron luokkaa, joka ei kuulostanut lainkaan pahalta ottaen huomioon, että ravintola vaikutti tasokkaalta ja näköalat olivat mitä parhaimmat. Saimmekin vatsamme täyteen. Kiertelimme ruoan jälkeen hieman kauppoja ja sitten pitikin jo lähteä takaisin hotellille. Meillä oli kuudelta ensimmäinen palaveri oppaan ja muun ryhmän kanssa. Tuon palaverin jälkeen lähdimme vielä hetkeksi takaisin kaupungille käydäksemme ruokakaupassa ostamassa juotavaa ja pientä iltapalaa. Miraflores oli mukavan turvallinen paikka liikkua myös illalla pimeällä. Menimme aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä oli aikaisin aamulla lähtö lentokentälle ja Andien vuoristoon! Sitä vartenhan tänne oli tultu. Siitä sitten seuraavassa päivityksessä.

Jersey Gardens - ostoshelvetti tai -taivas

Kauas on pitkä matka. Se tuli todistettua eilen taas kerran. Kirjoittelen tätä Miamista ja kello on täällä hieman yli kuusi aamulla. Olen ollut hereillä jo parisen tuntia. Eipä tullut nukuttua kuin muutama tunti.

Lensimme eilen ensin SAS:silla Osloon. Siellä meillä oli kolmen tunnin vaihtoaika, jonka jälkeen nousimme jenkkiyhtiö Unitedin koneeseen kohti New Jerseyta ja Newarkin kenttää. Mannerten välisillä lennoilla on yleensä aina jokaisella paikalla omat näytöt ja viihdekeskus, josta saa valita mitä leffoja katsoo tai mitä musiikkia kuuntelee. Unitedilla vain oli suuria ongelmia järjestelmän kanssa ja se pätki koko ajan. 20 minuutin välein järjestelmä buutattiin ja leffaa sai kelata jatkuvasti alusta siihen pisteeseen, johon oli jäänyt. Jossain vaiheessa tämän tuskastelun lomassa Tomi sitten keksi, että hän oli muuten unohtanut takkinsa Helsinki - Oslo lennon koneeseen! Matka alkoi siis erinomaisesti. Sinne meni uusi Fjälravenin takki ja taskussa 100 $ rahaa. Toivotaan, että onni suosisi ja takki vielä löytyisi. Tomi oli nyt kuitenkin takiton ja olimme matkalla Perun sateiseen vuoristoon.

Matkaan lähtöön aikaa 12h!

Kiirettä pukkaa! Matkustaminen on ihanaa, mutta pakkaaminen ei. Aamulla aikaisin pitää lähteä kentälle, mutta edelleen matkalaukun vieressä on vain epämääräinen kasa tavaraa, jotka pitäisi setviä (= karsia puolet pois). Pakkaamista vaikeuttaa se, että lämpötilat tulevat kolmen viikon aikana vaihtelemaan +5-30 asteen välillä ja Perun vuoristossa on todennäköisesti sateista.

Matkaan lähtöön ollaan varauduttu oikeastaan vain päivittämällä ESTAt ja tänään kävin vaihtamassa dollareita. Koirat jää kotihoitoon ja talo on koko ajan asuttu, joten sen suhteen ei tarvitse murehtia. Ai niin ja käytiinhän me viikonloppuna ostamassa mun kameraan uusi pannukakkuobjektiivi eli sellainen, jossa ei ole zoomia lainkaan. Nyt pitäisi kuulema tulla syvyyttä kuviin :D Tässä pari räpsyä uudella objektiivilla.


Etelä-Amerikka part 5: Brasilialainen lintupuisto


18.12.2012
Oli viimeinen päivä Foz do Iguazulla ja illalla lähtisi koneemme Paraguayn puolelta kohti Buenos Airesia. Pohdimme pitkään mennäkö vaiko ei hotellimme vieressä sijaitsevaan lintupuistoon. Olin jo aiemmin päättänyt, ettei siellä varmaan ole mitään erikoista, koska olemme käyneet useissa upeissa eläintarhoissa maailmalla. Muutenkin nautin enemmän eläinten katselusta ilman kaltereita välissä. Meillä oli kuitenkin aamu aikaa löhöillä altaalla tai sitten tehdä jotain. Koska olen lomalla enemmän kokemisen kuin löhöilyn ystävä, päätimme kuitenkin loppujen lopuksi mennä lintupuistoon. Suurena syynä oli tahto nähdä tukaaneja. Sellaisen näkemisestä olen nimittäin haaveillut lapsesta asti.

Bird Park Iguazussa asustaa yli 900 lintua, jotka edustavat yli 150 lajia. Kaikki linnut ovat peräisin joko eläintarhoista tai IBAMA-kasvattajilta (IBAMA = The Brazilian Institute of Environment and Renewable Natural Resources). Yhtään lintua ei ole pyydystetty luonnosta tarhaoloihin. Valitettavasti ihan kaikilla linnuilla ei ollut niin isot häkit kuin olisi voinut toivoa. Se mikä tuolla kuitenkin oli todella upeaa, oli isot lentohäkit, joissa sai kävellä sisällä. Ja isoilla tarkoitan todella suuria. Välillä unohti, että ympärillä edes oli verkot. Alla olevassa kuvassa näkyy myös "hullu kana", joka hieman häiritsi tukaanien ihastalua yrittämällä nokkia kaikkien jalkoja. Näette kuinka brasilialainen äiti yrittää suojella lastaan. :D "Kana" myös lähti jahtaamaan, jos sitä lähti karkuun. En ymmärrä kanalintujen (tai edes tiedä onko tuo sellainen) psykologiaa, joten kyseisen yksilön ihmisiin suuntautuneet patoumat jäävät mysteeriksi?


Vaaralliset koirat - saalistajat


Maanantaina 27.1.2014 TV1 näytti ohjelman MOT: Koira - ihmisen vaarallisin ystävä. Ennen ohjelmaa ja sen jälkeen keskustelu vaarallisista koirista on käynyt netissä kuumana. Ohjelman otsikkohan on typerä. Ihminen on ihmiskunnan vaarallisin vihollinen. En siis puhuisi ihmisen vaarallisimmasta ystävästä, mutta olen sitä mieltä, ettei asiasta tulisi myöskään vaieta. Asiasta tulisi keskustella objektiivisesti ja kiihkoilematta. Peruspertti syyttää nopeasti kaikkia yli 20-kiloisia koiria vaaralliseksi, kun taas naapurin Vesa teilaisi kaikki saksanpaimenkoirat. Olen itse harkinnut aikoinani bullterrierin ottamista ja tunnen useita todella kilttejä staffordshirenbullterriereitä. Jättäisin nämä rodut kokonaan pois listoilta, kun puhutaan vaarallisista koirista. Ne eivät ole ongelma. Niitä on ollut Suomessa vuosikymmeniä ilman suurempia vahinkoja.

Lähestyn nyt asiaa siltä kantilta mikä tietyn tyyppisistä koirista tekee vaarallisia ihmisille ja toisille koirille. Seuraavat asiat pohjautuvat tunnetun biologi Raymond Coppingerin kirjaan ja seminaariin sekä Peter Nevillen vuonna 2005 pitämän kaksipäiväisen Emotionaalinen koira -seminaariin. Nämä eivät siis ole omia päätelmiäni.


Suosittelen ehdottomasti kaikkia koirien käyttäytymisestä kiinnostuneita lukemaan tämän kirjan!

Koiralla on kolme käyttäytymisen liikemallia:
  1. Vaaran välttämiskäyttäytyminen
  1. Saalistuskäyttäytyminen
  1. Lisääntymiskäyttäytyminen
Kun koira puree, se johtuu todennäköisimmin vaaran välttämiskäyttäytymisestä. Koira puree karkottaakseen, oli alkuperäisenä syynä sitten pelko tai puolustuskäyttäytyminen. Nyt en aio kuitenkaan paneutua tähän, vaan aion paneutua tarkemmin saalistuskäyttäytymiseen, vaikka se voi aluksi hassulta kuulostaakin. Lupaan kuitenkin pian selventää, miksi tämä on tärkeää.


Saalistuksen liikemalli

Koiran esi-isä on susi ja suden saalistus muodostuu seuraavasta liikemallista:


Etsiminen (nenä/silmät/kuulo) --> Katse --> Vaaniminen --> Jahtaaminen --> Kiinni pureminen -->  Tappopureminen


Avaan näitä termejä hieman:

Etsiminen: Voi olla jäljestystä, näöllä etsimistä tai äänen perusteella saaliin paikallistamista.
Katse: Saaliin näkeminen ja hetkellinen paikalleen jähmettyminen ennen liikkeelle lähtöä.
Vaaniminen: Hitaasti, matalana saaliin lähestyminen.
Jahtaaminen: Saaliin kiinni juokseminen.
Kiinni pureminen: Saaliin pysäyttäminen puremalla kiinni.
Tappopureminen: Pureminen, joka tappaa saaliin. Siihen sisältyy usein saaliin ravistaminen.

Eri koiratyypeillä nämä liikemallin osa-alueet ovat jalostuksen suunnasta riippuen joko vahvistuneet tai heikentyneet. Esimerkiksi paimennus on pelkkää etsimistä, katseen käyttöä, vaanimista ja jahtaamista. Pureminen on jalostettu paimenkoirista pois, koska kukaan paimen ei halua paimenkoiransa vahingoittavan paimennettavia. Kiinni pureminen saattaa esiintyä näykkimisenä, mutta sen tavoitteena ei ole kohteen tappaminen, eikä tappopuremista saalistuksen liikemallista tyypillisesti esiinny paimenkoirilla. 

Seisovilla metsästyskoirilla taas saalistuksen liikemalli on hyvin typistetty: Etsiminen --> katse ja kun metsästäjä on ampunut saaliseläimen, koira noutaa saaliin (kiinni pureminen). Kaikien koirien saaliskäyttäytymistä ohjaa tietynlainen saalistuksen liikemalli. Koirarodun tai -tyypin alkuperä määrittelee millainen tämä liikemalli on.

Tässä blogipostauksessa keskityn kolmeen koirarotuun:
- dogo argentinoon
- pitbulliin ja
- presa canarioon (tunnetaan myös nimellä kanariandoggi ja dogo canario (sama koira voi olla rekisteröity sekä presa canarioksi että dogo canarioksi rekisteristä riippuen)).

Näitä kaikkia kolmea rotua yhdistää niiden alkuperäinen käyttötarkoitus eli villisian metsästys. Pitbull tunnetaan yleensä härkätaistelutaustaisena, mutta sitä on käytetty alun alkujaan myös suurriistan metsästykseen ja sen jälkeen rotua on jalostettu koiratappeluihin. Villisikaa metsästävien koirien on pitänyt olla nopeita, rohkeita ja valmiita puremaan. Aikuinen villisika ei ole mikään helppo vastus. Tässä esimerkkivideo, josta selviää millaisesta metsästyksestä on kyse.

 

Näiden koirien saalistuksen liikemallissa on siis mukana saaliin etsiminen, katse, vaaniminen ja jahtaaminen, mutta erityisen korostuneena on kiinni pureminen ja tappopureminen. Jos nauttii villisian kiljumisen kuuntelusta, youtubesta löytyy hyvin pitkiäkin pätkiä, jossa koirat ovat villisian kimpussa. Metsästäjä antaa koirien raadella villisikaa aivan rauhassa ja käy välissä viiltämässä sikaa puukolla kylkeen. Tämä on varmasti sadistisin metsästyksen muoto, jonka tiedän.

Koiria koulutetaan vangittujen villisikojen avulla. Alla olevasta videosta voitte nähdä vielä paremmin millaista haastetta aikuinen villisikakarju tarjoaa!


Tässä on sama video, jonka Peter Neville näytti luennollaan. Kaksi dogo argentiinoa hyökkäilee lasten kimppuun, jotka kiipeävät auton katolle turvaan.


Mitä näitte videolla? Minä näin kaksi koiraa, jotka ovat pitämässä hauskaa! Nämä koirat saalistavat ja haluavat tappaa saalistuksen kohteen aivan samoilla periaatteilla kuin villieläin, joka saalistaa itselleen ruokaa.Nämä koirat eivät pure puolustautuakseen (kuten suurin osa koirista, jotka purevat), vaan ne purevat huvitellakseen.

Sama saaliskäyttäytymisen malli ja koiran hauskanpito näkyy myös tällä (valitettavan huonolaatuisella) videolla. Pitbull hurvittelee parturiliikkeessä.



Kun taistelukoiratyyppinen koira on aggressiivinen, se on hyvin vaarallinen. Sen käyttäytyminen ei muutu, vaikka uhrin käytös muuttuu, joten on oletettavaa, että kyse on saaliskäyttäytymisestä. Koska tälläinen koira jatkaa hyökkäystään riippumatta uhrin toiminnasta, se poikkeaa hyvin paljon muista koiratyypeistä. Niiden saalistuksen liikemalli siirtyy katseesta suoraan tappopuremiseen. Tämän ei tietenkään ole alunperin ollut tarkoitus kohdistua koskaan ihmiseen, mutta valitettavasti tätä tapahtuu.

Vielä tänäkin päivänä presa canarioiden kasvattajien ja omistajien suurta huvia rodun kotimaassa tuntuu olevan kiduttaa villisikoja koiriensa avulla. Videolla näkyy kuinka koirien oletettavat omistajat ovat päästäneet koiransa aitaukseen teljetyn villisian kimppuun. He tuovat paikalle puisia seinäkkeitä, joilla koirat on tarkoitus irrottaa villisiasta. Koirat käyvät niin suurilla kierroksilla, ettei ole toivoakaan saada niitä irrottamaan otettaan saaliista ilman apua.




Nämä koirat hyökkäävät pahimmassa tapauksessa samalla intensiteetillä myös toisen koiran tai ihmisen kimppuun. Tästä on valitettavasti todistusaineistoa niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Kanariandoggi hyökkäsi syksyllä 2013 Vihdissä koulutaksia odottaneen tytön kimppuun. Paikalle tullut koulutaksin kuljettaja ansaitsisi hengenpelastusmitalin, koska ilman hänen väliintuloaan tyttö saattaisi olla nyt kuollut. Taksinkuljettaja sai myös puremahaavoja ja ikuiset traumat.

Aiemmin vuonna 2011 kaksi presa canariota hyökkäsi ohikulkevan miehen kimppuun Helsingissä ja purivat tätä vakavasti. Molempia tapauksia yhdistää se, ettei koirien omistajaa tunnu löytyvän, eikä kukaan halua ottaa vastuuta puremista. Suomessa kuolemantapauksilta on onneksi välttytty toistaiseksi. Yhtä hyvin ei ole Yhdysvalloissa.

Vuonna 2001 Diane Whipple oli palaamassa kotiin ruokaostoksilta. Kerrostalon rappukäytävässä hän kohtasi naapurinsa, joka talutti presa canariotaan. Presa hyökkäsi Whipplen kimppuun, eikä omistaja saanut tätä lopettamaan hyökkäystään. On hieman epäselvää osallistuiko myös naapurin toinen presa canario hyökkäykseen vai ei. Kuudessa minuutissa Whipple oli saanut 77 puremahaavaa. Pahimmat vauriot olivat kaulassa ja hänen kurkunpäänsä oli purtu kasaan. Diane Whipple kuoli myöhemmin samana päivänä sairaalassa. Koirien omistaja tuomittiin 15 vuoden vankeuteen taposta, koska hän tiesi koiriensa aggressiivisen taustan. Lisää aiheesta voit lukea täältä.

Valittevasti presa canarioiden uhriluku ei lopu tähän. Vuonna 2006 Presa canario tappoi omistajansa Shawna Willeyn Floridassa. Omistajan miesystävä oli pyytänyt naista etsimään koiralle uuden kodin, sen muristua miehelle. Nainen ei kuitenkaan suostunut tähän. Valitettavasti tämä maksoi naiselle oman henkensä. Presa canario hyökkäsi omistajansa kimppuun tämän ollessa pesemässä sitä. Koira mm. repi auki kaulavaltimon ja puhkoi henkitorven. Naisen 9-vuotias tytär näki äitinsä kuolevan koiran hampaissa ja juoksi naapuriin hälyyttämään apua. Valitettavasti apu tuli paikalle liian myöhään. Presa canario oli suhtautunut virkavaltaan aggressiivisesti seistessään kuolleen omistajansa ruumiin päällä. Poliisit ampuivat koiran. Lisätietoja täältä.

Vuonna 2012 Rebecca Carey oli hoitamassa ystävänsä kotona omia ja ystävänsä koiria. Paikalla oli kaksi presa canariota, kaksi pitbullia ja yksi bokserisekoitus. Tämä 23-vuotias nainen oli omistanut elämänsä koirien pelastamiselle ja hänen omistamansa presa canario ja pitbull, olivat molemmat rescuekoiria. Hänen kerrottiin olevan ehdoton sen suhteen, että hiemankin aggressiivinen koira lopetettiin, koska ei voitu ottaa riskejä siitä, että se pääsisi vahingoittamaan ketään. Valitettavasti koirien pelastaminen lopetukselta koitui Rebeccan kohtaloksi. Hänen ystävänsä löysi tämän kuolleena kotoaan. Jälkeen päin ei kyetty selvittämään mikä tai mitkä viidestä koirasta olivat tappaneet Rebeccan. Kaikki viisi koiraa lopetettiin. Tapauksesta lisää täältä
 
 
Purematapauksia:

2009 Poliisi joutui tainnuttamaan laserilla 9 kk ikäisen presa canarion, sen hyökättyä lenkillä omistajiensa kimppuun.

2012 kaksi karannutta Presa canariota hyökkäsi miehen kimppuun Sacramentossa, Californiassa.

2012 Minnesotassa Presa canario puri 8-vuotiasta poikaa kasvoihin.

2013 5-vuotias poika toimitettiin toistamiseen sairaalaan kolmen kuukauden sisällä, koska perheen presa canario oli purrut poikaa.

2013 Presa canario ja englanninbulldoggi raatelivat 5-vuotiaan tytön vakavasti Marylandissa.

Syy miksi olen tässä nyt keskittynyt niin paljon presa canarioon, on rodun harvinaisuus. Se ei ole yleinen rotu. Silti ne ovat tappaneet useita ihmisiä ja aiheuttaneet vakavia vammoja lukuisille muilla. En tiedä millaisia tapauksia löytyisi, jos osaisin espanjaa ja voisin etsiä tietoa myös sillä kielellä.


Molempien käsien sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun olen kuullut tai lukenut siitä, että kultaisetnoutajat ja cockerspanielit sun muut johtaa puremistilastoja. Kun asiaa tarkastellaan siltä kantilta mitkä rodut aiheuttavat vakavimmat vahingot, johtavat tietynlaiset koiratyypit kiistatta tilastoja. Yhdysvalloissa asiasta on tehty laajaa tutkimusta. Pitbullit muodostavat siellä noin 5% koirakannasta. Siltä tämä rotu tappaa kiistatta eniten ihmisiä (vastuussa yli 50% koirien aiheuttamista kuolemantapauksista). 9,2 % koirapopulaatiosta aiheuttaa suurimmat vammat ihmisille. Tähän ryhmään kuuluu: molossirotuja, sisältäen pitbull, cur, rottweiler, presa canario, cane corso, mastiff, dogo argentino, fila brasiero, sharpei, bokseri ja näiden sekoitukset.

Presa canarion / dogo canarion suosio Suomessa vaikuttaisi olevan kasvussa. Juuri äskettäin Vantaalle syntyi ennätyssuuri pentue, jossa on 15 pentua. Se mikä minua hirvittää mistä kaikille tämän tyyppisille koirille löytyy osaavat ja vastuuntuntoiset kodit, kun tavantallaaja on usein helisemässä jo collien tai kultaisennoutajan kanssa. Dogo / pittityyppisiä koiriakin mainostetaan usein mahtavina perhekoirina, jotka tarvitsevat johdonmukaisen kasvatuksen. Jokainen koira tarvitsee johdonmukaisen kasvatuksen. Kun puhutaan koirasta, joka sekä henkisesti että fyysisesti kykenee halutessaan tappamaan omistajansa tai naapurin lapsen, pitäisi ehkä puhua myös jostain muustakin. Eniten pelkään näiden koirien kohdalla toisten koirien puolesta. Jos pitbull tai kanariandoggi ampaisee oman koiran kimppuun, on siinä keinot oikeasti vähissä.

Suhtautumiseni rotukieltoihin on kaksijakoinen. Toisaalta olen sitä mieltä, ettei tälläisille koirille ole Suomessa tarvetta, mutta kiellot tuskin auttavat. Ihmiset vain jättäisivät koirat rekisteröimättä. Wienissä on saavutettu erinomaisia tuloksia koira-ajokortilla. Kortti otettiin käyttöön vuonna 2010 riskiroduille (Rottweiler, Pitbullterrier, Bullterrier, Staffordshire Bullterrier, American Staffordshire Terrier, Mastino Napoletano, Mastin Espanol, Fila Brasileiro, Mastiff, Bullmastiff, Tosa Inu ja Dogo Argentino) ja purematapaukset ovat vähentyneet koko koirapopulaatiossa 57% ja näiden riskirotujen keskuudessa -63%. Mukana on sekä toisiin koiriin että ihmisiin kohdistuneet purematapaukset. (Lähde.) Kannattaisin siis samanlaista koira-ajokorttia myös Suomeen.


Loppukaneettina:



Lue myös:
Kunhan on terve

Haluathan hengittää kunnolla