Sisällön tarjoaa Blogger.

Turkiton tyyli

Tämän kirjoittaminen tuntuu turhauttavalta. Siinä missä asiaan vihkiytymätön voi vielä jotenkin naiivisti kuvitella, että delfiineillä on hauskaa delfinaarioissa, ei kukaan voi oikeasti uskoa samaa turkistarhoilla elävistä eläimistä. Turkistarhaus on asia, jota en ole voinut hyväksyä koskaan. Se ei ole elinkeino siinä missä joku muukin, turkistarhaus on yksinkertaisesti väärin.

Helsingin Sanomien artikkelissa Turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura kommentoi turkistarhauksen eettistä puolta:

"Uuden asetuksen myötä tiloille hankittiin entistä suuremmat häkit. Tämä maksoi yhteensä 70  miljoonaa euroa", hän sanoo.

Ketut ovat koiran kaltaisia eläimiä. Niitä voi verrata aktiivisuustasoltaan vilkkaaseen koiraan. Tarhakettu elää elämänsä 1 x 0,8 metrin kokoisessa häkissä.


"Koko elämä? Tässä?!!"



Jos koiraa pidettäisiin koko sen elämä pienessä häkissä, se olisi eläinsuojelurikos. Kenellekään ei tulisi edes mieleen kieltää sitä. Kahden aktiivisen koiran omistajana poden huonoa omaatuntoa jo siitä, jos joku päivä metsälenkki jää tavallista lyhyemmäksi. Tämä siitäkin huolimatta, että koirilla on sen jälkeen mahdollisuus temmeltää vielä mielin määrin isolla aidatulla pihalla.

Usein kuulee perusteltavan Suomen turkistarhausta sillä, että sen lopettaminen vain siirtäisi bisneksen muihin maihin, joissa eläimillä on vieläkin huonommat oltavat. Tämä on surkea perustelu. Kehitysmaissa ja kehittyvissä maissa moni muukin asia on huonommin kuin meillä. Asioiden hoitaminen lähtee omasta maasta. Suomen tulisi näyttää esimerkkiä, eikä keksiä huonoja tekosyitä. Turkistarhaus saa kuitenkin jatkua eläinten kustannuksella, koska ala on rahasampo. Bisneksestä jäisi reippaasti voittoa, vaikka eläimille järjestettäisiin paremmatkin olot. Ihminen on eläimistä ahnein.

Kävimme joitain vuosia sitten Colorado Wolf & Wildlife -keskuksessa. Siellä elää lukuisten susien lisäksi myös pelastettuja tarhakettuja oloissa, joita katsoessa ei tule tippa linssiin paitsi ehkä ilosta.








Miten se, mikä on yhden eläimen kohdalla rikos, voi olla toisen, vastaavan eläimen kohdalla sallittua?

Tuethan sinäkin turkitonta tyyliä. Ota oma #turkitontyyli kuvasi ja postaa se sosiaaliseen mediaan. Lisätietoja Animalian Facebook -sivuilta.


24 kommenttia

  1. Kato nyt tuota naamaa! Kuka tuollaiselle voi tehda pahaa!! Olen 100% samaa mielta sun kanssa: turkistarhaus EI ole elinkeino muiden joukossa! yak!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On aivan käsittämätöntä, että toiset ihmiset voivat sulkea tuollaisia suloisia, fiksuja eläimiä koko niiden elämän ajaksi pieneen häkkiin. :(

      Poista
  2. Kaksi vuotta on näköjään vierähtänyt, kun itse viimeksi tartuin aiheeseen. Ehkä olisi taas syytä.

    http://fiilistelijanpilvilinnoja.blogspot.fi/2012/11/mika-erottaa-naalin-puudelista.html

    Esim. Sveitsissähän eläinten tarhaus turkisten vuoksi on loppunut kannattamattomana, kun eläinten oloille asetettiin niin suuret vaatimukset. Eli minkeille mm. uima-altaat. Kyllä välillä hävettää olla suomalainen.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä uudelleen aiheeseen! Ei tämä valitettavasti tunnu vanhentuvan :(

      Sveitsille pointsit kotiin, Suomelle ei...

      Poista
  3. Niin siis syy miksi linkkasin oman postaukseni oli se, että kommenteissa oli paljon keskustelua aiheesta. Vois ehkä kiinnostaa suaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun linkkasit :) Kävin lukemassa postauksen ja sen kommentit. Yllätyin miten moni piti turkistarhausta jonain tabuna, josta ei saisi puhua. En ole itse koskaan mieltänyt asiaa sellaiseksi.

      Poista
  4. Mua suretti taannoisen kansalaisaloitteen lähetekeskustelu, ei pelkästään ihmisten mielipiteiden takia, vaan siksi, miten huonosti ne niitä perusteli. "Turkistarhaus on laillinen elinkeino" - no shit Sherlock, siksihän sitä lakia yritetäänkin muuttaa? Muistan myös elävästi sen, kun Stefan Wallin perusteli pitkästi, kuinka turkistarhaus on erittäin tuottoisaa bisnestä ja siitä saa näin ja näin paljon verorahoja. Niin, kuule ihmiskauppakin olisi varmaan tuottoisaa bisnestä, että pitäisiköhän laillistaa sekin tähän samaan rytäkkään? Ja mikä ihme se Kimmo Sasin "ajatelkaa itkeviä pieniä lapsia"-puhe oikein oli??

    Mä olen muuten katellut tuota Wolf & Wildlife -keskusta, että sinne pitäisi ehtiä jossain vaiheessa. Ajomatka on toista tuntia, mutta veikkaan, että on sen arvoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo puolustavat kommentit on kyllä juuri niin surkeita kuin odottaa voi. Menee ihan samaan kategoriaan kuin joku Tampereen kaupunginvaltuutettu tms. kommentoi delfinaariosta, etteivät delfiinit siellä mitenkään vangittuna elä, ihan vapaasti saavat uida koko altaan alueella... Jep, jep.

      Mun mielestä tuo Wolf & Wildlife Center oli ihan asiallinen paikka. Siellä on mm. Hollywoodin elokuvateollisuuden rattaissa kasvatettuja susia, jotka eivät enää olleetkaan helposti koulutettavissa leffoihin. Matkalla oli aika kivat maisematkin, joten uskoisin olevan ajomatkan arvoista. :)

      Poista
  5. Piti vielä siitä tulla sanomaan, että taannoin kun keräsin allekirjoituksia kyseiselle kansalaisaloitteelle, oli jotenkin ihmeellistä, kuinka moni ei halunnut aloitetta allekirjoittaa, koska "en halua ottaa kantaa puoluepolitiikkaan". Samat tyypit käyvät kuitenkin ihan normaalisti äänestämässä. Tuntui, että tämä asia oli jotenkin tabu, ja jos pelättiin, että jos vastustaa turkistarhausta niin leimautuu kettutytöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin voinut kirjoittaa tämän kommentin itse! Myös minä keräsin tuttavapiiristä allekirjoituksia ja muistan edelleen sen hämmennyksen, jonka koin. Pidin itsestäänselvyytenä, että kaikki allekirjoittavat aloitteen, muttei se mennytkään ihan niin. Kettujen tarhoilta vapauttajat ovat valitettavasti tehneet melkoista hallaa turkistarhauksen vastustamiselle, koska osa mieltää nyt kaiken turkisalan vastustamisen juurikin kettutyttöilyksi. Todella sääli.

      Poista
  6. Hyvä teksti ja hyvä näkökulma!

    VastaaPoista
  7. Tärkeä aihe! Se on kyllä ihmeellinen asia, että eläinsuojelulaki on ihan samanlainen koskien lemmikki- ja tuotantoeläimiä, mutta ihmiset (tosiaankin, me eläimistä ahneimmat) katsomme noita kahta meidän itse jaottelemaamme eläinryhmää ja niiden oikeuksia aivan eri vinkkelistä. Lama tai ei, kuten sanoitkin niin Suomen kaltaisella maalla on varaa, mahdollisuus ja velvollisuus näyttää mallia muille.

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä ja tärkeä postaus! Turkistarhaus ei saisi olla laillinen elinkeino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Toivottavasti turkistarhaus ei tulevaisuudessa olekaan laillista. Toivoa sen suhteen kuitenkin on.

      Poista
  9. Tuo ensimmäinen kuva on kyllä niin havainnollinen! Kuka tosiaan pitäisi koiraansa tuon kokoisessa häkissä? Hyvin kirjoitettu teksti tärkeästä aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hullua miten eriarvoisessa asemassa eri eläimet ovatkaan. Aktiivisuustasoltaan keskiverto koira ja kettu ovat varmaan melko samalla viivalla tai todennäköisesti kettu on aktiivisempi. Pahaa tekee ajatella niitä pienissä häkeissään, pelkkä metalliverkko tassujen alla koko elämän ajan :(

      Poista
  10. Jälleen tärkeää asiaa sinulta. Olen käynyt kerran turkistahralla ja kyllä kävi niin sääliksi niitä eläimiä. He käytännössä nukkuvat koko lyhyen elämänsä, koska tilaa ei todellakaan ole liikkua. Nykypäivänä kun löytyy muitakin materiaaleja tehdä asusteita, ei turkkeja todellakaan tarvittaisi lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Eläimet kärsivät ihmisten turhamaisuuden vuoksi. Kukaan ihminen ei _tarvitse_ turkkia tänä päivänä. Minäkin haluaisin käydä turkistarhalla, vaikka varmaan itkisin silmät päästäni siellä. Haluaisin kuitenkin nähdä omin silmin millaista siellä on. Ei vaan taida pahemmin olla tilaisuuksia päästä tutustumaan turkistarhaukseen.

      Poista
  11. Kiitos taas kun otit tärkeän aiheen esille :) Ja ihanaa että lopussa oli pieni toivonpilkahdus, kun muuten tuntuu nämä eläinoikeusasiat vain junnaavan liian hitaasti eteenpäin :( Löysin muuten facebookista uuden kampanjan, joka kulkee nimellä "Kimi" (#savekimi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun linkkasit tuon kamppiksen. Vaikka tulin kyllä tosi surulliseksi tuosta videosta, joka kertoo Suomen turkistarhoista. Linkkaan sen tähän suoraan, jos joku näitä kommentteja lueskelee.

      https://help.four-paws.org/en/call-burberry-be-fur-free

      Poista
  12. Turhaa on verrata lemmikkejä ja minkkejä toisiinsa,turkistarhaus on ja pysyy suomessa itse ihailen naisia,joilla on turkki yllä ovat tyylikkäitä ja näyttävännäköisiä,odotan milloin turkistarhauksen vastustajilta tulee järkevä syy miksi tarhaus pitäisi lopettaa. t.Jani-75

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti #TurkitonTyyli!

    Olettehan jo allekirjoittaneet tämän kansainvälisen vetoomuksen Suomen eduskunnalle. Allekirjoituksia on nyt jo 99 588. Vetoomus luovutetaan eduskuntavaalien jälkeen. Vetoomusta saa jakaa! :)

    Demand an end to fur farming in Finland!
    http://www.thepetitionsite.com/814/930/957/demand-an-end-to-fur-industry-in-finland-now/#

    VastaaPoista
  14. No kuule en ole kirjoittanut enkä kirjoita! t.Jani-75

    VastaaPoista

Kysyä saa ja kommentit on toivottuja :)