Ryhdyin vastailemaan kaikille arvontaan osallistuneille, mutta teitä osallistuneita olikin sitten niin paljon, että minulta loppui kesken aika ja sanat. Kiitos siis kaikille osallistuneille näin yhteisesti. Yleensä pyrin kyllä vastaamaan jokaiseen kommenttiin, mutta suonette poikkeuksen tällä kertaa.
Työkaverini suoritti tänään arvonnan. Minulla ei siis ole voittajien valintaan osaa eikä arpaa. Facebookissa osallistuneiden voittaja toivoi voivansa syödä Kickersejä näissä maisemissa tai ainakin hyvin lähellä näitä paikkoja:
Kuvat ovat Tomin ottamia vuodelta 2007. Hän kävi silloin ensimmäisellä maailmanympärimatkallaan Hawaijilla. Me emme vielä tuolloin tunteneet toisiamme, joten minulta Hawaiji on vielä kokematta. Toivottavasti pääsen sinne vielä joskus. Samaa toivon Artolle, joka voitti seuraavalla kommentillaan laatikollisen Estrellan herkkuja:
Näitä nauttisin Hawaijilla Kauai saarella; rannalla löhötessä on pidettävä huolta suolan saannista
Tänne blogin puolelle kommentoineista voittaja taas toivoi voivansa syödä Kickersejä näissä maisemissa.
Matkalla tänne:
Blogin puolelle kommentoineista voitti siis Rosa, kommentillaan:
"Nämä maistuisivat pitkällä matkalla lentokoneessa New Yorkiin! Ihana, kun estrella valmistaa etikkasipsejä. Niitä tuli pikkusena mussutettua kun asuttiin englannissa ja on ihan parasta kun niitä on alkanut suomeenkin ilmestyä! Niitä ei voita mikään maku :D"
Olen molempiin voittajiin yhteydessä henkilökohtaisesti.
Me puolestamme nautimme menneenä viikonloppuna Kickersejä ihanissa järvimaisemissa mökillä.
Tosi kivoja nuo hauvojen uintikuvat :) Eka uintikuvassahan kaveri ihan poseeraa!
VastaaPoistaKiitti! Aidaa ei paljon sorsat kiinnostaneet, vaan se odottaa kuvassa, että sille heitettäisiin keppi-keppi-keppi... :D
PoistaOih, ihanat kuvat. Ja oikein kelpo matkakohteita kaikki tyynni - tosin oma sielu sykkii juuri nyt Turun saaristoon. Siellä saaren kyljessä ollaan ihan tasan muutaman päivän päästä;)
VastaaPoistaKiitos :) Kesällä taitaa vähän itse kunkin suomalaisen sielu sykkiä Suomen suven puolesta ja se on oikein hyvä niin.
PoistaHauska idea yhdistää työ ja harrastus blogiarvonnan kautta! Ihania kerrassaan sinun matkakuvasi :)
VastaaPoistaJoskus sitä syntyy hetkessä ihan hyviäkin ideoita :D Ja kiitos kuvakehuista. Tällä kertaa ne pitää suunnata Tomille.
PoistaUpeita kuvia! Nuo rullaportaat tosin näyttävät aika hurjilta. :)
VastaaPoista