Sisällön tarjoaa Blogger.

Colonia del Sacramento Uruguayssa - kaunis historiallinen kaupunki

Jos mielikuvat Brasiliasta ja Argentiinasta eivät välttämättä vastanneet totuutta, niin Uruguaysta niitä mielikuvia ei edes ollut. Sinne kuitenkin suuntasimme joulupäivänä vuonna 2012. Uruguayhin pääsee Buenos Airesista kätevästi lautalla. Vaihtoehtoiset satamakaupungit ovat pääkaupunki Montevideo ja pikkukaupunki Colonia del Sacramento. Hetken pohdinnan jälkeen päätimme aloittaa Uruguayn valloittamisen jälkimmäisestä. Kaupunki on yksi Uruguayn vanhimmista ja sen historiallinen vanhakaupunki on UNESCO:n maailmanperintökohteiden listalla. Siellä käytyämme, ei tarvitse enää miettiä miksi.



FAKTAT:
Aika: 25.12.2012
Paikka: Colonia del Sacramento, Uruguay
Fiilis: Rento

Lautta Buenos Airesista kohti Coloniaa lähti aikaisin aamulla. Perillä olimme pari tuntia myöhemmin. Suunnitelmamme oli viettää yksi yö Coloniassa ja jatkaa sen jälkeen matkaa Montevideoon. Siirtymisvaihtoehtoina oli vuokra-auto tai bussi. Olimme yrittäneet varata vuokra-autoa etukäteen netistä, mutta joulun aikaan kaikki autot tuntuivat olevan varattuja. Lauttaterminaalissa oli useita autovuokraamojen tiskejä, joten päätimme kuitenkin vielä yrittää. Ensimmäisellä tiskillä ei puhuttu sanaakaan englantia. Seuraavalle tiskille siis. Sieltäkään ei löytynyt englantia puhuvaa henkilökuntaa. Käytyämme kaikki vuokraamot läpi, emme edelleenkään tienneet olisiko vuokra-autoja vapaana, mutta tiesimme todellakin olevamme nyt niin espanjankielisellä alueella kuin olla voi. Päätimme mennä bussilla.

Raahasimme matkalaukkumme vain muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle hotellillemme. Hotel Ayres Colonia oli idylli, pieni hotelli, jonka pienessä vastaanotossa oli suuri tiilitakka ja nahkasohvat. Vaikka minulla ei ollutkaan pahemmin mielikuvia Uruguaysta, tämä nyt ei ainakaan vastannut ennakkokäsityksiäni. Tuntui, että hotelli olisi sopinut paremmin Sveitsin Alpeille. Raahasimme laukkumme huoneeseen tai oikeammin Tomi raahasi molemmat laukut. Hissiä ei nimittäin ollut ja huoneemme oli toisessa kerroksessa.

Vastaanottovirkailijankaan englanninkielen taidoissa ei ollut kehumista. Sen verran meillä kuitenkin oli yhteistä kieltä, että saimme kaupungin kartan ja jonkinlaisen käsityksen siitä minne meidän kannattaisi siellä suunnata. Sitä ennen kävimme kuitenkin bussiasemalla, jotta voisimme ostaa seuraavaksi päiväksi liput. Joulupäivän kunniaksi bussiasema oli kuitenkin kiinni, samoin vieressä oleva turisti-info. Bussiaseman ikkunoista sisään tähyiltyämme sisältä ilmaantui kuitenkin vartija kyselemään meiltä jotain espanjaksi. Yritimme kysyä englanniksi milloin asema olisi auki. Vastaukseksi saimme jälleen ryöpyn espanjaa, mutta oletimme erottaneemme sen seasta kello viiden. Minä veikkasin, että asema aukeaisi seuraavana aamuna viideltä. Tomi veikkasi saman päivän iltaviittä. Päätimme palata asemalle myöhemmin tarkistamaan kumman veikkaus piti paikkaansa vai pitikö kummankaan. Ihan yhtä todennäköistä oli, että olimme kuulleet omiamme, kun kummankaan espanjan sanavarasto ei koostu kovin suuresta sanamäärästä.  

Suuntasimme askeleemme seuraavaksi kohti Colonia del Sacramenton vanhaa kaupunginosaa, joka tekee siitä suositun turistikohteen. Siellä vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1600-luvun lopulta. Koska oli joulupäivä, kaikki kaupat olivat kiinni. Tuntui melkein kuin olisimme kävelleet aavekaupungissa. Missään ei näkynyt ketään. Ohitettuamme kiinni olevan ravintolan pohdimme saisimmeko mistään edes ruokaa.

Katujen kunnossapidossa oli toivomisen varaa.


Sitten aloimme lähestyä vanhaa kaupunkia ja olimme yhtäkkiä kauniiden vanhojen rakennusten ja mukulakivien ympäröimänä. Hetkessä ohitimme lukuisia ravintoloita ja edelleen huolestuimme saisimmeko ruokaa. Ei siksi, että ravintolat olisivat kiinni, vaan siksi, että ne olivat aivan tupaten täynnä. Uruguaylaiseen tapaan taitaa kuulua syödä joulupäivänä ravintolassa.

Colonian vanhakaupunki on k-a-u-n-i-s! Siis todella kaunis. Buenos Aires oli upea, vilkas, äänekäs ja värikäs metropoli. Colonia tuntui sen jälkeen mielettömän seesteiseltä paikalta. Vaikka pidin Buenos Airesista todella paljon, olin nyt onneni kukkuloilla. Colonian kauniilla kaduilla vaeltelu oli todella rentouttavaa. Siellä oli turvallista ja siistiä. 



Yksi suosituimmista nähtävyyksistä taitaa olla tämä majakka ja sen ympärillä olevat rauniot.


Colonian vanhassa kaupungissa oli paljon koiria. Niitä juoksenteli vapaana, makoili kaduilla ja päivysti asuintalojen rappusilla.
 


Kaupungin suosituin kulkuväline, golfkärry, näkyi katukuvassa. Niitä oli pysäköitynä ravintoloiden parkkipaikoille ja turisteja huristeli niillä siellä täällä ympäri vanhaa kaupunkia.



Päädyimme syömään ravintolaan, jonka terassi näkyy alla olevassa kuvassa.


Siinä ruokalistoja tarkastellessamme, huomasin pari miestä, jotka näyttivät silmiin pistävän suomalaisilta. He tulivatkin viereemme vapautuneeseen pöytään ja uskomatonta kyllä, olin kuulevinani suomea. Sanoin siitä Tomillekin ja hän oli sitä mieltä, että kuulen varmaan omiani. Eihän nyt voi olla mahdollista, että olemme Uruguayssa jossain pienessä kaupungissa ja ravintolassa viereemme vain sattuu tulemaan kaksi suomalaista. Hetken kuluttua Tomikin kuitenkin kuuli miesten puhuvan ja kyllä, suomalaisia meidän viereemme oli istuutunut.

Pakkohan se oli heiltä sitten kysäistä, että kuinka he olivat sinne päätyneet. Töihin olivat tulleet. Saimmekin kuulla, että itseasiassa Uruguayssa on paljon suomalaisia töissä. Stora Ensolla oli jokin rakennusprojekti käynnissä jonkin matkan päässä. Osa oli lähtenyt Suomeen joulun viettoon, mutta moni oli jäänyt lämpöön ja aurinkoon paistattelemaan. Totesimme taas kerran, että suomalaisiin törmää kyllä mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Syötyämme melko mauttomat ateriamme, heitimme hyvästit bisseja ryystäville suomalaismiehille ja jatkoimme tallailuamme pitkin rauhallisia mukulakivikatuja.


Päädyimme seurailemaan niin rennon letkeää rantameininkiä, että olin jo valmis muuttamaan Colonia del Sacramentoon. Pari miestä / poikaa potki palloa ja leikki koirien kanssa rannalla.



Seurasimme aikamme tuota rantameininkiä ja lähdimme sitten eteenpäin. Istuskelimme jonkin aikaa puistossa seurailemassa paikallisten pyhäpäivän viettoa ja nautimme lämmöstä. Sen jälkeen olikin aika suunnata takaisin bussiasemalle. Tomin veikkaus osoittautui oikeaksi. Asema oli kuin olikin auki. Hieman vielä jännitti puhuisiko tuollakaan kukaan englantia. Lipputiskiltä löytyi kuitenkin virkailija, joka puhui englantia ja niin me poistuimmekin paikalta bussiliput kourassa. Seuraavana aamuna olisi vuorossa siirtyminen Montevideoon. Uruguay vaikutti oikein lupaavalta maalta!


Buenos Airesista Uruguayn puolelle


Jos ikinä päädyt matkustamaan Buenos Airesiin, suosittelen päiväretkeä Colonia del Sacramentoon. Lauttavaihtoehtoja on useita ja nopeimmat alukset taittavat Rio de la Plataksi kutsutun, maat erottavan merenlahden 50 minuutissa. Nopein lautta on yleensä se kallein vaihtoehto. Jos lauttapaikan saatavuuden haluaa varmistaa, matka on syytä varata jo noin viikkoa ennen. Etenkin viikonloppuisin lautat saattavat olla täynnä. Hyväksi todettuja lauttafirmoja ovat Buquebus ja Seacat. Colonia Expressiä pidetään hieman huonompi maineisena.



9 kommenttia

  1. ...siis piti sanoa monikossa; mitkä kuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Hyvä kuulla, että useampikin kuva miellytti :)

      Poista
  2. Colonia näyttää kyllä upealta! Kiitos paljon mahtavasta matkavinkistä, tää laitetaan korvan taakse kaukana tulevaisuudessa häämöttävien Etelä-Amerikan reissuhaaveiden toteuttamista ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä :) Toivottavasti saat haaveet toteutettua!

      Poista
  3. Samoilta kaduilta löytyy multakin kuvia. Tykkäsin kans Coloniasta hirmusesti. Uruguayssa on ollut useampiakin suomalaisia paperitehdashankkeita viime vuosien aikana, yksi niistä jopa katkaisi Suomen ja Argentiinan diplomaattisuhteet useiksi vuosiksi. Onneksi ovat taas ennallaan :)

    VastaaPoista
  4. 5 kerta Uruguayssa. Kyllä täältä löytyy paljon muutakin. Länsipuolen hienot hiekkarannat.Jose Ignacio, ja muut paikat, ombupuisto jota ei varmaan löydy mistään muualta.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniisti kirjoitit vanhasta kotikaupungistamme! Asuimme perheen kanssa pari vuotta Coloniassa, kuten moni muukin suomalainen teki. Upeita kuvia! Kiitos hienosta jutusta, tuli kova ikävä...

    VastaaPoista

Kysyä saa ja kommentit on toivottuja :)