Roatan - Honduras

Tomilla oli tänään touhukas päivä. Autosta hajosi tuulilasi ja meiltä sisältä vesiputki. Hetki sitten se laittoi takkaan tulet. Vähän pelottaa palaako koko talo. Lienee kuitenkin oikea hetki siirtyä hengähtämään ja muistelemaan aurinkoista ja lämmintä päivää Väli-Amerikassa.

Faktat
Aika: 26.2.2014
Paikka: Roatanin saari Hondurasissa, Väli-Amerikassa
Fiilis: Erittäin rento

Mahogany Bay, Roatan

Edellispäiväisten eläintarhalla koettujen jännitysmomenttien jälkeen olimme päättäneet pyhittää tämän päivän rentoutumiselle, auringon ottamiselle ja uimiselle. Roatan oli siihen oikein sopiva kohde, koska jo etukäteen meille oli laivalla kerrottu, että ranta olisi aivan sataman vieressä. Yleisesti ottaen moinen ilmoitus saisi meidät pakenemaan kilometrien päähän, koska mikä tahansa turisteja kiinnostava onkaan sataman vieressä, on se ruuhkainen. Nyt halusimme kuitenkin vain pysytellä kävelymatkan päässä laivasta. Lisäksi Roatanilla oli kaikkein lyhin pysähdys. Laiva lähtisi satamasta jo kolmelta.

Olimme taas aikaisin hereillä, kun laiva aamun sarastaessa peruutteli laituriin. Vieressä näkyikin kivan näköinen Mahogany Bayn ranta (ensimmäinen kuva). Toinen Carnivalin laiva oli ehtinyt paikalle jo ennen meitä.



Kävimme kaikessa rauhassa aamupalalla ja kannella räpsimässä parit kuvat.



 Rannallekin alkoi kerääntyä jo porukkaa.



Molemmista laivoista valui porukkaa rannalle ja päätimme, että meidänkin on aika lähteä mahdollisimman pian biitsille, jos aikoisimme mahtua sinne.



Niinpä leimasimme itsemme hyttikorteilla ulos laivasta ja ei kun menoksi.

Roatanin sataman nimi on Mahogany Bay. Samaan tyyliin kuin muissakin satamissa, myös täällä oli pienimuotoinen kauppakeskittymä odottamassa turistien tarjoamaa kassavirtaa. Liikkeet toistivat samaa linjaa; Pirana Joe, Panama Jack ja miljoona korukauppaa. Emme halunneet vielä shoppailla, mutta ennen rannalle menoa kävimme hakemassa passeihimme Hondurasin leimat turisti-infosta. Karibian risteilyillä ei tarvita kohdesatamissa passeja. Kukaan ei niitä tarkista, eikä leimaa. Etenkin Tomille leimojen keräämisestä on tullut matkaillessa eräänlainen harrastus, joten hän oli etukäteen selvittänyt, että Hondurasin leiman kyllä saa passiin, jos vain haluaa ja osaa kysyä oikeasta paikasta.

Passit leimattuina lähdimme kävelemään rannalle. Sinne oli matkaa arviolta kokonaiset 400 metriä. Onhan se pitkä matka. Sen verran pitkä, että sinne oli rakennettu kulkemaan tuolihissi!

Mitään nähtävää tuossa tuolihissimatkalla ei todellakaan ollut, eikä sieltä mielestäni nähnyt mitään sen paremmin kuin kävelemälläkään. Suosittu se tuntui kuitenkin olevan. En muista tarkalleen paljonko se maksoi, mutta muistaakseni noin 15 dollarin kieppeillä. Ei varmaan erikseen tarvitsisi, mutta kerrotaan nyt silti, että me kävelimme.

Ranta oli ruuhkainen, kuten veikkasimmekin. En tykkää yhtään ruuhkaisista rannoista, mutta kyllä sellaisella nyt kerran vuoteen pari tuntia voi hengailla. Etenkin jos miettii miten hienoa olisikaan olla samaan aikaan Suomessa kahlaamassa loskan seassa. Eikä niitä maisemiakaan nyt oikein haukkua voinut. 

Sen verran aikaisessa vaiheessa tulimme rannalle, että saimme vielä ihan helposti rantatuolit aivan rannasta. Tomi olisi kaivannut varjopaikkaa, mutta se olisi ollut jo vähän liikaa vaadittu. Auringossa oli k-u-u-m-a. Hylkäsimme kaikki arvotavaramme muiden turistien keskelle aurinkotuolien alle ja painelimme uimaan. Hiekkaa varpaissa, turkoosia vettä ympärillä ja aurinko taivaalla. Mitä siitä nyt puuttuisi. No stingray eli rausku tietenkin! Vähän matkan päässä oleva pariskunta hihkui meille, että rausku uiskenteli ohitsemme. Se oli hieno! Vedenalaista kameraa meillä ei ollut matkassa, mutta tässä teille myöhemmin ottamani kuva yhdestä veden pinnan tuntumassa uiskennelleesta kalasta.

Kovin kauaa emme jaksaneet väenpaljoudessa uiskennella tai grillailla punaiseksi muuttuvaa ihoamme, joten vapautimme rantatuolimme ja hipsimme takaisin kauppojen suuntaan. Matkalla pysähdyimme katselemaan "joella" olevia delfiinialtaita.

Siellä olisi päässyt uimaan delfiinien kanssa. Niin kivaa kuin sellainen varmasti olisikin, en halua tukea delfiinien vangitsemista. Onneksi olemme olleet niin onnekkaita, että olemme saaneet uiskennella vapaana elävien delfiinien kanssa Australiassa. Tälläisiä temppuja ne eivät toki meille tehneet, mutta se ei haitannut. Kirjoittelen varmaan siitä vielä jossain vaiheessa tämänkin blogin puolelle.

Loppuaika Roatanilla menikin sitten kauppoja kierrellessä. Sataman lähettyvillä ei ollut oikein mitään, joten mitään pikakierrosta kaupungilla tai kylällä ei voinut suorittaa. Hieman siis jäi harmittamaan, että oikein mitään todellista käsitystä Roatanista, saatika Hondurasista meille ei todellakaan tuosta pikavisiitistä jäänyt. Ehkä pääsemme palaamaan sinne vielä joskus paremmalla ajalla. Nyt laiva kutsui. Seuraavana päivänä olikin sitten ohjelmassa autoilua Grand Caymanilla.

Seuraa blogia:

Facebook | Bloglovin | Instagram