Ajattele eläimiä - jätä raketit kauppaan

Eilen alkoi rakettimyynti. Eilen alkoi rakettien ampuminen. Eilen koirani pelästyivät jälleen.

Raketteja ei saa ampua vielä, mutta silti niitä ammutaan. Sama kuvio toistuu vuodesta toiseen. Pelkästään  koirat eivät pelästy. Tässä maassa asuu lukematon määrä muitakin eläimiä. Kotieläimiä ja luonnoneläimiä.

Turhaa rahan ilmaan ampumista. Turhaa eläinten pelottelua. Itsensä tai toisensa satuttaneita ihmisiä. Roskaamista. Mihin tätä tarvitaan? Jokaisen uudenvuoden ilotulitusten jäljiltä hoidetaan lukuisia loukkaantuneita ihmisiä yhteiskunnan varoin.

En ole ilotulitteita vastaan. Sen sijaan vastustan yksityishenkilöiden mielivaltaista ilotulitteilla räiskintää. Niiden ampumisen vain voisi hoitaa huomattavasti tyylikkäämmin ja näyttävämmin: ammattilaisten toimesta, kuten niin monissa muissa maissa. Olemme nauttineet upeista ilotulituksista vuoden vaihtuessa Copacabanalla Riossa sekä Sydneyssä, Australiassa.

 

Minä toivon, että Suomessakin mentäisiin samaan suuntaan. Ainahan sitä saa haaveilla. Sinulle minulla on pyyntö:

Ajattele eläimiä - jätä raketit kauppaan! 


Jos sinulla on koira, luethan myös vuosi sitten kirjoittamani artikkelin:
Uusivuosi - koirien painajainen ja kuinka siitä selviydytään

Uskomaton matkavuosi 2014

Vuosi 2014 on ollut aivan uskomaton. Oikein hengästyttää ajatella missä kaikkialla olemme käyneet ja mitä vuoteen on mahtunut mukaan. Olen selannut kuluneen vuoden kuvia hämmästyksen vallassa. Olenko todellakin saanut kokea tämän kaiken vain yhden vuoden sisällä. Olen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus tehdä näin upeita matkoja. Otetaanpa näin vuoden päätteeksi pieni kertaus mitä kaikkea ihanaa matkailuun liittyvää tämä vuosi on pitänyt sisällään.


Helmikuu

Perun kierros - 10 päivää 

Helmikuussa lensimme Miamin kautta Perun pääkaupunkiin Limaan. Teimme kymmenen päivän kierroksen tuossa sympaattisessa inkojen maassa. Ihastuin Peruun, sen kulttuuriin, ihmisiin ja eläimiin.

Korkealla vuoristossa sijaitseva Cusco on yksi kauneimmista kaupungeista, jossa olen käynyt.

Myös Perun maaseutu hurmasi meidät aivan täysin.

Machu Picchu 

Perun kierroksen kohokohta oli tietenkin Machu Picchu. En yleensä halua sanoa mistään upeasta matkakohteesta, että tämä oli nyt sellainen kerran elämässä kohde. Haluan ajatella voivani palata näihin paikkoihin joskus takaisinkin. Machu Picchun kohdalla taidan kuitenkin kallistua sen puoleen, että kyse on kerran elämässä kohteesta. Tuo upea muinainen inkojen temppeli on vaikeasti saavutettavissa ja turistien määrää rajoitetaan. Olen erittäin iloinen, että sain kokea tuon mahtavalla paikalla sijaitsevan rauniokaupungin lumon ja nähdä siellä asuvat eläimet. Machu Picchu on todella mieleenpainuva paikka. Minun kohdallani se jäi mieleen toisestakin syystä. Siellä korkealla Tomi nimittäin yllätti ja kosi. Vastasin kyllä.

Karibian risteily

Perun kierroksen jälkeen emme suunnanneet vielä kotiin, vaan yhden Miamissa vietetyn motelliyön jälkeen nousimme viikoksi Carnivalin risteilijälle. Tämä ei ollut ensimmäinen Karibian risteilymme, mutta ensimmäinen jolle lähdimme Miamista. Ihastuttavan, mutta tietyllä tapaa rähjäisen Perun jälkeen olimme haltioissamme kaikesta länsimaisuudesta, Miamin kauneudesta ja laivalla vallitsevasta mahtavasta tunnelmasta. Muistan elävästi miten hienoa oli olla laivan kannella katsomassa laiturista irtaantumista musiikin soidessa ja auringon lämpimien säteiden helliessä pohjoisesta tulleita matkustajia.

Viikon risteilyllä oli pari meripäivää ja neljänä päivänä tutustuimme uusiin kohteisiin. Kävimme Meksikossa, Cozumelin saarella, Belizessä, Caymansaarilla ja Hondurasissa, Roatanin saarella. Risteily oli aivan ihana. 

Risteilyltä vasempaan nimettömääni löytyi myös tämä sormus, johon rakastuin ensisilmäyksellä.

Touko-kesäkuu

Häämatka Seattle - Vancouver - Alaskan risteily - Alaskan roadtrip

Olemme hyvin nopeita liikkeissämme ja niinpä emme naimisiinmenon kanssakaan kauaa aikailleet. Toukokuun loppupuolella astelimme lähisukulaisten saattelemana maistraattiin ja lähdimme vielä samana päivänä Helsinki-Vantaan kautta kohti Seattlea. Siellä yövyimme pari päivää ja suuntasimme sitten Vancouverin kautta Alaskan risteilylle. Säät eivät meitä koko aikaa hemmotelleet, mutta matka oli ajoittaisesta palelusta huolimatta unohtumaton.

Alaskan risteilyilläkään ei vietetä aikaa pelkästään laivalla, vaan lähes joka päivä nousimme uuteen satamaan. Näimme hienoja maisemia, kotkia, valaita ja kävimme muun muassa junailemassa huimaa reittiä, vuoren rinteitä pitkin.

Matkamme harvoin ovat yksiosaisia. Alaskaan tutustumista emme halunneet jättää pelkästään risteilyn varaan. Viikon laivamajoituksen jälkeen Tomi hyppäsi ratin taakse ja minä pelkääjän paikalle. Ajelimme välillä lumisateessa ja toisinaan auringonpaisteessa tutustuen tuohon USA:n pohjoisimpaan ja mielestäni myös kauneimpaan osavaltioon.





Häämatkamme uskomattomimman päivän vietimme Prince William Soundilla pienen valasristeilijän kyydissä. Tulen muistamaan tuon päivän aina. Odotin Alaskalta paljon, mutta mitään niin mieletöntä en osannut edes toivoa kuin mitä tuon yhden päivän aikana koimme.

Alaskassa riitti nähtävää ja koettavaa. Denalin kansallispuisto jäi parhaiten mieleen toisena yksittäisenä päivänä. Nämä jylhät maisemat olivat täysin erilaiset kuin Prince Williamin lahdella. Tämänkin päivän aikana näimme suuren määrän eri eläimiä. Lähikohtaaminen karhun kanssa ei unohdu aivan heti.

Marraskuu

Etelä- Afrikka - Swazimaa - Lesotho

Ja sitten vuoden viimeinen lomamatka. Se ei todellakaan häviä Perulle, Karibian risteilylle tai Alaskalle. Ensimmäistä kertaa suuntasimme lomallamme Afrikan mantereelle. Pieni pala sydämestäni jäi upeaan Krugerin kansallispuistoon, jossa näimme melkoisen kavalkadin Afrikan eläimiä. Unohtumattomin kaikista oli leopardi ja toisaalta kokonaisuudessaan sarvikuonot, joista en ole ehtinyt kirjoittaa vielä lainkaan.

Tapamme mukaan halusimme tälläkin matkalla nähdä mahdollisimman paljon. Niinpä Krugerin kansallispuiston jälkeen suuntasimme auton keulan kohti Swasimaata. Siellä kävimme esimerkiksi Mlilwanen kansallispuistossa.

Etelä-Afrikan ja Swasimaan lisäksi kävimme vielä kolmannessakin Afrikan valtiossa, kun ylitimme rajan Lesothoon. Kaikissa kolmessa maassa oli paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös eroavaisuuksia.

Afrikan matkamme huipentui Etelä-Afrikassa Kapin niemimaalle, jossa kävimme mm. katsomassa Simon's Townissa elävää afrikanpingviiniyhdyskuntaa.

Ajoimme Hyväntoivonniemelle.

Ja kävimme Pöytävuorella.

Yhteenvetona vuoden 2014 aikana kävimme USA:ssa, Perussa, Caymansaarilla (kuuluu Iso-Britannialle), Meksikossa, Hondurasissa, Belizessä, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Swazimaassa ja Lesothossa. Lisäksi kävimme Tallinnan risteilyllä ja viime viikolla tein vuoden viimeisen ulkomaanmatkan, kun kävin työmatkalla Ruotsissa. Kaiken kaikkiaan tuli siis pyörähdettyä 12 eri maassa, joista kahdeksan oli minulle täysin uusia.

Taskussa on suuri määrä tarinoita ja kovalevyllä tuhansittain kuvia. Mielessä on kymmenittäin postausaiheita, niin matkakertomuksia kuin eläinaiheisiakin juttuja. Vielä kun löytäisi aikaa niiden kirjoittamiseen. Vuosi 2014 on ollut upea. Toivon, että tulevasta vuodesta tulisi yhtä hyvä. En usko, että voimme ensi vuoden aikana tehdä kolmea pitkää ja kallista kaukomatkaa, kuten tänä vuonna, mutta emme me pelkästään Suomessakaan aio pysytellä. Tosin myös kotimaanmatkailu kiinnostaa. Suunnitelmat ovat vielä aivan auki. Katsotaan mitä eteen tulee.

Kiitos kun olitte mukana vuonna 2014. Mahtavaa vuotta 2015!


Blogia voit seurata kätevästi esim. blogin Facebook -sivujen kautta.

Leopardi silmästä silmään - mieletön Kruger

Aika: 18.11.2014
Paikka: Krugerin kansallispuisto, Etelä-Afrikka

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, jouduin katkaisemaan yhden reissupäivän kertomuksen keskeltä poikki, koska yksittäinen postaus olisi kasvanut niin valtavan pitkäksi. Tämä 18. marraskuuta, ensimmäinen kokonainen päivämme Krugerissa oli uskomaton. Olimme jo nähneet valtavan määrän upeita eläimiä, kun iltapäivällä käänsimme Nissanin keulan pois asfaltilta ja suuntasimme tärisyttävälle hiekkatielle. Tämän postauksen tapahtumat sijoittuvat siis noin neljän tunnin ajalle. Emme ehtineet ajaa hiekkatietä pitkään, kun näimme kolmen auton pysähtyneen tien sivuun. Liityimme jonon jatkoksi ja kiittelimme autojonoa - voi nimittäin olla, että olisimme ilman muita autoja ajaneet näiden hyvin maastoutuneiden villikoirien ohitse.

Savannikoirat vetelivät jälleen tien sivussa sikeitä. Tämä lauma ei ollut aivan tiessä kiinni, kuten edellinen näkemämme, vaan noin 10-20 metrin päässä. Ne nukkuivat tyytyväisen näköisinä samalla tavalla läjässä kuin Taajamafarmarin whippetit. Sai katsoa tarkkaan mistä yksi koira alkaa ja mihin toinen loppuu.

Olin melko yllättynyt, että näimme jo toisena päivänä peräkkäin hyeenakoiralauman. Ne kun ovat todellakin hyvin uhanalaisia ja harvinaisia. Hengailimme hetken katsellen siestaa viettävää laumaa, mutta koska niiden aktiivisuustaso lähenteli talviunillaan olevaa karhua, jatkoimme matkaa.

Olimme pienellä tiellä ja koko tien liikenne (ne kolme autoa!) tuntui pakkautuneen hyeenakoiralauman luokse. Ajelimme siis ylhäisessä yksinäisyydessä. Se yksinäisyys sen kun korostui, kun Nissan koki jälleen yhden äkkijarrutuksen. Miten vaikea voikaan olla havaita niinkin pientä eläintä kuin elefanttia ennen kuin on melkein kohdalla. Siinä me sitten tuijotimme puolen metrin päässä tiestä ruokailemassa olevaa norsua.

Krugerissa on turisteille yllättävän vähän ohjeistuksia. Afrikassa taitaa olla hieman vapaampaa. Norsuihin kuitenkin neuvotaan pitämään etäisyyttä 50 metriä. Mutta entä kun se norsu on aivan tiessä kiinni? Tämä yksilö tuntui nimittäin mieltyneen juuri siihen tien varrella olevaan pusikkoon, eikä sillä ollut minnekään kiire. Odottelimme jonkin aikaa norsun siirtymistä, mutta lopulta ohitimme tuon ellien (kuten paikalliset niitä kutsuvat) hyvin hyvin läheltä - hyvin hyvin varovasti. Onneksi tämä norsu ei osoittanut mitään mielenkiintoa meitä kohtaan, vaan mutusti pusikkoaan kaikessa rauhassa. Meillä sen sijaan sydän hakkasi tuhatta ja sataa, enkä todellakaan suosittele tuollaisia norsun lähiohituksia kenellekään. Norsut ovat rusikoineet Krugerissa autoja, vaikka yleistä se ei olekaan.

Kauaa sydämemme eivät ehtineet läpättää jännityksestä, sillä näimme pienen gnu-vauvan. Ihastelimme tissiä imevää pienokaista. Kun pienokainen sitten otti pakkia maitobaarista ja horjui huterasti, tajusimme miten nuori se oikein olikaan. Sillähän roikkui vielä pala napanuoraa vatsasta ja emälläkin näytti olevan verta takareisissä. Eikä reppana ollut edes kunnolla pörröinen, vaan hieman kosteahko, vaikkei koko päivänä ollut satanut. Härregyyd, olimme bonganneet todella tuoreen tulokkaan!

Emme halunneet häiritä äitiä ja uutta pienokaista kauaa, vaan jatkoimme nopeasti matkaamme. Tällä kertaa matkantekomme pysäytti lauma puhveleita. Jäimme suosiolla kauas, kun useiden kymmenien yksilöiden suuruinen lauma vaelsi heinikon keskeltä tielle. Aikuinen kafferipuhveli eli afrikanpuhveli voi painaa tonnin. Sille antaa tietä ihan mielellään. Ei sillä että me ryhtyisimme kiistelemään etuajo-oikeuksista minkään kokoisen eläimen kanssa.

Impaloita näkyi jälleen kyllästymiseen asti, mutta vihdoin bongasimme jotain (ainakin meille) harvinaisempaa. Heinikossa asteli kaksi uskomattoman komeaa mustahevosantilooppia (engl. sable antelope) ja hetken kuluttua ne ylittivät tienkin. Toinen juosten. Toinen ylväästi kävellen. Näistä tuli hetkessä suosikkiantilooppejani. Harmi vain, että nämä jäivät ainoiksi näkemiksemme yksilöiksi.

Katsokaa nyt näitä upeita sarvia:

Mustahevosantiloopien sijaan kohtasimme norsuja uudelleen. Tällä kertaa niitä oli tiellä ja tien sivussa vauvasta vaariin ja se vaari (tai muori) tuntui olevan hieman huonolla tuulella. Jäimme jälleen odottelemaan norsujen vaellusta kauemmas. Suurin osa niistä poistuikin pusikkoon, mutta yksi valtavan kokoinen yksilö halusi jäädä tien sivuun hengailemaan. Ei meidän auttanut muu kuin ohittaa se. Onneksi tähän kaveriin meillä oli välimatkaa edes vähän enemmän, koska nyt saimme nähdä korvien heiluttelua (norsun varoitussignaali - häivy näköpiiristä, nopeasti).

Olimme kaksi päivää tähyilleet isoihin puihin. Emme lintuja tiiraillaksemme, vaan pilkkuja. Leopardi on Afrikan suurpedoista vaikeiten bongattava. Se on yleensä mahdollista nähdä jalkeilla vain hyvin aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Päivisin ne nukkuvat usein puussa. Moni Krugerissa vieraileva lähteekin kansallispuistosta pois näkemättä tuota upeaa pilkullista kissapetoa. En voi siis sanoin kuvailla kuinka riemuissamme olimme, kun auringon jo laskiessa, tuolla hiljaisella hiekkatiellä näimme tien sivussa suuren täplikkään kissan. Emme olleet uskoa silmiämme. Siinä leopardi nyt katseli autoamme ja me sitä. Missään ei näkynyt ketään muita. Vain syrjäinen hiekkatie, me ja tuo kiehtova kissapeto.

Tomi pohti hetken uskaltaako auton ikkunan avata (valokuvaamista varten), kun vain metrien päässä on leopardi. Sain hänet vakuuttuneeksi, että uskaltaa. Siinä me sitten katselimme toisiamme silmästä silmään. Me hieman huolestuneina pedosta ja leopardi meistä. Hetken päästä jokainen meistä jo rentoutui, kun selvisi, ettei kukaan aio pahaa toiselle. Leopardi antoi meidän ihastella itseään kaikessa rauhassa.

Krugerissa yksityishenkilöt eivät saa ajaa pimeällä. Vierailijoiden tulee olla tiettyyn aikaan mennessä joko ulkona kansallispuistosta tai jonkin leirin sisäpuolella. Olisimme mielellämme jääneet ihastelemaan leopardia vielä pidemmäksikin aikaa. Se ylitti tien ja jäi sitten makoilemaan. Selvästikin sillä oli saalistus mielessä ja se odotti sopivan saaliin ilmaantumista paikalle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten tilanne etenee, mutta meidän oli jatkettava matkaamme. Meillä oli vielä muutama kymmenen kilometriä matkaa Sataran leiriin ja kello oli jo paljon. Yhdessä totesimme, ettemme nyt enää pysähtyisi minkään eläimen luokse ellei se olisi yksisarvinen tai dinosaurus. Leiristä myöhästymisestä seuraa nimittäin sakko. En kylläkääm tiedä minkä suuruinen.

Pian leopardihavainnon jälkeen tulimme jälleen asfaltoidulle tielle.  Emme olleet nähneet pariin viimeiseen tuntiin muita autoja, emmekä nähneet nytkään. Yksisarvistakaan ei vastaan tullut, mutta siristelimme silmiämme, kun näimme jonkin eläimen makaavan tiellä. Ties kuinka monetta kertaa tuona päivänä jouduimme hieraisemaan silmiämme. Kaksi hyeenaa makasi tiellä. Miten uskomaton paikka!

Meidän oli tietenkin ajettava aivan hyeenojen ohitse, että pääsemme leiriimme. Näitäkään eläimiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa läsnäolomme. Ne eivät vaivautuneet edes nostamaan päätään, vaikka olimme niistä vain parin metrin päässä. Toinen sentään jaksoi liikuttaa silmiään sen mukaan, kun etenimme sen ohi.

Tomi oli jo kaasuttamassa eteenpäin, kun kiljaisin "STOOOOP!". Eivätkö yllätykset loppuisi lainkaan?! Pusikosta ilmestyi neljän hyeenapennun jengi. Käsittämätöntä. Hyeenoja sen kummemmin tuntematta, arvioisin pentujen olleen noin 4-6 kuukauden ikäisiä.

Vielä käsittämättömämmäksi homma meni, kun pennut päättivät hetken tien sivussa temmellettyään kävellä suoraan autollemme. Siinä ne sitten haistelivat autoa ja me olimme niin ällikällä lyötyjä, ettemme saaneet edes kunnon kuvia tilanteesta.

Kun hyeenapennut olivat jättäneet automme rauhaan ja siirtyneet flegmaattisten vanhempiensa luokse, maltoimme vihdoin vilkaista kelloa ja painaa kaasun pohjaan. Tai siis sen verran pohjaan kuin nopeusrajoitus salli ja se ei ollut paljon se. Ehdimme kuin ehdimme kuitenkin leiriin jopa viisi minuuttia ennen porttien sulkeutumista. Päivä oli ollut uskomattoman onnistunut. Kruger on mieletön.


Stay tuned!