maanantai 20. kesäkuuta 2016

Liian halvat lennot

Eräänä kevättalvisena päivänä sain Tomilta puhelun töihin. Lentodiileissä oli lennot Tukholmasta New Yorkiin 150 €. Tälläisiä tarjouksia tulee harvoin, jos koskaan, vastaan. Kyse oli hinnoitteluvirheestä. Tiedossa siis oli, että lennot olisi varattava juuri sillä hetkellä tai ei ollenkaan, koska kohta niitä ei olisi enää myynnissä. Kun mielessä pyörii, että halpaa kuin saippua, sitä voi vaikka unohtaa, ettei oikeastaan edes pidä siitä matkakohteesta tai, että majoittuminen on kuitenkin sikakallista kohteessa riippumatta lentojen hinnasta. Sitä vain miettii, että saadaanhan me nämä lennot, saadaanhan. Tämä siis siksi, että lentoyhtiön sivut jumittavat ja kaatuilevat, koska moni muukin suomalainen ja epäilemättä vielä useampi ruotsalainen, on päättänyt tarttua tuohon "tarjoukseen" juuri sillä hetkellä. Mutta niin meillä vain oli viiden minuutin harkinnan jälkeen juhannukseksi lennot New Yorkiin. Se matka on siis ihan kohta. Jos tarkkoja ollaan, niin ylihuomenna, kunhan Tomi ensin palaa huomenna Berliinistä.


Upea auringonnousu lentokoneesta nähtynä.


Harvoin olen yhdenkään matkan varaamista katunut jälkikäteen, mutta tätä olen. 

Ihan samalla tavalla kuin mistä tahansa tavaratalosta saattaa hulluilla tarjouspäivillä tulla ostaneeksi jotain tarpeetonta, vain siksi, kun se on niin halpaa, myös lentojen kanssa voi näköjään käydä näin. Kun se hillitön paniikki siitä, että saadaanhan me varmasti nämä uskomattoman halvat lennot, on mennyt ohi, voikin iskeä pieni morkkis. 

Mitä sitä tulikaan tehtyä? 

Hetkinen, enhän edes tykkää New Yorkista?! 

Ja, että Ruotsin kautta pitäisi vielä lentää. 

Lyhyt perillä oloaika ja suurin osa ajasta menee matkoihin. 

Muutaman hassun kaupunkilomapäivän takia pitää taas heittää koko unirytmi ihan sekaisin. 

Hinnoitteluvirheen hyödyntäminen, sehän on oikeastaan vähän moraalitonta, eikö? Joku mokaa ja me otamme siitä kaiken hyödyn irti. 

Entäs sitten valtava hiilijalanjälki? 

Tälläisten tunteiden kanssa olen palloillut tässä useamman kuukauden.


Lentokone lentokoneesta kuvattuna.

Emiratesin A380 Yosemiten kansallispuiston yllä.


Ajatukseni menivät jo itseasiassa niin pitkälle, että olen useamman kerran ehdottanut Tomille, että jos jätettäisiinkin koko New Yorkin reissu väliin. Tämä tunne on monesti lisääntynyt silloin, kun olen katsellut kuinka paljon hotellit Isossa Omenassa maksavat. Hillittömästi! Rakas aviomieheni on kuitenkin hullaantunut New Yorkiin, siinä missä hänen vaimonsa lähinnä tuntee ahdistusta jo pelkästä kyseisen kaupungin metron ajattelemisesta. Vaimo taipui ja me buukkasimme 70 euron hintaiset lentotiketit Helsingistä Tukholmaan. Näin lentojen hinnaksi New Yorkiin tuli 230 €. Eihän se tosiaankaan ole paljon mitään. Se on oikeasti jo liian halpaa.

Välillä tässä on iskenyt morkkis jo näistä omista ajatuksistakin. Eikö tässä pitäisi ottaa ilo irti ja nauttia! Minulla on edessä matka New Yorkiin, mutten haluaisi lähteä. Kunnon first world problem. Siinä vaiheessa jo vähän hävetti, kun kuulin yhden ystäväni joutuneen perumaan oman, kauan odottamansa New Yorkin matkan sairastuttuaan.




Voiko lentäminen olla liian halpaa?


Ostin talvella silmääkään räpäyttämättä tonnin lennot Buenos Airesiin. Tiedossa oli niin uskomaton risteily Silversealla Etelä-Amerikassa, ettei tehnyt hetkeäkään pahaa syöttää luottokortin tietoja lentoyhtiön sivuille. Yhtään sen enempää en kadu myöskään 340 € hintaisia eli superhalpoja tämän kevään lentoja San Franciscoon. Olin halunnut sinne jo pitkään. Itseasiassa en ole koskaan aiemmin katunut mitään ostamiani lentoja, saatika tehtyä matkaa. Mutta näitä New Yorkin hinnoitteluvirhe lentoja kadun. En ollut suunnitellut matkustavani New Yorkiin, päinvastoin, olen sanonut monesti, ettei se kaupunki niin houkuttele. Näin sanottuani ja julkisesti kirjoitettuani, matkasta tulee varmasti uskomattoman hieno. 

Mutta ihan oikeasti. Vain hullu lentää keskikesällä Suomesta New Yorkiin kolmeksi yöksi. Ja vielä parilla vaihdolla. Olen aina sanonut, että kesällä pysyn mielelläni Suomessa ja jos silloin jonnekin matkustan, niin Euroopan sisällä. Nytkin ajattelen miten kivan loman tuon kuuden päivän aikana ehtisi tehdä vaikka Sloveniassa tai Norjassa. Jossain missä ei ole metroja. 

Mutta kun ne halvat lennot hullaannutti. Asia olisi ihan eri, jos en olisi koskaan käynyt New Yorkissa. Tottakai haluaisin nähdä sen. Onhan se nyt todellakin näkemisen arvoinen kaupunki. Ihan erilainen kuin mikään muu. Mutta olen käynyt siellä jo pari kertaa. Nyt pitää vain toivoa (vai pelätä?), että käy samalla tavalla kuin Archie Gone Lebanonin Inkalle ja New York hullaannuttaa minutkin kolmannella käyntikerralla. Tomi olisi asiasta vain innoissaan, koska hän rakastaa tuota kaupunkia ja on lähdössä sinne nyt seitsemättä kertaa varmaan yhtä innoissaan kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jos nyt totta puhutaan, niin kyllä allekirjoittanutkin jo ihan pikkiriikkisen alkaa innostua tästä matkasta. 


Finnairin A330 unikkokuosissa.


Mistä halpoja lentoja löytyy?


Jos sinäkin haluat ostaa hetken mielijohteesta hullun halpoja lentoja, kannattaa seurata suomalaista Lentodiilit sivustoa. Sinne päivittyy lähes päivittäin tarjouksia edullisista lennoista ympäri maailmaa ja lisäksi lento + hotelli yhdistelmiä.

Uudempi tuttavuus meille on ulkomaalainen sivusto Secret Flying. Se on maailmanlaajuinen sivusto, jossa on tarjouksia ympäri maailmaa. Sinne voi syöttää lähtökaupungiksi Helsingin ja määränpääksi anywhere ja sivusto näyttää kaikki huipputarjoukset. Mutta ei kannata jumittaa Helsingissä lähtökaupunkina, vaan tarkkailla hieman tarjouksia myös muista Euroopan kaupungeista eteenpäin, jos mielii kaukomaille. Tukholma, Tallinna ja Kööpenhamina esimerkiksi ovat hyvin lähellä ja niihin lentää tai lipuu laivalla erittäin edullisesti.


Hyvää juhannusviikkoa! Nauttikaa Suomen suvesta meidänkin puolesta! Me vietetään juhannus näissä maisemissa:


New York oli maailmanympärimatkamme viimeinen etappi vuonna 2011.


Oletko sinä tarttunut halpohin lentotarjouksiin? Voiko lennot olla liian halvat? Missä menee raja?


Pysy matkalla mukana:

torstai 16. kesäkuuta 2016

Highway 1 - Big Surin alue

Route 66:n ohella yksi Amerikan tunnetuimmista roadtrip-teistä lienee meidän toukokuussa taittama Highway 1, joka tunnetaan myös nimillä California State Route 1 ja Pacific Coast Higway. Nuo kaikki nimet viittaavat tuohon samaan tiehen, joka kiemurtelee Kalifornian kaunista rannikkoa, osavaltion kahden tunnetuimman kaupungin, Los Angelesin ja San Franciscon välillä. Tie alkaa virallisesti Los Angelesin eteläpuolelta ja päättyy San Franciscon pohjoispuolelle. Emme siis voi retostella ajaneemme tietä aivan päästä päähän, koska emme ajelleet Losiin asti, mutta ajoimme siitä parhaimman pätkän, sen minkä varrella sijaitsevat ne varsinaiset maisemat, joita tuolle tielle tullaan katsomaan. 

Kirjoittelin jo aiemmin kokemuksiamme Highway ykkösen varrelta Santa Cruzista ja 17-Mile Drivelta sekä viimeisimpänä Point Lobosin luonnonsuojelualueelta. Nyt on vihdoin aika siirtyä näyttämään kuvia niiltä kaikkein kuvatuimmilta paikoilta, jotka kaikki haluavat tuolla reitillä nähdä. Tämä osuus sijaitsee Montereyn ja Morro Bayn välillä. Näiden kaupunkien välimaastoa kutsuttavalla Big Surin alueella ei ole juurikaan asutusta. Hotellit ja motellit ovat hyvin harvassa, kalliita ja täyttyvät nopeasti. Tällä alueella tie mutkittelee rantaviivaa pitkin. Toisella puolella kohoaa vehreä Santa Lucian vuoristo ja toisella puolella kimmeltää meri. Mutkan takaa paljastuu toinen toistaan upeampia näkymiä. Ainakin teoriassa. Meillä kävi vähän toisin. 

Aamu alkoi kirkkaasti ja Point Lobosin suojelualueella ihastelimme maisemia ja pulleita hylkeitä auringonpaisteessa. Emme tuolloin osanneet arvata vielä yhtään mitään tulevasta, vaikka edellisen postauksen viimeistä kuvaa nyt katsoessani, osaisin näin jälkiviisaana arvioida asioita toisin. Sama ilmiö näkyy tässä alla olevassa kauniissa, Big Surin alueelle tyypillisessä maisemassa, jota jäimme kuvaamaan pian Point Lobosissa vierailun jälkeen. 




Yksi Highway ykkösen kohokohdista on Pixby Bridge. Tuo tunnettu silta on rakennettu 1900-luvun alussa. Kun näin siitä ensimmäistä kertaa kuvan, olin heti, että tuonne on päästävä. Nyt olimme aivan huudeilla, enää joidenkin kilometrien päässä tuosta tunnetusta sillasta ja odotimme siitä päivän kohokohtaa. Kun aiemmin sanoin, että mutkan takaa paljastuu upeita maisemia, voi sieltä paljastua myös jotain ihan muuta. Siinä se nyt sitten oli. Upea, historiallinen silta kaikessa komeudessaan ja taustalla jumalaiset maisemat. Ei kun...




Merisumu yllätti matkailijat. Se voi saapua ilmeisen vauhdilla. Se voi kai hälventyäkin melko nopeasti. Ainakin uskoimme niin, joten me odotimme. Jossain puolen tunnin ja tunnin välimaastossa me luovutimme. Eteenpäin oli ajeltava, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että meiltä jää ne makeimmat maisemat näkemättä. Ja niinhän monet niistä ehkä jäivätkin. En osaa oikein sanoa, koska me ajeltiin sumussa aika kauan, eikä tiedetä mitä kaikkea me oikein missasimme siinä matkalla. Jos alkoi kiinnostaa miltä se Pixby Bridge kirkkaalla kelillä näyttää, voit kurkata kuvan esim. Maarit Helenan Highway 1 -postauksesta.


Julia Pfeiffer State Park ja McWay Falls 


Kenties Santa Lucian vuoristosta löytyy vaikka millaisia hienoja vesiputouksia, mutta yksikään niistä ei päihitä kuuluisuudessaan McWay Fallsia. Se on Julia Pfeiffer State Parkissa sijaitseva vesiputous, joka laskeutuu autiolle hiekkarannalle ja suoraan Tyyneenmereen. Kaikki Higway ykkösen ajavat haluavat nähdä tämän vesiputouksen ja se kävi kyllä hyvin selväksi, kun saavuimme paikalle. Muistelin lukeneeni etukäteen, että paikasta on helppo ajaa vahingossa ohitse, mutta meillä ei sellaista ongelmaa kyllä ollut. Tien reunat olivat niin täyteen pakkautuneina autoja, että olisimme pysähtyneet ottamaan selvää, mikä nähtävyys oli kyseessä, vaikkemme olisi tienneet siitä etukäteen. Onneksi tässä vaiheessa sumu oli jo hälvennyt. Tosin tilalle oli tullut pilviä, eikä kirkasta taivasta näkynyt missään. Silti pilvinen sääkin oli sata kertaa mukavampia kuin kaiken alleensa nielaiseva sumu. 

McWay Falls on kätevästi aivan lyhyen matkan päässä tiestä, jos vain saa autonsa lähettyville. Meillä kävi tuuri ja pian jo ihmettelimme muiden turistien kanssa tuota hiekalle valuvaa vesinoroa. Paikka oli kieltämättä hieno. Vesi turkoosia ja ympäristö mukavan vehreä. Ei se putous nyt silti livenä näyttänyt niin kovin paljon ihmeellisemmältä kuin kuvistakaan. Putous on kuitenkin melko pieni. Toiset paikat täytyy vain kokea itse, eikä kuvien kautta pääse lähellekään sitä, mikä on todellisuus, mutta McWay Falls yksittäisenä nähtävyytenä ei tähän sarjaan kyllä yltänyt. Kyllä se silti ihan pysähtymisen arvoinen paikka on.






Jatkoimme matkaa silloin tällöin pysähdellen. Maisemat olivat kivoja, mutta kieltämättä takaraivossa hieman kaihersi, että mitä me emme olleet nähneet aiemmin. Olivatko kaikki makeimmat paikat olleet Pixby Bridgen ja McWay Fallsin välimaastossa, kun me vain ajelimme sumussa. 




Eräällä pysähdyspaikalla maisemien sijaan suurempaan osaan olivat päässeet maaoravat. Jos 17-Mile Driven oravat tuntuivat kesyiltä, niin nyt voin todeta, että ne iphonen linssiinkin tunkevat yksilöt olivat suorastaan arkoja verrattuna nyt tapaamiimme tyyppeihin. Nämä oravat suorastaan juoksivat ihmisiä vastaan. 





Ja sitten sumu tai pilvet, nyt en ole ihan varma, iski taas. Tällä kertaa me kuitenkin nousimme sumun tai pilvien yläpuolelle ja se teki maisemasta oikeastaan aika makean. 




Pari ventovierasta turistia eksyi mukaan kuvaan, mutta oli niin hauska nähdä ihmisiä kuvailemassa tuota valkoista ainetta, joka oli peittänyt meren alleen.




Tämän jälkeen pysähdyimmekin jo Ragged Pointissa, jossa on näköalapaikan lisäksi tarjolla majoitusta, bensaa, pari ravintolaa ja pikkuinen kauppakin. Tämä voisi olla ihan varteenotettava majoituspaikka, jos haluaa yöpyä jossain muualla kuin lähikaupungeissa. Paikka näytti ihan siistiltä ja kaipa sitä auringonnousua tai -laskua voisi huonommassakin paikassa ihastella. 




Tämän jälkeen vuoristo loppuikin ja tie laski pian merenpinnan tasolle.




Viimeinen highlight oli vielä kuitenkin edessä. Piedras Blancas State Marine Reservessä elelee valtava määrä merinorsuja ja niitä me tietenkin halusimme päästä ihmettelemään. Niitä olikin sellainen määrä, että ihmettelemistä todella riitti. Kuviakin on sellainen määrä, että näistä tyypeistä on tulossa ihka oma postauksensa.




Matkalla olisi voinut poiketa vielä katsomaan suositun nähtävyyden Hearst Castlen (kurkkaa kuvia ja lisätietoja Paula Gastonin blogista), mutta me jätimme sen väliin. Kello oli jo yli seitsemän, kun ajelimme Morro Bayhin, jota oli ihan kivaksi ja kauniiksi paikaksi kehuttu. Kukaan ei vain ollut kertonut, että kylän kupeessa on aivan julmetun ruma ja korkeapiippuinen tehdas, joka "hieman" pilaa maisemaa. Etsimme motelliamme ja ruokapaikkaa, mutta löysimme itsemme kävelemästä Morro Bayn laiturilta. Paikalliset olivat paikalla virveleineen ja me kameroinemme. Nyt nimittäin näkyi jotain sellaista, jota olimme yrittäneet nähdä heti aamusta alkaen. Alaskassa yhdeksi lempieläimekseni kohosi merisaukko ja nyt sellaisia oli taas näköpiirissä. Nämä suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna jättikokoiset Ameriikan serkut uiskentelivat Morro Bayn laguunissa ja mutustelivat simpukoita tyytyväisen oloisina. Voi vitsi mitä ihanuuksia!





Morro Bayssa oli kylmää ja harmaata, mutta merisaukkojen näkeminen lämmitti mieltä.




Highway ykkönen oli mukava reitti ajaa. Sen varrella on mahtavia maisemia ja meille iso ilo oli nähdä runsaasti villieläimiä. Olimme odottaneet, että Kaliforniassa olisi toukokuun lopulla lämmintä, mutta lämpötila oli reilusti 20 alapuolella ja mereltä puhaltava tuuli teki ilmasta vielä kylmemmän. Merisumu tuotti pienen pettymyksen ja koska osa reitistä jäi meiltä näkemättä, niin sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa. Pakko palata joskus! Ehkä loppukesästä, kun olisi lämpimämpää. Mitään "maailman upein reitti"-palkintoa en lähtisi tälle Kalifornian rantareitille jakelemaan. Kyllä se valtavan hieno on, mutta niin on myös esim. Australian Great Ocean Road ja Etelä-Afrikan rannikko. Eniten omaa silmää miellyttää silti kunnon vuoristoreitit, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina. 

Ihan viimeisenä. Jos olet lähdössä ajelemaan Highway 1:n - varaa riittävästi aikaa! Meille kolme päivää välille San Francisco - Morro Bay oli riittävästi, mutta kauemminkin olisi saanut aikaa kulumaan lukuisia paikkoja tutkimalla. Monet ajavat reitin päivässä Los Angelesista San Franciscoon tai toisin päin, mutta en haluaisi itse taittaa matkaa sellaisella tahdilla ja pitää kamalaa kiirettä jokaisella maisemapaikalla. Lomalla pitää olla aikaa nauttia kauniista maisemista ja niitä tällä reitillä riittää!

Onko Highway 1 sinun suunnitelmissasi vai joko olet ajellut tätä rannikkotietä etelään tai pohjoiseen?



Pysy mukana:

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Monterey ja Point Lobosin luonnonsuojelualue

Kalifornian rannikkoa myötäilevän Highway ykkösen upeimmat maisemat sijaitsevat Montereyn ja Morro Bayn kaupunkien välillä. Meillä oli majoitukset varattuna juuri näistä kaupungeista, kuten monilla muillakin tämän kuuluisan tienpätkän ajavista turisteista. Edellinen päivä oli kulunut Santa Cruzissa ja 17-Mile Driven maisemia ihastellessa. Nyt heräsimme (Tomin mielestä aivan liian) aikaisin, jotta ehtisimme nähdä mahdollisimman paljon näistä parhaaksi kehutuista maisemista. 

Kiersimme liikkeelle Montereyn ranta-alueen kautta. Vaihtoehtona motelleille, rannan tuntumasta löytyi hyvännäköisiä hotellejakin, kuten esim. tämä jonka ikkunoista oli maisemat suoraan merelle.




Veikkaan, että nämä merinäköalalla varustetut huoneet ovat melkoisen kysyttäjä valaskaudella. Montereyn ranta oli muuten melko turistista aluetta kauppoineen ja ravintoloineen. Olisin voinut kuvitella viettävämme siellä illan kierrellen, elleivät edellispäivän luontokohteet olisi vieneet voittoa peruskaupungilla kiertelystä mennen tullen. Kävimme tankkaamassa ruokakaupasta hieman evästä (huipputuoreita mansikoita ja mustikoita) matkalle ja huoltsikalta bensaa Taurukseen. Sitten olimme valmiit suorittamaan Big Surin alueeksi kutsutun pätkän, josta ne päräyttävimmät maisemat löytyisivät. 

Mutta miten kävikään. Hyvin pian Montereystä lähtömme jälkeen, tien sivussa olla möllötti kyltti Point Lobosin luonnonsuojelualueesta. Teimme sekunnin sadasosassa päätöksen ja kurvasimme luonnonsuojelualueen portille kysymään, mitä siellä näkisi ja mitä se kustantaisi. Amerikassa tälläiset alueet (State Park) ovat yleensä maksullisia. 10 dollarilla näkisimme kuulema suurella todennäköisyydellä hylkeitä, merileijonia ja mahdollisesti myös merisaukkoja. SOLD! Hämmennys oli suuri, kun portinvartija kysyi mistä olimme kotoisin ja hetken perään ojensi meille suomenkielisen alueen esitteen! Tälläistä ei ollut tapahtunut vielä missään muualla koskaan. Teksti oli sellaista, että käännöksen oli todennäköisesti suorittanut joku, joka oli asunut viimeiset 30 vuotta Amerikassa, eikä käyttänyt äidinkieltään kovin ahkerasti, mutta suomea se silti oli. Pointsit siitä, vaikka me englantia ihan hyvin ymmärrämmekin. 

Koukkasimme siis jälleen kerran Highway ykköseltä sivuun. Ajelimme metsikön läpi rantaa kohti minun lueskellessa pelkääjän paikalla faktoja Point Lobosista. Alueella elää kuulema yli 250 eri lintu- ja eläinlajia. Kasvejakin olisi 300 erilaista. Maalis-huhtikuussa ja vastaavasti joulu-tammikuussa, alueella voisi nähdä valaita. Me olimme paikalla toukokuun puolessa välissä, joten ei ollut enää kovin todennäköistä nähdä näitä noin 16 000 kilometrin mittaista vaellusta taittavia merten jättiläisiä.

Saavuimme ensimmäiselle rantastopille ja se osoittautui heti menestykseksi. Rannalla ja vedessä näkyi hylkeitä! Heitimme auton parkkiin ja lähdimme ihastelemaan noita hurmaavia, pulleita jötkäleitä. Kuten jo aiemmin Santa Cruzin merileijonapostauksen yhteydessä mainitsin, hylkeet ovat näistä kahdesta eläinlajista suosikkejani. Jokin noissa pulleissa, karvaisissa naamoissa vain miellyttää ja hylkeet tuntuvat olevan paljon sopuisampia kuin merileijonat, joilla vaikuttaa olevan aina kova kinastelu käynnissä. 








Hylkeillä oli "pupping season" meneillään. Suomenkielessä sille ei taida olla vastinetta, mutta näistäkin palleroista osa olisi siis saamassa aivan piakkoin poikasia. Siksi alueella piti liikkua rauhallisesti ja olla mahdollisimman hiljaa. Kuiskuttelimme Tomin kanssa toisillemme - ja sitten paikalle saapui aasialaisperhe... Voi miksi ihmiset eivät voi kunnoittaa luontoa ja eläimiä! Onneksi paikallaan köllöttelevät hylkeet eivät jaksaneet kauaa kiinnostaa, vaan tämä perhe jatkoi matkaansa.




Jos joku muuten miettii mistä erottaa merileijonan ja kirjohylkeen, niin värityksen lisäksi yksi hyvä tuntomerkki on korvat. Merileijonilla on pienet korvalärpäkkeet, mutta hylkeillä on pelkät reiät päässä. 






Mekin ajelimme jonkin ajan kuluttua Montereyn alueelle tyypillisen sypressimetsän läpi kohti alueen kärkeä. Siellä vastassamme oli pieni ja täpötäysi parkkipaikka. Opastaulujen luona oli myös muutama eläkeläinen neuvomassa turisteja. Minä kävin kyselemässä mihin suuntaan pitäisi lähteä tallustamaan mitäkin nähdäkseen (rantaan oli pitkä matka) ja sain ohjeet paikkaan, jossa näkisi kuulema varmuudella merileijonia ja merisaukkoja. Sitä varten jaksoi hetken odotella parkkipaikkaakin.

Loppujen lopuksi matka rantaan ei ollut kuin joitain satoja metrejä ja pian jo kuikuilimme innokkaasti kaiteen yli mereen. Sinne oli pitkä tiputus, mutta kuvittelin näkeväni meren täynnä merisaukkoja. Todellisuudessa ne olivat kuitenkin vesilintuja. Saukot olivat kateissa. Pari merileijonaa köllötteli kalliolla, mutta nekin niin kaukana, että hyvä kun erottuivat. Paikallisten eläinten suhteen ei siis oikein ollut onnea, mutta suomalaisiin turisteihin me kyllä törmäsimme. Amerikan itärannikolle muuttanut pariskunta oli tullut lomamatkalle Kaliforniaan ja toki me satuimme saman kaiteen äärelle samaan aikaan. Kyllä suomalaisiin vain törmää ihan joka puolella! He olivat tulossa sieltä mihin me olimme menossa, joten vaihdoimme parhaat tärpit ja sitten olikin jo aika jatkaa matkaa. "Eläinsaalis" jäi siis laihaksi, mutta maisemat olivat tuolla Point Lobosin kärjessäkin ihan komeat.





Point Lobosin suojelualueella kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos haluaa nähdä hylkeitä. En tosin osaa sanoa ovatko ne siellä ympäri vuoden. Maisematkin olivat ihan komeita ja alueella kulkee paljon vaellusreittejä. Voisin kuvitella, että ranta-alue olisi loistava paikka vaellella oikeaan aikaan vuodesta ja katsella samalla merellä liikkuvia valaita ja ehkä siellä voisi jokunen saukkokin vilahtaa.


Pysy mukana: